Mira Potkonen iski arvokkaan turnausvoiton

Tampereen Voimailuseuran nyrkkeilijä Mira Potkonen, 34, iski jälleen kansainvälisen turnausvoiton kukistamalla kovatasoisen Feliks Stamm -turnauksen finaalissa Englannin Sandy Ryanin pistein 2-1. Puolan Varsovassa 9.-12. syyskuuta käyty turnaus käynnisti Potkosen kilpailukauden kohti Rion olympiakarsintoja.
Eva Wahlström ja Mira Potkonen
Eva Wahlström ja Mira Potkonen
Potkonen iski voitot Ruotsin ja USA:n MM-mitalisteista matkalla loppuotteluun ja kohtasi lauantaina Englannin huipputaitavan MM-kakkosen.

– Arvioin ennakkoon, että meidän ainoa ase on Miran nopeus ja sillä tänään myös voitettiin. Hyvä ottelu Miralta, ei aivan eilisen tasoa, mutta nopeus riitti tänään. Ottelun puolivälissä Ryan pääsi hieman niskan päälle, mutta asia korjattiin ja Miran kaksoishyökkäykset onnistuivat erinomaisesti. Tänään toimi niin etu- kuin takakäden suorat, valmentaja Maarit Teuronen kommentoi ottelua.

– Lähdimme Varsovaan testaamaan missä mennään kesän jälkeen ja kunto näyttäisi olevan ihan ok, Teuronen jatkaa.

Potkonen iski nyt neljännen kansainvälisen turnausvoittonsa tänä vuonna.

– Hyvä fiilis kieltämättä aloittaa kausi voitolla. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että maltoin toteuttaa sovittua taktiikkaa ja kuunnella neuvoja joka ottelussa. Olen ollut Feliksissä ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen turnausvoittoni täällä, Potkonen iloitsi.

Lue suomalaisten A- ja B-junioreiden kovasta menestyksestä Suomen Nyrkkeilyliiton nettisivuilta!