Usyk pudotti Gassievin kyydistään

Vuoden parhaita otteluita välierävaiheessa tarjonneen World Boxing Super Series -turnauksen finaali ei noussut kamppailuna klassikoiden luokkaan. Sen sijaan Moskovan Olimpijski Areenan yleisö sai äimistellä harvoin nähtävää ylivoimaa, kun turnauksen ykkössijoitettu Oleksandr Usyk tyylitteli suvereeniin voittoon kakkossuosikki Murat Gassievin kustannuksella. Ukrainalaisen voittolukemat kirjattiin lukemin 120–108, 119–109 ja 119–109, ja niiden myötä olympiavoittaja Usyk korjasi mukaansa historian ensimmäisen Muhammad Ali Trophyn sekä kiistattoman aseman alemman raskaansarjan maailmanmestarina.

Kamppailun suuntaviivat määriteltiin jo ensimmäisen kolmeminuuttisen aikana. Usyk laittoi saman tien käyntiin iskurallin, jonka mukaan Gassiev ei kunnolla ehtinyt koko iltana. Avauserän iskut laskettiin Usykin hyväksi tilastoissa 43–6 ja osumat 10–1, mikä muodostui koko ottelun kuvaksi.

Usyk otteli juuri kuten ennakkoon odotettiin: hän piti yllä kovaa tempoa, iski monesta kulmasta ja pysyi liukkaalla mutta tarkoituksenmukaisella jalkatyöllään venäläisvastustajansa ulottumattomissa. Gassiev haki, niin ikään odotetusti, osumia ukrainalaisen vartaloon etenkin vasemmalla koukullaan, mutta sai niitä perille sen verran harvakseltaan, ettei Usykin hidastumisesta näkynyt missään vaiheessa merkkiäkään.

Ottelun kolme ensimmäistä erää olivat vielä suhteellisen tasaisia, kun Usyk piti voimaiskunsa piilossa. Neljännessä hän kaivoi esiin kohokoukkunsa, jolla alkoi räpsiä hyviä osumia. Saman erän lopussa Gassiev osui kamppailun parhaalla iskullaan, laajakaarisella oikealla koukulla Usykin leukaan, mutta silläkään ei ollut silminnähtävää vaikutusta ukrainalaismestariin.

Viidennessä erässä Usyk alkoi jäädä entistä enemmän paikalleen ja pitämään Gassievin aisoissa myös voimaiskuillaan jabien ja liikkeen ohella pakottaen tämän välillä perääntymään. Gassievin suojaus ei riittänyt pysäyttämään kohti paukkunutta rumputulta eikä venäläinen kyennyt löytämään paikkoja omille voimaiskuilleen, ja niin Usyk meni menojaan aina viimeiseen kongiin saakka. Ottelussa ei ollut varsinaista dramatiikkaa, sillä Gassiev kesti iskut totutun hyvin ja Usyk keskittyi, selvästi taktisena valintana, iskujen laadun sijasta määrään.

Usykin esitys uran ennakkoon kovimmassa ottelussa oli todella loistava, hän osoitti totutun teknisen taituruuden ja ehtymättömän kuntopohjan lisäksi myös kykyä noudattaa laadittua taktiikkaa mestarillisesti. Usein esitetyt vertailut maanmies Vasil Lomatsenkoon eivät ole mitenkään tuulestatemmattuja. Kyseessä oli 31-vuotiaalle ukrainalaiselle vasta uran neljästoista ammattilaisottelu, joten nähdyn perusteella painoluokan valtikka saattaa pysyä hänen hyppysissään vielä pitkän aikaa. Ottelun jälkeisessä haastattelussa tulevista vastustajista kysyttäessä Usyk heitti ilmoille Ison-Britannian värikkään Tony Bellew’n nimen. Sitä ennen luvassa on kuitenkin vähintäänkin ansaittu loma.