”Tipi” Hirvikangas ensimmäistä kertaa kuuden erän otteluun

Turun tämän hetken ykkösnyrkkeilijä Timo-Juhani ”Tipi” Hirvikangas ottelee Koski Iskee-tapahtumassa 16.maaliskuuta nyrkkeilyuransa ensimmäisen kuusieräiseksi suunnitellun ottelunsa. Hirvikankaan astustajaksi tähän kevyen keskisarjan (- 70 kg) kamppailuun saapuu viittätoista vuotta Tipiä nuorempi kiovalainen Roman Tahir, joka ei myöskään ole aiemmin kuuden erän ottelua käynyt.

Viimeksi lokakuussa Helsingin Paasitornin kehässä nähty Hirvikangas on tähän mennessä voittanut ammattinyrkkeilijänä seitsemän ottelua ja kärsinyt yhden pistetappion Sakari Lähderinteelle. Tahir puolestaan debytoi vasta viime vuoden syyskuussa pistetappiolla maanmiehelleen Dmytro Kryvoborodille, mutta on sen jälkeen voittanut kolme ottelua peräkkäin.

– Vaikka ihmiset varmasti edelleen mieltävät minut ensi sijassa vapaaottelijana, niin kyllä nyrkkeilyyn keskityn tällä hetkellä ihan täysmääräisesti. Hyvä tilanne harjoittelun suhteen kun opiskelen parhaillaan liikunnanohjaajaksi ja sitä kautta koulunkäynti tukee hyvin omaakin harjoittelua, kertoilee Tipi tilanteestaan.

– Tämä ensimmäinen kuuden erän ottelu on todella tärkeä askel matkalla merkittäviin otteluihin. Vastustajalla on varmasti itseluottamus kohdallaan, kun löi nyt lauantaina tuoreenkeskeytysvoitonkin. Helpolla en varmasti pääse, mutta toisaalta tästä niiden vastustajien pitäisi jatkossa ainoastaan koventua, on puolestaan kommentti Koskella kohdattavasta vastustajasta.

Liput (35 eur / 25 eur) myynnissä SEO Koski ja Hanhivaaran Liikuntakeskuksen kahvio Salossa. Tai ota yhteyttä petri.paimander@gmail.com

Kosken kunnan juhlavuoden tapahtumana ottelut myös streamataan kunnan omilla sivuilla: www.koski.fi

TIEDOTE