”Uran jatko riippuu täysin lauantain tuloksesta”

Jarkko Putkosen noustessa lauantaisen ammattinyrkkeilyillan päätteeksi Salon Urheilutalon kehään, ei pelissä ole ainoastaan ottelun voittaminen vaan myös ammattilaisuran suunta vuodelle 2017. Unkarilainen György Mizsei on entisenä EU-mestarina ja kaksinkertaisena EM-haastajana selkeästi meritoitunein vastustaja, jonka Putkonen on toistaiseksi Suomen kamaralla kohdannut, joten edessä ei ole helppo iltapuhde. Mutta toisaalta voitto saattaisi tarjota pääsylipun isoonkin tilaisuuteen.

– Managerini Petri Paimander on tämän syksyn aikana saanut avattua hyvät kontaktit Kiinan ammattinyrkkeilymarkkinoille ja toiminut jo matchmakerina useampaankin mestaruusotteluun, joihin on kaivattu hyvälistaisia eurooppalaisia kanssahaastajia. Kuulemma siellä suunnassa on kiiinnostusta myös meikäläiseen ja mahdollisen vastustajan nimikin on jo ollut esillä, kertoo Putkonen.

ik-yang– Tällainen WBOn MM-kehässäkin vuosi sitten käynyt kundi kuin Ik Yang ilmeisesti tekee keväällä paluutaan ja häntä vastaan saattaisi maaliskuussa olla jonkunsorttinen mestaruusottelu tarjolla. Siinä olisi sitten tarjolla niin uran parasta palkkiopottia kuin paikkaa arvolistoilla. Kyllähän se kiinnostaa, jatkaa Putkonen.

– Eli näin nälkäisenä en ole ikinä vastustajan kimppuun käynyt kuin ensi lauantaina. Mizsei on kokenut kundi ja osaa olla hankala oteltava, mutta tällä kertaa pustan pojalla on pakko pyyhkiä kehän pölyt. Mulla on liikaa pelissä, jotta tappio olisi vaihtoehto, lopettaa Putkonen pikahaastattelun.

 

TIEDOTE, Boxing Roadshow