Nyrkkeilyvuosi 2018 lentoon

Viime vuoden puolella hyvään vauhtiin lähtenyt World Boxing Super Series -turnaus jatkuu ensi viikonloppuna, kun alemman raskaansarjan mittelö siirtyy välierävaiheeseen. Turnauksen ykkössuosikki, Ukrainan olympiavoittaja Oleksandr Usyk säväytti avauskierroksella tekemällä hakkelusta Saksan ex-mestari Marco Huckista. Lauantaina hän matkaa Latvian Riikaan kohtaamaan Mairis Briedisin ottelussa, joka monien mielestä on turnauksen moraalinen finaali.

Usykin ensimmäisen kierroksen ilotulitus tekee hänestä suosikin myös tulevan ottelun vieraskehässä. Ukrainalaisen nopeus, tekniikka. monipuolisuus ja häijyys jättivät Huckin statistiksi, kun taas Briedis omassa osaottelussaan joutui raatamaan vaivalloisen ja ruman pistevoiton Mike Perezistä. Nyrkkeilyssä näyttävä ei kuitenkaan aina tarkoita samaa kuin menestyksekäs, ja latvialainen on muissakin otteluissaan osoittanut, että hän on valmis tekemään voiton vuoksi mitä tahansa. Kotiyleisön ja voittamattoman nyrkkeilijän itseluottamuksen turvin hän voi tehdä Usykinkin iltapuhteesta vaikean, vaikka kaikki edut vaikuttaisivat olevan Usykin puolella.

Ammattilaisurallaan kiireellä huipulle noussut, vain kolmetoista ottelua käynyt Usyk on The Ring -lehden listauksissa painoluokan ykkösnimi Briedisin väijyessä kolmantena. Näiden väliin on kiilannut Venäjän Murat Gassiev, joka iskee kaavion toisella puolella oman välieräkamppailunsa Kuuban Yunier Dorticosia, saman listan vitosta, vastaan helmikuun alussa. Toisen välierän osapuolet hoitelivat avauskierroksen vastustajansa alle kolmen erän, eikä turnauksen jatkoasetelma voisi juuri herkullisempi ollakaan.

Viikonlopun muissa kansainvälisissä karkeloissa kevyen sarjan maailmanmestari Jorge Linares puolustaa asemaansa komealistaista mutta suhteellisen tuntematonta Filippiinien Mercito Gestaa vastaan Yhdysvaltain Inglewoodissa. Ennakkoon ajateltuna kyseessä on nykyisin Japanissa asuvalle venezuelalaiselle välipala: Gestan puolesta vetoa lyömällä on mahdollista jopa 13-kertaistaa omaisuutensa. Samassa illassa välisarjan pitkäaikainen tekijämies Lucas Matthysse kohtaa Thaimaan Tewa Kiramin, jolla on peräti 38 voitokkaan ottelun lista sekalaisia vastustajia vastaan.

Vantaa avaa kotimaan kauden

Suomalaisittain nyrkkeilyvuosi käynnistyy Myyrmäen Urheilutalolla, kun Juho Tolppolan promotoimassa illassa nähdään jopa seitsemän ammattilaiskamppailua. Kokenutta kaartia meikäläisittäin edustaa Sami Enbom, joka on asettanut vuoden tavoitteekseen kansainvälisen mestaruusvyön voittamisen. Muuten tapahtumassa nähdään suomalaisottelijoita, joilla on vyöllään alle puolen tusinaa kamppailua.

Ennakkoon ajatellen illan ottelut ovat verrattain tasaväkisiä: ainakin Oskari Metz ja pääottelussa esiintyvä Samuli Kärkkäinen joutuvat tekemään uransa parhaat ammattilaiskamppailut säilyttääkseen puhtaat ottelurekordinsa. Kärkkäisen ottelu Tomi Hongan kukistanutta Latvian Reinis Porozovsia vastaan on illan pääottelu.

JANNE ROMPPAINEN