Savonlinnan otteluennakot

Hienoksi loppukesän nyrkkeilyperinteeksi vakiintunut Olavinlinna Boxing Night on ollut suomalaisille menestyksekäs. Iltamat on järjestetty tähän mennessä kuudesti, ja vain kolmessa ottelussasuomalaisottelija on joutunut poistumaan tappio niskassaan, näistäkin yhdessä tapauksessa myös voittaja edusti sinivalkoisia. Tiukkoja ja kovia kamppailuja on sen sijaan nähty lukuisia, ja sellaisia on varmasti luvassa myös huomenna lauantaina, kun tunnelmaltaan ainutlaatuinen linnan sisäpiha täyttyy jälleen iskevistä kintaista. Tässä ennakko illan ottelupareista aikajärjestyksessä. Iltama on nähtävissä myös Ruutu-palvelun välityksellä.

19:00

Antti Lehmusvirpi vs Topi Heinonen. Superraskassarja 3 erää

Illan aloittaa olympiatyylin superraskaan sarjan rymistely, jossa vaasalainen Lehmusvirpi saa vastaansa Savonlinnasta kotoisin olevan ja Kuopion Rientoa edustavan Heinosen. Hallitsevan ja kolminkertaisen Suomen mestarin Lehmusvirpin on ollut vaikeaa löytää kotimaasta vastusta omaan painoluokkaansa, sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti ymmärrettynä. SM-pronssille pariin kertaan yltänyt ja välissä kolme vuotta kehistä poissa ollut Heinonen yrittää heittää kapuloita vaasalaisvankkureiden rattaisiin.

19:20

Jamil Mahdi vs. Mico Hakkarainen. Keskisarja 3 erää

Tapahtuman toisessa olympiatyylisessä ottelussa nähdään lähtökohtaisesti tasainen parivaljakko. Helsinkiläinen Jamil Mahdi on arvostettu Nyrkkeilyliiton sivustolta löytyvässä rankingissa kolmannelle sijalle alle 69 kilon sarjassa, kun taas ryskämisessä viihtyvän forssalaisen Hakkaraisen nimi komeilee kuudentena yhtä painoluokkaa ylempänä. Molempien nuorten miesten tähtäimenä on luonnollisesti kansallinen ja kansainvälinenkin huipputaso, ja Savonlinna tarjoaa kummallekin erinomaisen mahdollisuuden näyttää osaamistaan

klo 19:35

Dayron Lester 11–3 (7) vs Denis Kozakov 6–4 (5). 6 erää, raskas keskisarja

Kovissa ulkomaankehissä viime aikoina viihtynyt ja pari täpärää pistetappiota kärsinyt tamperelaistunut Dayron Lester saa todennäköisyyksien mukaan nautiskella merkittävästi helpommasta iltapuhteesta lauantaina. Vastaan tuleva ukrainalainen on onnistunut vain kerran voittamaan nyrkkeilijän, joka oli joskus voittanut nyrkkeilyottelun. Parempia vastustajia vastaan kyyti on ollut karua, ja tämä kohtalo uhkaa myös illan ammattilaisavauksessa. Kelpo shown Lester kuitenkin tapojensa mukaan luultavasti järjestää

klo 20:00

Nordeen Touree 8–2 (6) vs Fernando Valencia 8–14 (4). 6 erää, välisarja

Aikanaan kulttityrmääjän mainetta nauttinut ”Ukunta” Touree on tehnyt viime vuosina kehätöitä harvakseltaan. Viimeksi hänet nähtiin tositoimissa vuosi sitten Savonlinnassa; edelliskerrasta onkin jo kolme vuotta ja silloinkin kamppailu käytiin kivimuurien suojissa. Toureen vastustaja Valencia on meksikolaislähtöinen 26-vuotias nyrkkeilijä, joka jätti kotimaansa taakseen vuonna 2016, ja samalla miehen uran saldo kääntyi raskaasti miinusmerkkiseksi.

Ottelusta olisi listojen perusteella perusteltua odottaa turhaa läpihuutojuttua: Valencia taivaltaa peräti kahdentoista peräkkäisen tappiollisen ottelun kurimuksessa. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että Espanjaan kotiutunut meksikolainen on kohdannut kovan luokan lupauksia vieraskehissä ja hävinnyt kesken ottelun vain kahdesti, ja elää myös ikänsä puolesta uransa parhaita vuosia. Jos hän kestää Toureen iskut, helsinkiläisen on löydettävä muita keinoja voittoon ja siinä kohdassa heikko kehätuntuma voi osoittautua yllättävän merkitykselliseksi.

