Suomen kaikkien aikojen TOP 10 – Olli Mäki #3

Olli ”Kokkolan leipuri” Mäki

Synt. 1936

Ammattilaisvuodet 1960-1973

Rekordi: 28-14-8 (5 KO)

Painoluokka: Höyhensarja / Kevytsarja

 

Kokkolan leipuri

Hänen uransa ensimmäinen ammattilaisottelu oli kahdeksaneräinen, toisessa hän
kohtasi Euroopan arvolistoille rankatun vastustajan, neljäs vastus oli
maailmanlistan kymmenes ja yhdennessätoista kamppailussaan hän otteli
maailmanmestaruudesta. Tahti oli kova, mutta kova oli myös mies tekojen takana.
Legendaarinen ”Kokkolan leipuri” Olli Mäki on useissa yhteyksissä arvioitu kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi suomalaisnyrkkeilijäksi, jonka tie vei maailman huipulle niin amatööri- kuin ammattilaiskehissäkin.

”Mäki joutui suurempien
vaikuttajien pelinappulaksi”

Amatööriurallaan Mäki saavutti neljä Suomen mestaruutta ja oli kahdesti
Pohjoismaiden paras, mutta nämä tittelit eivät suinkaan olleet hänen suurimpia
meriittejään. Jo vuonna 1957 hän iski 60-kilon sarjassa EM-kisoissa hopealle, ja
kaksi vuotta myöhemmin Sveitsissä hän kirkasti mitalin kultaiseksi. Mäki valittiin
myös noiden kisojen parhaaksi nyrkkeilijäksi. Lisää menestystä oli odotettavissa
vuoden 1960 olympialaisista, mutta sillä kerralla Mäki joutui suurempien
vaikuttajien pelinappulaksi. Liittojen ristiriitojen vuoksi yksikään TUL:n urheilija
ei päässyt lopulta kisamatkalle lainkaan, ja niin Mäki ei päässyt edes yrittämään
kultaista mitalia, jota jo ennakkospekulaatioissa aseteltiin hänen kaulalleen.
Yhteensä käymistään 270 amatööriottelusta Mäki hävisi ainoastaan 15.

”vankkarakenteinen pistenyrkkeilijä, jonka nyrkkeilyssä yhdistyivät erinomainen
tekniikka sekä hämmästyttävä nopeus”

Amatööriuraltaan Mäki siirtyi voimissaan olleeseen Askin talliin ammattilaiseksi
samaisena olympiavuonna 1960. Tyyliltään Mäki oli lähinnä olympianyrkkeilijä, mutta hänen taitonsa riittivät hyvin myös ammattilaiskehiin. Mäki oli lyhyehkö,
vankkarakenteinen pistenyrkkeilijä, jonka nyrkkeilyssä yhdistyivät erinomainen
tekniikka sekä hämmästyttävä nopeus. Kun omakin leuka kesti iskuja hyvin, ei
menestykselle ollut esteitä, vaikka Mäki ei koskaan mikään tyrmääjä ollutkaan. Mäki oli kehässä parhaimmillaan, jos vastustaja onnistui horjuttamaan häntä ottelunalkupuolella. Mikäli tämä ei siihen kyennyt, tyytyi Mäkikin ottamaan kamppailut rauhallisesti, ja sen seurauksena otettavissa olleet pistevoitot joskus
lipsahtelivat vastustajille.

Ammattilaisura alkoi vaivattomalla pistevoitolla ranskalaisesta Artide Amatosta
kahdeksan erän jälkeen, ja yhtä helposti nujertui seuraavassa kamppailussa
italialainen Alberto Serti, joka oli Euroopan rankinglistalla yhdeksäs ja nousi
myöhemmin maanosan mestariksikin. Jo neljänteen otteluun Ask hankki Mäen
vastustajaksi maailmanlistan kymmenennen miehen, ghanalaisen Floyd Robertsonin. Uransa alkutaipaleella ollut suomalainen voitti hänet kuitenkin tekniikallaan ja älykkyydellään yhtä tyylikkäästi kuin muutkin siihenastiset vastustajansa. Samalla Mäki nousi myös eurooppalaisille arvolistoille.

