Salon esi-iltaan ukrainalaisottelijoita

Kuva: Studio Fantacy / Riika Lantto

Salon ammattinyrkkeilyillan avausottelussa kohtaavat Ilmajoen pikkutankki V-P Mattila, 5-0-1 ja Ukrainan Harkovasta saapuva vasta 20-vuotias Mykyta Trubchanin, 3-8. Illan raskaansarjan kehätaistelussa puolestaan otteluparina nähdään Gennadi Mentsikäinen, 4-0 ja Trubchaninin tallitoveri Ivan Lysytsia, 2-7.

Ylemmässä keskisarjassa otteleva vain 169-senttinen Mattila on tänä vuonna tarjonnut suomalaisyleisölle pari vuoden upeimmista esiotteluista kohtaamisissaan Giga Nadiradzen ja Dimitri Faltinin kanssa. Tällä kertaa Mattila on kuitenkin uhannut murjovansa ukrainalaisesta uransa ensimmäisen keskeytysvoiton.

Trubchanin kuuluu listansa perusteella näihin liian nuorena ja liian kypsymättömänä ammattilaiseksi siirtyneisiin kavereihin, joka uran alkuvaihe on karua luettavaa peräkkäisine keskeytystappioineen. Nyt parikymppiseksi vartuttuaan tulokset ovat parantuneet, mutta silti uskon Mattilan olevan Harkovan miehelle liian vahvan ja kypsyttävän keskeytysvoiton ottelun jälkipuoliskolla, toteaa illan matchmaker Petri Paimander

Raskaansarjan amatöörien Suomen mestaruudenkin keväällä 2015 iskenyt Gennadi Mentsikäinen saa vastaansa sitkeän, vahvan, mutta hitaanpuoleisen ukrainalaisen Ivan Lysytsian. Tasan vuosi sitten Lysytsia pakotti erittäin lupaavan tanskalaisen Ditlev Rossingin täysaikaotteluun, joten Mentsikäisen pitää venyä erinomaiseen esitykseen, jotta arvostelutuomarit jäisivät tässä kamppailussa työttömiksi.

Mentsikäinenkin vastaa totuttelee ammattilaisuuteen, joten kokemustahan tämän ottelun on tarkoitus kerryttää. Vastustaja ei ole mikään huippumies, mutta toisaalta ei myöskään helposti kaatuvaa sorttia. Täysi iltapuhde Gennadilla edessä ennen kädennostoa, ennustaa Paimander tästä otteluparista.

Jobinpostiakin järjestäjille ehti viikonloppuna tulemaan. Jo sovittu ja julisteeseenkin ehtinyt serbi Bogdan Mitic ilmoitti loukanneen rystysensä ja perui kohtaamisensa Fedor Vinogradovin kanssa. Korvaavaa vastustajaa etsitään parast’aikaa.

 

Otteluohjelma ja -järjestys:

  • Ylempi keskisarja, 6 erää

V-P Mattila, Ilmajoki, 5-0-1 (-)                                 vs      Mykyta Trubchanin, Ukraina, 3-8 (1)

  • Keskisarja – naiset, 8 x 2 min

Sanna Turunen, Tuusula, 2-0-1 (1)                          vs      Borislava Goranova, Bulgaria, 10-49-3 (-)

  • Raskassarja, 6 erää

Gennadi Mentsikäinen, Hki, 4-0 (3)                      vs      Ivan Lysytsia, Ukraina, 2-7 (2)

  • Ylempi keskisarja, 6 erää

Mathias Eklund, Vaasa, 8-0-1 (4)                             vs      TBA

  • Välisarja, 6 erää

Fedor Vinogradov, Suojärvi, 4-0 (1)                       vs      TBA

  • Kevyt välisarja, 8 erää

Jarkko Putkonen, Salo, 14-3-2 (7)                            vs      Ivan Njegac, Kroatia, 10-3 (3)

 

Ottelut 2.12.2017 Salon Urheilutalolla alkaen klo 19:00 (ovet auki tuntia aiemmin).

Liput www.lippu.fi tai Salossa Bar&Cafe Volum, Zet-Baari tai Metallivälitys Lähdemaa.

TIEDOTE