20:30

Timo Laine 24–12 (8) vs David Horokhovets 12–6 (10). 6 erää, raskas keskisarja

Timo Laineen kiinnostava kotimainen kohtaaminen Marko Monosta vastaan peruuntui harmillisesti. Tästä syystä helsinkiläisveteraania vastaan asettuu 21-vuotias ukrainalainen, jonka kanssa Laine mitteli paremmuudesta jo viime lokakuussa voittaen toisessa erässä. Molemmat matkamiehet ovat pitäneet kiirettä, sillä lauantain ottelu on Laineelle neljäs tuon kamppailun jälkeen, Horokhovetsille jo viides.

Horokhovets on kovaiskuinen kiertolainen, jonka otteluissa aina tapahtuu: vain kaksi hänen kamppailuistaan on kestänyt täyden ajan. Lisäksi ukrainalainen on pystynyt vieraskehissä erävoittoihin, joten aivan avuton hän ei vastustajana ole. Vaikka lisäksi huomioidaan, että nuorella iällä ottelija saattaa kehittyä runsaasti vuodessakin, sittenkin Olavinlinnan otatuksesta on todennäköisemmin luvassa värikäs kuin varsinaisesti tasainen. Laine kuuluu iskunkestävyydeltään viime vuosien kovimpiin kotimaisiin tekijöihin, ja on vaikeaa uskoa kaksikon ottelutuloksen merkittävästi muuttuvan edelliskerrasta.

21:00

Oskari Metz 9–0 (4) vs Bibi Ondoua 15–11–1 (2). Välisarja, 6 erää

Illan suomalaisammattilaisista lähtökohtaisesti kovimpaan paikkaan joutuu Oskari Metz, joka asettaa tappiottoman rekordinsa peliin 33-vuotiasta ranskalaisvierailijaa vastaan. Ondouan tyrmäyslukema on vaatimaton, mutta häntä itseäänkään ei ole lyöty keskeytyskuntoon kuin kerran ja miehellä on kokemusta niin 10- kuin 12-eräisistäkin otteluista. Onpa Ondoua yltänyt urallaan myös matkamiehille harvinaisiin vierasvoittoihin ja käynyt urallaan selvästi Metziä kovemmissa paikoissa.

Potkunyrkkeilytaustainen rämäpää Metz on selvinnyt useimmista otteluistaan tähän mennessä fyysisyytensä ja päättäväisyytensä turvin. Ne tulevat olemaan suuressa roolissa myös lauantaina, mutta näin kokenutta ja taitavaa vastustajaa vastaan myös tekniikan on pysyttävä kasassa. Helsinkiläisen veri punnitaan Olavinlinnassa kokonaan uudella tasolla.

21:30

Jose Sanchez 10–0–1 (5) vs Yesner Talavera 15–8–1 (4). Höyhensarja, 6 erää

Suomeen Espanjasta kotiutunut ja täkäläistä nyrkkeily-yleisöä viihdyttänyt Jose Sanchez saa vastuksen niin ikään Espanjasta, jonne Nicaraguan Yesner Talavera on kotiutunut.

Talaveraan pätevät jossain määrin samat sanat kuin Toureen vastustajaan: hänen viimeisimmät ottelunsa ovat olleet tappiollisia, mutta paikat, joissa miinusmerkinnät ovat tulleet, ovat olleet kauttaaltaan kovia, eikä Talavera ole hävinnyt kesken kuin kerran. Lisäksi Nicaraguan miehen uran alkupään meriitit ovat todella kovia, vaikka voitontahto tuskin enää on huippuvuosien tasolla. Erityisesti lujasta vartalokoukustaan muistettu Sanchez on selvä suosikki laadukkaassa otteluparissa.

22:00

”Prince” Edis Tatli 31–3 (10) vs Berman ”La Cobra” Sanchez 29–8–3 (21). Kevytsarja, 8 erää

Illan päättävä kahdeksaneräinen kamppailu on Suomen miesnyrkkeilyn ykkösnimelle ilmiselvä välipalaottelu tyrmäystappioon päättyneen Amerikan-reissun jälkeen. 35-vuotias, Nicaraguasta lähtöisin oleva mutta koko nyrkkeilyuransa ajan Costa Ricalla asunut Sanchez on jäähdyttelijä, jonka uralta löytyy vain viisi ottelumerkintää viimeisen kuuden vuoden ajalta, ja miehen viime- ja tämänvuotiset Euroopan-reissut päättyivät keskeytystappioihin.

Ottelussa on kyse lähinnä siitä, onnistuuko Edis Tatli osoittamaan kehässä sellaista päättäväisyyttä ja aggressiivisuutta, jonka kehittäminen asetettiin julkisesti tavoitteeksi pettymyksen aiheuttaneen Lopez-ottelun jäljiltä. Jos tähtäin todella on vielä suurten rahojen otteluissa, La Cobran on ehdottomasti nujerruttava nopeasti ja tylysti.