Mäen ura sai siis lentävän lähdön, mutta promoottori Elis Ask menestyksen
innoittamana vei hänen uraansa eteenpäin liiankin nopeasti. Kuudennessa ottelussaan Mäki kohtasi höyhensarjan viidenneksi rankatun tulevan maailmanmestarin Howard Winstonen, joka oli kuitenkin siinä vaiheessa vielä liian kova pala suomalaiselle. Mäki sai tyytyä pistetappioon, ja hieman myöhemmin saksalainen Willie Quatuor taisteli häntä vastaan tasapelin.

Mäen ammattilaisuran ottelusaldo osoitti lukemia 8-1-1, 1 tyrmäys, kun Elis Ask jo
puuhasi hänelle MM-ottelua Helsinkiin yhdysvaltalaista Davey Moorea vastaan.
Suurottelun järjestäminen oli tietysti Askille suuren unelman täyttymys, ja Mäki
kykeni ottelemaan tasapäisesti kovienkin vastustajien kanssa, mutta siitä huolimatta titteliottelu tuli suomalaiselle aivan liian varhain. Ottelu käytiin lisäksi
höyhensarjassa, jota varten Mäki joutui pudottamaan painoaan kuukauden aikana
seitsemän kiloa. Kun Ask löysi kuitenkin tapahtumalle rahoittajan ruotsalaisesta
Per-Olof Ahlista, oli taloudellinen puolikin kunnossa, ja haasteita kaihtamaton Mäki hyväksyi tilaisuuden ilomielin. Suomen historian suurin nyrkkeilytapahtuma 29.8.1962 veti Helsingin olympiastadionille kaikkiaan 23 463 katsojaa. Harva uskoi Mäen voittoon, mutta yleisesti arveltiin hänen kestävän Mooren moukareita ainakin
kamppailun puolivälin tienoille. Ottelu päättyi kuitenkin Mooren eduksi jo toisessa
erässä, eikä suomalaisedustajia ole MM-kehässä sen koommin nähty.

Moore-ottelun pettymys kalvoi Mäen mieltä jatkossa, eikä hän ollut kehässä hetkeen ennallaan. Mäki pitikin vuonna 1963 nyrkkeilystä yli puolen vuoden tauon, kunnes palasi uudella innolla tositoimiin saman vuoden joulukuussa. Kahden hyvän
paluuvoiton jälkeen Ask alkoi järjestellä Mäelle EM-ottelua. Sellainen Suomeen
saatiinkin taas helmikuussa 1964, siis vain paria kuukautta Risto Luukkosen toisen EM-tittelin voittamisen jälkeen. Ottelu käytiin kevyessä välisarjassa, ja kruunuaan Mäkeä vastaan puolusti saksalainen Conny Rudhof. Mäki voitti tiukan ottelun pistein, ja näin hänestä tuli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa suomalainen, joka on saavuttanut EM-kultaa sekä amatöörinä että ammattilaisena.

Mäen oli määrä puolustaa titteliään samana vuonna uusintaottelussa Rudhofia vastaan, mutta tämän sijasta Helsiinkin saapuikin EBU-liiton vaatimuksesta paljon kovempi mies. ”Saharan pantterina” tunnettu, Ranskaa edustanut Aissa Hashas oli kevyessä välisarjassa maailmanlistalla peräti kakkosena ja kuului parhaisiin Suomessa koskaan nähtyihin nyrkkeilijöihin. Mestaruusottelun Mäkeä vastaan Hashas aloittikin vauhdilla ja iski suomalaisen nenän ja silmäkulman verille heti kamppailun alussa. Usein otteluissaan liiankin leppoisasti esiintynyt Mäki pani kerrankin peliin kaiken vimmansa, ja niin kehässä nähtiin taistelu, jota moni asiantuntija pitää edelleen parhaana meillä koskaan nähtynä otteluna. Hashas koki Mäen kyydissä kunnon selkäsaunan ja joutui luovuttamaan kamppailun seitsemän erän jälkeen otsa verta vuotaen. Hieno voitto nosti Mäen myös The Ring –lehden maailmanlistalle ja aina viidenneksi saakka.

