Salon pääotteluoparit selvillä

Kuva: Markus Moisio

Salo KnockOut Night huipentuu kahteen kahdeksaneräiseksi suunniteltuun otteluun, jossa vastustajat tulevat kaukaa päiväntasaajan eteläpuolelta. Ensin maailmanmestarimme Eva Wahlström kohtaa jo ilmoitetusti kenialaisen Consolata Musangan ja illan päätteeksi Jarkko Putkosen haastaa 32-vuotias tansanialainen Adam NgangeEnsimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella kehään nouseva Ngange on iskenyt urallaan tähän mennessä 25 paidatonta kamppailua, joista voittanut 17. Ainoassa kymmeneräisessä ottelussaan Ngange päättyi ratkaisemattomaan ja seitsemästi hän on kärsinyt pistetappion. Vertailun vuoksi Jarkon lähes identtinen ottelurekordi sisältää puolestaan 16 voittoa, kuusi tappiota ja kaksi ratkaisematonta.

– Kaveri on iskenyt kaksitoista tyrmäysvoittoa ja on videoidenkin perusteella ihan tukevaiskuinen kaveri, analysoi vastustajaa Putkosta valmentava Petteri Rissanen. – Haastetta matsissa siis riittää, mutta yhdistelmä tarkkaa suojausta, teräviä vastaiskuja ja Tansanian pojan painostamista myös taka-askeliin on se millä Jarkko tulee hyvästelmään kotiyleisön sekä näyttävästi että voitokkaasti, päättää Rissanen kuitenkin luottavaisen ennakkoarvionsa.

Illan matchmakerin Petri Paimanderin mukaan Ngange oli alusta alkaen toivotuin vastustaja, mutta ottelun tiellä oli aluksi esteitä : – Ngange ehti alunperin suostua Saksassa viime viikonloppuna käytyyn iltaan mestaruusotteluhaastajaksi. Meidän onneksemme Tansanian viranomaiset olivat sen verran hitaita passin myöntämisessä, että Adam joutui kyseisen ottelun perumaan ja tulikin meidän saatavillemme. Uskon otteluparina Jarkon ja Ngangen tarjoavan sellaisen iskumyllyn, että salolaisyleisö ei parempia muistoja Putkosen urasta voi toivoakaan!

Ammattilaisillassa peräti kahdeksan kamppailua

Salo KnockOut Night’in esi-iltaa on täydennetty kolmella lisäottelulla, jotka kaikki on suunniteltu neljän erän mittaiseksi. Vastustajaneuvottelut ovat vielä kesken, mutta suomalaisedustuksena illassa nähdään seuraavat iskijät:

Välisarjassa (-67 kg) lokakuussa debytoinut karkkilalainen Rasmus Bergman hakee toista ammattilaisvoittoaan.

Kevyessä keskisarjassa (-69 kg) täysin ammattinyrkkeilyyn siirtynyt ex-vapaaottelutähti Timo-Juhani ”Tipi” Hirvikangas tulee jälleen tarjoamaan vauhtia ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Tipillä on toistaiseksi tilillään kahdeksan ammattilaisvoittoa ja yksi tappio. Viimeksi Hirvikangas oli kehässä Koskella maaliskuussa.

Ja alemmassa raskassarjassa debytoi SM-ottelija Samuli Kärkkäisen tallikaveri, tamperelainen Markus Sutinen. Amatöörinä Sutisen paras saavutus oli vuoden 2011 SM-kisojen hopeamitali.

TIEDOTE