Olavinlinnassa isketään taas elokuussa

Kuva: Minna Hatinen

Kuva: Minna Hatinen
Kuva: Minna Hatinen

Jo perinteeksi muodostunut Olavinlinnan ammattinyrkkeilyilta siirtyy tänä vuonna viikkoa aikaisempaan ajankohtaan ja tapahtumapäiväksi on valikoitunut 8.8.2015. Viimevuotiseen tapaan illan päätähtenä nähdään vastakruunattu WBC:n maailmanmestari Eva Wahlström, 34.

  • Viimevuotinen kokemus ottelemisesta Savonlinnassa oli upea ja tuntuu todella hyvältä palata hienolle areenalle hienon yleisön eteen, tunnelmoi Eva fiiliksistään.

Wahlströmin ottelu tullaan käymään kevyensarjan painoissa 8 erän mittaisena. Vastustaja julkaistaan myöhemmin, mutta MM-otteluissa rutinoitunut kanssakamppailija on haussa.

 

Niklas Räsänen jatkaa vauhdikasta nousuaan Euroopan nyrkkeilykartalla

Ammattinyrkkeilevän ”pariskunnan” toinenkin iskijä, Niklas Räsänen, 28, nähdään Olavinlinnassa. Jo kolmatta kertaa linnan suojissa taisteleva Räsänen tulee Wahlströmin tavoin ottelemaan 8-eräisen kamppailun.

  • Niklakselta ja valmentajalta (Pekka Mäki) on tullut niin kehotus kuin suostumus kovan vastustajan hankkimiseen. EBU:n arvolistoille on jo kova kiire nousta ja rankattua vastustajaa etsitään, toteaa matchmaker Petri Paimander.
  • Tämä siitä huolimatta että elokuu aiheuttaa aina omat ongelmansa matchmakingiin. Monet eteläeurooppalaiset salit lomailevat ja lähellekään kaikki nyrkkeilijät eivät ole otteluun saatavilla. Mutta eiköhän joku todellinen laatumies löydy ”Drummer Boyn” vastakulmaan, jatkaa Paimander.

Viime kilpailukauden aktiivisin suomalaisammattilainen (kuusi ottelua yhdeksään kuukauteen) jatkaa totutun tiukkaa ottelu- ja harjoittelutahtia. Parhaillaan Niklas on Norjassa sparrileirillä ja tulee ennen Savonlinnaan ottelemaan toisen Italian-sopimuksensa ottelunsa 4.heinäkuuta Milanossa.

 

Räjähtävä kohtaaminen kotimaisin voimin

Illan kolmannessa kahdeksan erän ottelussa tullaan näkemään melkoinen määrä tulivoimaa kun Halikon sotilaspoliisi Jarkko Putkonen, 31, iskee yhteen ”Togon Tornadon” Nordeen Touren, 24, kanssa. Kahden tappiottoman iskijän ammattilaissaldot sisältävät yhteensä kymmenen tyrmäysvoittoa viidessätoista kamppailussa.

Ottelun kysymysmerkki tulee olemaan se hallitseeko ottelua Putkosen kokemus vai Touren räjähtävät iskut? Toistaiseksihan ei togolaisperäinen helsinkiläinen ole kertaakaan kuullut ammattilaisotteluissaan erän lopetusgongia kaikkien otteluiden loputtua jo ensimmäiseen erään.

 

 

 

Esi-illassa vahva savolaispanos

Esiotteluissa tullaan näkemään niin etelä- kuin pohjois-savolaistakin nyrkkeilyosaamista, kun tuoreehkot ammattilaiset Olavi Hagert (Mikkeli) ja Sari Kuutsa (Lapinlahti) nousevat kehään. Hagert debytoi voitollisesti huhtikuisessa Helsingin suurillassa ja Kuutsa on iskenyt kaksi ammattilaisvoittoa. Kummatkin ovat välisarjan otteijoita.

Lisäksi illassa tekee kotimaisen ammattinyrkkeilydebyyttinsä viime kevään amatöörien Suomen mestari Jesse Jouhki, 21. Jouhki ehti jo paidattoman kasteensa hankkimaan Benalmadenan lämmössä toukokuulla voittaessa kolumbialaisen Emmanuel Hoyosin neljännen erän keskeytyksellä.

Hagertin ja Jouhkin ottelut on suunniteltu neljäeräisiksi ja Kuutsa ottelee kuusi kahden minuutin erää.

  • Hieno kattaus tähtiä ja tulokkaita on taas kasassa ja Olavinlinnan nyrkkeilyiltojen taso säilyy korkeana, kommentoi promoottori Pasi Pekkonen.
  • Seitsemäskin ottelu saatetaan vielä korttiin lisätä, mutta sen osalta on vielä kotiottelijakin varmistamatta, toteaa Pekkonen puolestaan illan kokonaiskattauksesta.

Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippupisteissä kautta maan ja osoitteessa lippu.Fi. RingsideVIP-liput myy Pasi Pekkonen (050 – 546 6940, pasi.pekkonen@ecutiimi.fi). Paikanpäälle mahtuu noin 2400 henkilöä. Tapahtuman järjestäjä on Veljekset Pekkonen Oy.

Lisätietoja :      www.boxingolavinlinna.fi / Tapahtumasta : Pasi Pekkonen, puh. 050- 546 6940 / Otteluista : Petri Paimander, puh. 045-124 8779 tai Pekka Mäki, puh. 040-568 9939