Suomen kaikkien aikojen TOP 10 – Pekka Kokkonen #8

Pekka ”Pakilan Puutarhuri” Kokkonen 1934 – 2016

Ammattilaisvuodet 1957-1967

Painoluokka: Raskas keskisarja

Rekordi: 37-16-4 28KO

 

’Knockonen’

Jos Suomen kaikkien aikojen suurimmalta nyrkkeilypromoottorilta Elis Askilta kysyttiin mielipidettä maamme parhaasta ammattinyrkkeilijästä, oli hänen vastauksensa selvä: Pekka Kokkonen oli omassa kastissaan. Vaikkei ’Pakilan puutarhurina’ tunnettu Kokkonen noussutkaan maan kaikkien aikojen menestyneimmäksi kehätyöläiseksi, oli hän todellinen ottelunjärjestäjän ja katsojan unelmatapaus. Oli paljolti hänen ansiotaan, että ammattilaistallin toiminta Suomessa kesti niinkin kauan kuin Askin yritys aikoinaan.

Kokkonen kuuluu siihen harvaan suomalaisnyrkkeilijöiden joukkoon, joka loi maineensa käytännössä kokonaan ammattilaiskehissä. Hän saavutti toki kolme Suomen mestaruutta myös amatöörinä, mutta hänen räväkkä, tyrmäyksiin tähdännyt ottelutyylinsä soveltui paremmin ammattilaisten puolelle. Kun olympiamatka Melbourneen 1956 meni Kokkoselta niukasti sivu suun, päätti hän seuraavana vuonna riisua paitansa uuden, Elis Askin perustaman ammattilaistallin alaisuudessa. Kokkonen esiintyi raskaassa keskisarjassa, jossa hän myös pysyi koko uransa ajan. Avausvoittonsa Kokkonen iski ensimmäisen erän tyrmäyksellä Georges Braconista, ja kuin tulevaa ounastellen hän varasti illan suurimman mielenkiinnon, vaikka ennen tapahtumaa hänen menestysmahdollisuuksiaan oli epäilty.

Kokkosen ura eteni alkuun hieman ailahdellen. Toisessa ottelussaan hän kärsi niukan pistetappion hollantilaiselle Henny van Berkumille, jonka hän puolestaan tyrmäsi uusinnassa seuraavana vuonna 1958. Saman vuoden lopulla Kokkonen teki myös läpimurtonsa eurooppalaisille arvolistoille kukistamalla seitsemännessä ottelussaan saksalaisen entisen Euroopan mestarin Dieter Wemhönerin, jolle hän oli ehtinyt jo hävitäkin. Seuraavan vuoden neljä peräkkäistä voittoa nostivat Kokkosen Euroopan rankinglistalla jo viidenneksi.

Kokkonen kävi ottelemassa myös Ruotsin puolella, ja sikäläinen yleisö ihastui niin ikään suomalaiseen ruuti-iskijään, jolle annettiin uusi lempinimi ’Knockonen’. Samaan aikaan Kokkosen kanssa teki nousuaan myös saman sarjan ruotsalainen Lennart Risberg. Näiden kovaiskuisten naapurusten kohtaaminen oli esillä monet kerrat, mutta lopulta kamppailu, joka olisi ollut suurtapahtuma Skandinaavisessa mittakaavassa, ei koskaan toteutunut.

Voittojensa ohella Kokkonen koki myös melkoisesti vastoinkäymisiä. Vuonna 1960 hän kärsi Helsingissä toisen erän tyrmäystappion ranskalaiselle Robert Duquesnelle, ja lehdistö arveli jo hänen uransa jatkon olevan vaakalaudalla. Käsivammoista kärsinyt Kokkonen palasi kuitenkin pienen tauon jälkeen, ja neljä peräkkäistä tyrmäysvoittoa nostivat hänet jälleen Euroopan kärjen tuntumaan.

Monien menestyneiden eurooppalaisnyrkkeilijöiden tapaan Kokkonen yritti myös Amerikan matkaa, mutta hänen osaltaan se jäi yhden ottelun mittaiseksi. Kokkonen lensi Miamiin sparraamaan Ruotsin Ingemar Johanssonia, kun tämä valmistautui kolmanteen raskaansarjan MM-otteluunsa Floyd Pattersonia vastaan. Kokkonen kohtasi tilaisuuden esiottelussa jamaikalaisen Alan Harmonin, joka suomalaisten pettymykseksi tyrmäsi Kokkosen jo toisessa erässä. Johansson kehui myöhemmin Kokkosta parhaaksi harjoitusvastustajakseen koskaan, vaikka hänenkin kamppailunsa päättyi tappiollisesti.

