Suomen kaikkien aikojen TOP 10 – Risto Luukkonen #4

Risto Luukkonen 1931-1967

Ammattilaisvuodet 1957-1966

Rekordi: 34-11-3 (10 KO)

Painoluokka: Kärpässarja

 

Tanssii kuin kärpänen

Toisin kuin usein mielletään, menestyksekkään ammattinyrkkeilijän ei aina tarvitse olla aggressiivinen ja lyijykourainen tyrmääjä. Osaavilla teknisillä puolustusnyrkkeilijöillä myös sijansa paidattomissa kehissä, mistä helsinkiläissyntyinen Risto Luukkonen kelpaa erinomaiseksi esimerkiksi. Hänen amatöörityyliseksi arvioitu ottelutapansa vei hänet ammattilaisena jopa kauemmas kuin mihin hän eteni olympiatyylin kehissä, aina maailman huipulle saakka.

Luukkonen kuului amatöörinä Suomen parhaimmistoon vuosikausia. Hän edusti Suomea kärpässarjassa niin olympialaisissa 1952 kuin EM-kisoissakin vuonna 1955, tosin ottelut loppuivat lyhyeen molemmilla kerroilla. Luukkonen voitti urallaan kolme Suomenmestaruutta kärpäs- ja kääpiösarjoissa, sekä kirkkaimpana meriittinään myös Pohjoismaiden mestaruuden. Luukkosen myöhempää menestystä ajatellen on mielenkiintoista, että kotimaisista vastustajista Jorma Limmonen osoittautui hänelle ylikäymättömäksi esteeksi amatöörikehässä.

Limmosesta ei koskaan tullut paidatonta nyrkkeilijää, mutta sen sijaan Luukkonen siirtyi ammattilaiseksi lokakuussa 1957 Elis Askin perustamaan talliin ja voitti avausottelussaan belgialaisen Jean Peemansin viidennessä erässä. Luukkosen, kuten useiden muidenkin Askin tallin miesten, menestysmahdollisuuksia epäiltiin ennakolta: monet arvelivat hänen olevan liian pehmeä ammattilaiseksi. Kehässä Luukkonen osoitti nämä luulot kuitenkin vääriksi. Nopeudellaan ja tekniikallaan hän kykeni lyömään kovatkin vastustajat, ja hänen oma leukansa kesti tärskyjä erinomaisesti. Jo seuraavana kesänä uransa aloittamisen jälkeen Ripa nousi Euroopan arvolistoille. Jatkoa seurasi seuraavana vuonna 1959 voitolla maanosan neljänneksi parhaaksi arvioidusta espanjalaisesta Fransisco Carrenosta, ja tämä saavutus nosti Luukkosen jo EM-ottelun tuntumaan.

Luukkosen vastustajien taso oli siis jo alusta pitäen erittäin kova, mutta hän osoitti olevansa promoottori Askin luottamuksen arvoinen. Siitä huolimatta monet uskoivat, että kesäkuuksi 1959 olympiastadionille suunniteltu EM-ottelu espanjalaista Young Martinia vastaan tulisi vain yhdeksän ottelua urallaan käyneelle suomalaiselle liian varhain. Arvo-ottelu peruuntui viime tingassa, mutta Luukkoselle saatiin vastustajaksi Martiniakin korkeammalle arvostettu, maailmanlistalla peräti viidentenä ollut Mimun Ben Ali, joka oli lopettanut olympiavoittaja Pentti Hämäläisen kohulla alkaneen ammattilaisuran. Luukkonen ylsi Alia vastaan ratkaisemattomaan ja osoitti täten pystyvänsä kohtaamaan myös maailman huippuja.

”parhaimmillaan hänen nimensä oli maailmanlistalla kuudentena”

Askin sinnikäs pyrkimys EM-ottelun saamiseksi Suomeen tuotti tulosta, ja saman vuoden syyskuussa Martin vihdoin saapui Helsinkiin puolustamaan arvoaan. Martin arvostettiin The Ringin maailmanlistalla kärpässarjan kuudenneksi haastajaksi. Luukkonen piti kuitenkin tiukasti hyökänneen espanjalaisen tarkkuudellaan aisoissa koko kamppailun ajan ja sinetöi pistevoittonsa viimeisessä erässä lyömällä tämän kanveesille. 4.9.1959 Elis Ask sai itselleen seuraajan ja Suomi toisen ammattilaisten Euroopan mestarinsa. Voitto nosti vuorostaan Luukkosen rankinglistoille, parhaimmillaan hänen nimensä oli maailmanlistalla kuudentena.

