Nyrkkeilyhistorian huonoin kohu!

No niin. Se on nyt sitten saatu lukea kaikilta mahdollisilta sivuilta. Että ”huonoin tuomio ikinä” tämä Bradley-Pacquiao. Ei ollut. Piste.

Ennen kuin käy ilmi, että kyseessä oli sittenkin kaikkien aikojen lahjontaskandaali, ja että Duane Fordin ja CJ Rossin lähipiirit tienasivat tuomiolla vähintään satoja miljardeja US-dollareita, niin vedetään tähän erään tv-katsojan ajatukset yhteen. Syteen tai saveen.

Ensinnäkin, mikäli nyrkkeilyfaneja on uskominen, laji tuottaa uuden kaikkien aikojen huonoimman tuomion vähintään joka toinen viikko. Eli koko termi on jo kärsinyt niin karmean hyperinflaation, ettei edes Zimbabwessa ole moista nähty.

Poikkeuksellista sen sijaan oli se, että ennakolta altavastaajana otteluun lähtenyt, supertähden vastustajan rooliin tuotu nyrkkeilijä sai tasaisessa matsissa onnekkaan tuomion. Ja onnekas ei ole tässä yhteydessä suinkaan väärän synonyymi. Kun ottelussa on useita niin tasaisia eriä, että painotuseroista riippuen ne voidaan merkitä suuntaan jos toiseenkin, on voittaja aina onnekas. Sadasta vastaavanlaisella käsikirjoituksella varustetuista otteluista vähintään 99 päättyy ennakkosuosikin voittoon ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että tasaiset erät on yleensä ”helpompi” ja ”turvallisempi” merkitä pistekortteihin niin päin.

Sitten itse asiaan. Jaetaan risut ensin alta pois. Ensimmäisenä remmistä sietäisi saada koko HBO:n tiimi, joka selosti ottelua, jota se kuvitteli katsovansa. Kertaakaan kahdentoista erän aikana tämä nyrkkeilyn arvokkain tv-crew ei pysähtynyt miettimään, että hei, voisikohan tämän nähdä toisellakin tavalla? Onko Pacquiao oikeasti muka voittanut kaikki yhdeksän ensimmäistä erää? Siis voittanut niin selvästi, ettei niiden merkkaaminen Bradleylle ole yksinkertaisesti missään olosuhteissa mahdollista. Erityisesti Jim Lampley, joka ei mielestäni ole jaksanut aidosti innostua lajista enää vuosiin, oli elementissään. Kaikki Pacquiaon vähäisimmätkin sipaisut muuttuivat Lampleyn suussa muotoon ”good power shot”. Ihan kuin Taylor-Hopkins ykkösessä konsanaan. Ja sitten Max Kellerman. Siis sama Kellerman, joka oli ESPN-aikanaan yksi kaikkien aikojen innostavimmista nyrkkeilykommentaattoreista. Jopa Max meni viime yönä ns. helppoon ja komppasi Lampsia hehkuttaen Pacquiaon suvereenia dominointia. Kaiken kruunasi tietenkin kaapelikanavan oma arvostelutuomari Harold Lederman, joka kehätapahtumista piittaamatta lätki pisteitä ikään kuin vanhasta muistista ihan miten sattuu.

Jaa niin, että mitäkö Bradley sitten teki ansaitakseen voittonsa? Voitti selvästi yhden erän. Se oli erä numero 10. Pacquiaon voidaan puolestaan sanoa vieneen selvästi erät 1, 3, 4 ja 6. Eli näillä perustein se kuuluisa ”moraalisen voittajan” pysti lähtee Filippiineille. Mikä on jostakin syystä jäänyt kuitenkin lähes kaikilta huomioimatta, on se, että erät 2, 5, 7, 8, 9, 11 ja 12 olivat riittävän tasaisia, jotta niiden merkkaamiselle kumpaan suuntaan tahansa löytyy tarvittaessa perustelut. Eli kaikki tuomiot niinkin leveältä väliltä, kuin 119-109 Pacquiao – 116-112 Bradley ovat hyväksyttävissä (tässä vaiheessa huomaan myös Ledermanin olleen kuin olleen loppupeleissä hänenkin ”oikeassa”).

Ja mitä sitten tulee näihin ”historian huonoin tuomio” heittoihin, niin katsokaa ensin vaikka ottelut Wilfredo Gomez-Rocky Lockridge, Courtney Burton-Emanuel Augustus I tai vaikka Beibut Shumenov-Gabriel Campillo II. Ne olivat HUONOJA tuomioita. Bradley-Pacquaio ei, vaikka olikin kiistatta poikkeuksellinen tuomio. Lopuksi on vielä kaikkien suureksi pettymykseksi syytä todeta, että kaiken maailman salaliittoteoriat on syytä vetää saman tien lähimpään viemäriin. Niin pitkään, kun voittaja ratkaistaan kolmen kehän äärellä istuvan arvostelutuomarin voimin, tulee tämän tyyppisiä kohuja syntymään. Niin käy joka viikko ympäri maailman. Oli mukana sitten vedonlyöntiä tai ei. Ugh.