Välisarjan SM-ottelu siirretty Härmä Boxing Nightin ohjelmaan

Juho "TNT" Tolppola
Juho "TNT" Tolppola
Juho ”TNT” Tolppola

Huhtikuun viimeinen päivä toi tullessaan yllättäviä uutisia Oulusta, kun Steel Ring –ammattinyrkkeilytalli joutui paikallisen ottelijan loukkaantumisen takia peruuttamaan 15.5. pidettäväksi suunnittelemansa kilpailut. Illan pääottelupari, avoimeen välisarjan Suomen mestaruusotteluun valmistautuneet Juho Tolppola ja Matias Laitinen olivat kuitenkin kummatkin kehävalmiita ja vappuviikonlopun aikana löydettiin kaikkia osapuolia ilahduttanut ratkaisu, jossa nuoruuden ja kokemuksen välinen SM-kohtaaminen siirtyikin käytäväksi Härmä Boxing Night – The Rematchin pääesiotteluna!

Kahdesti niin Euroopan kuin EU-mestaruudestakin kamppaillut 32 ammattilaisottelun veteraani Juho Tolppola, 33, palasi kehiin viiden vuoden tauolta vuosi sitten toukokuussa ja on voittanut kaikki kolme paluuotteluaan häviämättä erääkään arvostelutuomareiden papereissa. Kaiken kaikkiaan vantaalainen Tolppola on voittanut urallaan 25 ottelua, hävinnyt kuusi ja otellut yhden ”teknisen” ratkaisemattoman.

Kymmentä vuotta nuorempi Matias Laitinen on käynyt urallaan seitsemän ottelua, kaikki voitollisesti. Edessä on kuitenkin huomattavasti kovempi testi, sillä yksikään aiemmista kamppailuista ei ole ollut kuutta erää pidempi, joten kuopiolaisen kunto-ominaisuudet joutuvat aivan uudelle puntarille Tolppolan prässin edessä.

  • Ilolla voi kyllä tämän kertaisen Power Park –kattauksen yleisölle tarjota. ”Häjyn” ja Demchenkon uusinta on melkoinen elämän ja kuoleman kamppailu, josta ei toista tappiota saa koti-iskijälle tulla!
  • Siihen päälle kaksi erittäin kiinnostavaa kotimaista välienselvittelyä, joissa kokemus kohtaa nuoruuden innon. Näiden otteluiden uskomme vetävän paikalle innokkaita kannattajaryhmiä niin idästä, etelästä kuin pohjoisemmastakin Suomesta!
  • Henri Kekäläinen ja Mika Ritala puolestaan nousevat kehään aina iskuhalukkaina ja tarjoavat yleisöystävällistä, viihdyttävää nyrkkeilyä. Siihen lopuksi vielä parikin paikallispohjalaista debytanttia. Varmasti on jokaiselle jotain, tiivistää illan annin Häjy-tiimin voimahahmoihin kuuluva Reima Haapoja.

Lipunmyynti: Perus (23€) ja ringside (50€) lippupalvelu.fi ja Road House info 010 3477 600

tai info(at)powerpark.fi

V.I.P.-lippujen (125€) myynti Minna Torkkola, minna_torkkola(at)hotmail.com ja Reima Haapoja, kruunusaneeraus(at)hotmail.com


Illan otteluohjelma :

  • Höyhensarja: Mikko Lehtinen, Kauhajoki, debut vs. TBA

  • Raskas keskisarja: Francis Bosco Chiu, Kauhava, debut vs. TBA

  • Keskisarja: Henri Kekäläinen, Kemi, 6-1 (4) vs. TBA

  • Keskisarja: Pauli Klemetti, Oulu, 3-0 (-) vs. Timo Laine, Helsinki, 10-4 (-)

  • Kevyt keskisarja: Mika Ritala, Alahärmä, 3-0 (2) vs. TBA

  • Välisarjan SM-ottelu, 66,678 kg: Juho Tolppola, Vantaa, 25-6-1 (9) vs. Matias Laitinen, Kuopio, 7-0 (1)

  • Raskas keskisarja: Juho Haapoja, Ylihärmä, 25-6-1 (15) vs. Serhiy Demchenko, Italia/Ukraina, 15-7 (11)