Heti voittoisan Martin-ottelun jälkeen Luukkonen kärsi ensimmäisen tappionsa Englannissa John Caldwellille. Luukkosen EM-vyö ei ollut kamppailussa panoksena, mutta pistetappio tiesi hänen putoamistaan väliaikaisesti pois arvolistalta. Samalla se kuvasti myös erästä Luukkosen heikkoutta: hän ei koskaan ollut parhaimmillaan ulkomailla otellessaan. Poikkeuksellisen hyvin sujui kuitenkin kamppailu Venezuelassa MM-haastaja Ramon Ariasta vastaan. Luukkonen voitti hänet keskeytyksellä ja nousi uudestaan kymmenen parhaan joukkoon sarjassaan. Vuonna 1961 seurasi mestaruuden puolustus Italiassa isäntämaan Salvatore Burrunia vastaan. Luukkonen taisteli hyvin, mutta fanaattisen italialaisyleisön edessä vieraan on todella vaikea voittaa, ja pistevoitto ja sen myötä mestaruuskin jäivät saapasvaltioon.

”…ensimmäinen suomalainen kaksinkertainen Euroopan mestari”

Tämän jälkeen Luukkonen siirtyi pysyvästi kääpiösarjaan, jossa hän oli jo aiemminkin vieraillut. Ura jatkui voittoisissa merkeissä, ainoastaan argentiinalainen Ernesto Miranda kykeni lyömään Luukkosen seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana. Voittojen jatkuessa Luukkoselle tarjoutui joulukuussa 1963 uusi tilaisuus nousta EM-otteluun vanhaa tuttavaa Mimun Ben Alia vastaan, tällä kertaa kääpiösarjassa. Ottelu oli varsin tasainen ja se kesti täydet viisitoista erää, mutta niiden päätteeksi voittajaksi julistettiin Luukkonen, josta tuli näin ensimmäinen suomalainen kaksinkertainen Euroopan mestari. Espanjalaiset tosin protestoivat tuomiota ankarasti ja joukkotappelun syntyminen oli lähellä, mutta tulokseen he eivät voineet vaikuttaa. Voiton myötä suomalaisen nimi nousi vielä kerran Ringin listalle.

Toisen voitetun mestaruuden myötä Luukkosen menestymisen nälkä alkoi hiljalleen kadota, ja ikävuodetkin alkoivat painaa suomalaista. Hän puolusti titteliään ranskalaista Pierre Vertoffiavastaan Helsingissä, mutta jäi alakynteen heti kamppailun alussa. Luukkosta kulmauksessa avustanut Elis Ask jopa poistui ennen kamppailun päättymistä pukuhuoneeseen, koska katsoi voitonmahdollisuuksien menneen. Ottelu kesti kuitenkin täydet erät, ja kaikkien – myös suomalaisen itsensä – suureksi hämmästykseksi Luukkonen julistettiin sen voittajaksi. Tarina kertoo, että asiantunteva suomalaisyleisö olisi kantanut ranskalaisen ulos hallista kultatuolissa kunnianosoituksena.

Askin tallin talous romahti pian tämän ottelun jälkeen, eikä Luukkoselle näin voitu järjestää EM-tittelin puolustuksia Suomessa. Nyrkkeilijä itse ei puolestaan ollut halukas matkaamaan ulkomaille, ja näin liitto otti mestaruuden pois Luukkoselta ilman ottelua. Tämän jälkeen Luukkonen otteli vielä yksitoista kertaa, mutta kuusi peräkkäistä tappiota vuosina 1965-66 saivat tämän lopulta vetäytymään kehistä. Luukkosen ottelulista uran päätteeksi oli 34-11-3. Tämän suurnyrkkeilijän elämä sammui vuonna 1967 äkillisen sydänkohtauksen seurauksena.

”Euroopan mestaruudet ja useat sijoittumiset maailman kymmenen parhaan arvolistoille kertovat omaa selvää kieltään hänen tasostaan”

Perusteita rankingille

+ Luukkonen kuuluu taidoiltaan kaikkien aikojen ehdottomasti parhaimpiin suomalaisnyrkkeilijöihin. Miehen erinomainen nopeus ja tekniikka olivat hänen vahvimmat aseensa. Myös hänen iskunkestävyytensä on yksi parhaita lajissaan: Luukkosta ei koskaan tyrmätty. Ripan kova taistelutahto käänsi usein vaikeatkin ottelut lopulta hänen edukseen. Saavutetut Euroopan mestaruudet ja useat sijoittumiset maailman kymmenen parhaan arvolistoille kertovat omaa selvää kieltään hänen tasostaan. Myös Luukkosen ottelulista on vakuuttava, suurin osa hänen tappioistaan tuli vasta uran loppuvaiheessa.

Luukkosen uraa jarrutti eniten hänen kilpailuhermojensa heikkous ulkomailla. Mikäli hän olisi kyennyt ottelemaan omalla tasollaan myös muualla kuin kotikehässä, olisivat portit voineet avautua hänelle MM-otteluita myöten. Luukkosen mestaruuskaudet sarjojensa Euroopan parhaana jäivät harmittavan lyhyiksi, jos tittelit olisivat pysyneet hänellä kauemmin, iskisi hän tälläkin listalla vielä korkeammalle.

 

JANNE ROMPPAINEN