Timo Laine ottelee huomenna Quebecissä, Turunen hamuaa EM-vyötä maaliskuussa

Kuva: Päivi Ahola

Vuosina 2003-2005 Rimouskin Colisée-areena toimi kotikenttänä jääkiekkolegenda Sydney Crosbyn junioriuralle. Huomenna perjantaina 21. helmikuuta halli saa puolestaan vieraakseen Suomen ottelumäärältään kokeneimman ammattinyrkkeilijän, kun Timo ”Stadin Malli” Laine kohtaa uransa 41. ottelussaan tappiottoman kanadalaislupauksen Erik Bazinyanin. Laineen ja Bazinyanin ottelu on suunniteltu 10 erän mittaiseksi eikä quebecilaisen Pohjois-Amerikan mestaruusvyöt ole tällä kertaa pelissä.

Laine nähtiin viimeksi kehässä joulukuussa, kun hän voitti paikalliskamppailussa vantaalaisen Dimitri Faltinin neljännen erän jälkeisellä luovutuksella. Tuota edelsi kaksi muuta syksyistä tyrmäysvoittoa sekä maaliskuussa Norjassa kärsitty kyseenalainen pistetappio Tim-Robin Lihaugille. Kaiken kaikkiaan Laine on voittanut 27 ammattilaiskamppailua ja kärsinyt 12 tappiota, joista vain kolme ennen täyttä aikaa. Yksi ottelu mitätöitiin jälkikäteen vastustajan dopingkäryn johdosta.

185-senttisenä pientä pituus- ja ulottuvuusetua nauttiva Erik Bazinyan, 24, otteli ammattilaisdebyyttinsä jo 18 vuoden iässä. Merkittävämmät amatöörisaavutukset jäivät täten väliin, mutta tasaisen varmasti edenneellä ammattilaisurallaan Erik on ehtinyt tähän mennessä ottelemaan 24 paidatonta kamppailua voittaen niistä jokaisen. Voitoista kahdeksantoista on tullut ennen täyttä aikaa, joten Laineen iskunkestäväksi todettu leuka joutunee jälleen koetukselle.

Armenialaissyntyisen nyrkkeilylupauksen voittoputki on herättänyt huomiota myös ammattinyrkkeilyn maailmanliittojen rankingien laatijoitten silmissä. Bazinyan löytyy WBO:n maailmanlistalta peräti neloshaastajan paikalta ja nimi esiintyy myös kaikkien kilpailevien liittojen listauksilta.

– Alunperin tästä ottelusta oli puhetta jo joulukuulle Kaliforniaan, mutta olin silloin ehtinyt lupautumaan ottelemaan Apollo Night Clubin klubi-illassa täällä kotikaupungissa. Tapaninpäivänä tuli agentilleni uusintakysely liittyen tähän helmikuun tapahtumaan ja muutamassa päivässä saatiinkin matsi sovituksi, kertoo Timo.

– Valmistautumisaikaa on siis ollut riittävästi ja kaikkeni tulen kehässä antamaan. Vastustaja on kyllä yksi urani kovimmista, mutta itsekin olen kovempi kuin koskaan ennen, jatkaa Laine.

Sanna Turunen taistelee EM-tittelistä Riihimäen nyrkkeilyillassa 28.3.

Tuusulalainen ammattinyrkkeilijä Sanna Turunen (6-3-1, 1 KO) tavoittelee unelmaansa lauantaina 28.3. Riihimäellä Cocks Areenalla, sillä hän pääsee ottelemaan Euroopan Ammattinyrkkeilyliiton (EBU) naisten Euroopan mestaruusvyöstä ylemmässä keskisarjassa (76,2kg). Avoimen mestaruuden toiseksi haastajaksi EBU on määrännyt georgialaisen Elene Sikmashvilin (9-9, 4 KO). Turusen ja Sikmashvilin välinen mestaruusottelu on suunniteltu 10-eräiseksi.

Amatöörinä sarjan 75kg SM-kultaa ja PM-hopeaa vuonna 2015 voittanut Sanna Turunen debytoi ammattilaisena vuonna 2016 lyöden Ahvenanmaalla Latvian Aliana Neibaueren keskeytyksellä. Ammattilaisena Turunen on tähän mennessä iskenyt kaikkiaan 10 ottelua, joista 3 on ollut ulkomailla käytyjä kovia mestaruusotteluita – 2 niistä jopa MM-kamppailuja.

Vastaan asettuva Elene Sikmashvili työskentelee kotimaassaan ammattisotilaana ja on fyysisesti Turusta selvästi pidempi sekä normipainoltaan raskaampi; Turunen joutuukin nousemaan titteliotteluun normaalia painoluokkaansa ylemmäs. Sikmashvili nyrkkeili ensimmäisen ammattilaisottelunsa jo vuonna 2006, mutta piti sen jälkeen 7 vuoden tauon. Kuitenkin sen jälkeen hän on otellut aktiivisesti iskien kuudessa eri maassa ja neljästi eri liittojen MM-ottelussa.

Ottelujärjestäjän tiedotteessa oli kummallista kyllä unohdettu mainita että Turunen ja Sikmashvili kohtasivat toisensa jo lokakuisessa Paasitorni Boxing Gaalassa. Turunen voitti tuolloin kuuden erän ottelun selkein 60-54, 59-55, 59-56 pistein, joten uusintaotteluun ei juuri muuta jännitettävää löydy kuin mahdollinen neutraalin tuomariston mukanaan tuoma näkemys

-Haaveeni on ollut saada otella tittelistä Suomessa kotiyleisön edessä. Nyt kun se mahdollisuus viimein saadaan järjestettyä, niin tuntuu upealta; toki se kasvattaa entisestään myös voittamisen halua ja samalla motivaatiota hyvälle harjoittelulle ja valmistautumiselle. Mahdollisuus EM-tittelin voittamisesta merkitsisi minulle nyrkkeilyurani unelman toteutumista ja otteluun lähden päättäväisenä ja hyvillä mielin, kommentoi Sanna Turunen

-Tulevat viikot ennen ottelua on vahvaa keskittymistä titteliottelun vaatimaan fyysiseen ja psyykkiseen rasitukseen. Harjoittelen paljon otteluharjoituksia sekä nopeus- ja voimaominaisuuksia toiminnallisena harjoitteluna. Lupaan, että team Turunen on valmis, kun kongi soi ja taistelu kehässä EM-tittelistä alkaa. Minulla on loistavat sparrarit apunani, amatöörien Euroopan mestari Elina Gustafsson ja muita Suomen parhaita nyrkkeilijöitä. Mentaalinen valmistautuminen on jo käynnissä luotto mentaalivalmentaja Jari Tiensuun kanssa. Hänen avullaan tehdään se henkinen voimavara, joka yhdessä fyysisen harjoittelun kanssa takaa EM-tittelin Suomeen, taustoittaa Turunen.

TIEDOTE