Rudhofin ja Mäen välille yritettiin järjestää uusintaa vielä moneen kertaan, mutta
aina tuloksetta. Kun Mäki joutui perumaan jo sovitun ottelun sairastumisen vuoksi,
otti EBU-liitto häneltä tittelin pois ilman ottelua 1965. Mäki jatkoi kuitenkin
uraansa huipputasolla menestyksekkäästi kärsien tappion vain saksalaiselle Willi
Quatuorille. Vuonna 1965 hän taisteli Helsingissä tasapelin maailmanlistan kolmosta Paul Armsteadia vastaan, ja muutamat hyvät voitot sen lisäksi nostivat Mäen jälleen maailmanlistalle 1966, josta Quatuor-tappio oli hänet pudottanut.

Mäki pääsi uudelleen EM-kehään 1967 titteliä hallinnutta Conny Rudhofia vastaan.
Mäki oli aiemmin ehtinyt voittaa tämän ja otella kerran myös tasapeliin, mutta tällä
kerralla hän kärsi pistetappion. Seuraavana vuonna Mäki siirtyi poikkeuksellisesti
kevyeen sarjaan ja haastoi Euroopan mestari Pedro Carrascon tämän kotiareenalla Valenciassa. Mäki otteli hyvin ja käytti vastustajaansa lattiassakin, mutta mestaruutta hän ei enää voittanut. Carrascosta tuli myöhemmin myös WBC-liiton tunnustama kevyen sarjan maailmanmestari.

Mäen harjoitushalut alkoivat uran suurten vuosien jälkeen hiljalleen hiipua, ja
Askin tallin loppumisen myötä otteluiden saaminen Suomessa oli hankalaa. Mäki oli
alun perin suunnitellut lopettavansa uransa täytettyään 30 vuotta (1966), mutta
kehässä hänet nähtiin aina vuoteen 1973 asti, joskin loppuaikoina enää vain pari
kertaa vuodessa. Kun sitten 1973 kuubalainen Juan Flores aiheutti Mäelle tämän uran toisen tyrmäystappion Mallorcalla, ripusti suomalainen kintaat naulaan. Mäen
lopullinen ottelulista oli 28-14-8. Mäen nyrkkeilyinnostus on jatkunut edelleen myös
suvun piirissä: Pekka Mäki kuuluu tällä hetkellä Suomen arvostetuimpiin nyrkkeilyvalmentajiin. Olli Mäen tarina on saavuttanut menestystä vastikään myös valkokankaalla: elokuva Hymyilevä mies on kerännyt kansainvälistäkin tunnustusta.

 

Perusteita rankingille

+ Se, että Mäki ei koskaan noussut maailmanmestariksi, ei jäänyt ainakaan fyysisistä lahjoista kiinni. Mäen nopeus, taito ja älykkyys kestivät vertailun keneen tahansa. Lisäksi lista Mäen vastustajista on kovempi kuin yhdelläkään toisella suomalaisella: yhteensä hän oli kehässä entisten, hallitsevien tai tulevien Euroopan mestareiden kanssa peräti viisitoista kertaa, ja viidellä hänen vastustajistaan oli jossain vaiheessa hallussaan MM-vyö. Mikäli Mäen uraa olisi rakennettu hieman hitaammin tämän uran alkuvuosina, olisi hänestä hyvinkin voinut tulla yksi tuon vyön kantajista.

– Mäen vähät nyrkkeilylliset puutteet liittyivät hänen henkiseen puoleensa. Mäki ei
kaivannut rikkauksia tai kuuluisuutta, mikä sinällään on ihmiselle tietysti
kunnioitettavaa, mutta ammattikehissä kunnianhimoa olisi tarvittu lisää. Kovempi
yritys sekä kehässä että uran myöhempinä vuosina myös harjoitussalin puolella olisi vienyt miehen vieläkin pitemmälle, ja näin usealta listaa rumentamaan jääneeltä turhalta tappiolta olisi voitu välttyä.

 

JANNE ROMPPAINEN