Tämäkään tappio ei kuitenkaan lannistanut sisukasta suomalaista, vaan hän palasi kehiin jälleen entistä suuremmalla innolla. Vuonna 1961 hän tyrmäsi seitsemännessä erässäYolande Pompeyn, joka oli aiemmin seissyt kolme erää kauemmin itsensä kaikkien aikojen tyrmääjäkuninkaan Archie Mooren kanssa MM-ottelussa ja tyrmännyt myös keskisarjan entisen maailmanmestarin Randy Turpinin.

Uransa suurimmat ottelut Kokkonen kävi yhdysvaltalaista huippumiestä Eddie Cottoniavastaan. Cotton oli maailmanlistan viides, kun Kokkonen nousi kohtaamaan hänet Tukholmassa 1962. Cotton voitti ottelun pisteillä, mutta Kokkonen tarjosi tälle kovan vastuksen koko kymmeneräisen kamppailun ajan. Uusinta iskettiin Helsingissä paria kuukautta myöhemmin Olli Mäen MM-ottelun esiotteluna. Lopputulos pysyi samana, mutta Kokkonen piti amerikkalaista jälleen lujilla. Näihin aikoihin Kokkonen oli hyvin lähellä maailman huippua sarjassaan, vaikkei hänen nimensä arvolistalle noussutkaan.

Näiden otteluiden jälkeen Kokkosen ura jatkui tuttuun tapaan ailahdellen. Tappioita sattui silloin tällöin, mutta hänen kansansuosioonsa ne eivät vaikuttaneet. Yksi Kokkosen parhaista vastustajista näiltä vuosilta oli sarjan entinen maailmanmestari Harold Johnson, jonka kanssa Kokkonen selvisi niin ikään täydet erät. Vuoden 1964 tienoilla nyrkkeilijän asioita hoitanut Elis Ask kaavaili Kokkoselle jopa MM-ottelua, mutta se hanke ei edennyt ajatusta pitemmälle.

Vuonna 1967 Kokkonen sai kauan hamuamansa tilaisuuden otella maanosamme mestaruudesta, kun Italian Piero Del Papa saapui Helsinkiin puolustamaan titteliään. Ottelu oli varsin tasainen ja se kesti täydet viisitoista erää, mutta Kokkosen oli tyytyminen niukkaan tappioon, eikä uutta tilaisuutta enää sen jälkeen tullut. Del Papan jälkeen mestariksi nousi esimerkiksi Jugoslavian Yvan Preberg, jonka Kokkonen oli aiemmin tyrmännyt perusteellisesti, mutta Kokkonen oli ehtinyt vetäytyä kehistä vuoden 1967 lopuksi ja näin tarjolla ollut EM-titteli jäi saavuttamatta. Hänen lopullinen ottelulistansa oli 37-16-4.

Aktiiviuransa jälkeen Kokkonen on ehtinyt omistautua puutarhansa hoidolle sekä toimia myös Suomen ammattinyrkkeilyliiton puheenjohtajana. Kokkonen tunnettiin hyväntuulisena hymyileväisenä persoonana, jolla on aina aikaa vaihtaa sananen nyrkkeilyn ystävien kanssa. Knockonen nukkui pois 82 vuoden iässä 26. päivä helmikuuta kuluvaa vuotta.

Perusteita rankingille

Kokkonen otteli todellisella maailman huipulla. Parhaimmillaan Kokkonen veti lähiottelijana vertoja kenelle tahansa maailmassa, ja iskuvoimaltaan hän oli todennäköisesti paras suomalainen koskaan. Kokkonen kohtasi koko joukon kansainvälisen huipputason miehiä, eikä yleensä hävinnyt helposti kenellekään. Jos hän olisi saanut tilaisuutensa aikaisemmin, olisi hän mitä todennäköisimmin noussut myös Euroopan mestariksi. Kokkonen tunnettiin myös todellisena sisupussina sekä tinkimättömänä harjoittelijana, johon yleisö saattoi aina luottaa, kun se halusi nähdä kehässä vauhtia ja dramatiikkaa.

– Vaikka Kokkonen nousi maailman huipulle, oli hän koko uransa ajan hieman yksipuolinen nyrkkeilijänä. Iskujenvaihdossa hän pystyi lyömään millaisen miehen tahansa, mutta taitonyrkkeilijöiden kanssa hän oli aina vaikeuksissa, vaikkeivät nämä huippumiehiä olisikaan olleet. Tämä ominaisuus aiheutti Kokkoselle useita harmittavia tappioita, jotka estivät hänen nousunsa MM-otteluihin.

JANNE ROMPPAINEN