Matti Koota ammattilaiseksi

Amatöörien Suomen paras miesnyrkkeilijä Matti Koota siirtyy ammattinyrkkeilijäksi. Kootan debyytti tapahtuu kotikaupungissaan Kankaanpäässä 11.2.2017. Kankaanpään liikuntakeskuksen palloiluhallissa iskettävän Ferramen Boxing Night -tapahtun pääottelu on suunniteltu 6-eräiseksi ja se käydään höyhensarjassa (57kg).

 

Amatööritähdestä paidattomaan kehään

Kootan meriitit ovat niin vakuuttavat, että kankaanpääläistä voidaan oikeutetusti kutsua Suomen parhaaksi miesnyrkkeilijäksi olympiatyylin nyrkkeilyssä. Noin 150 käytyä ottelua, joista tilille on kertynyt muun muassa kolme voitettua miesten SM-kultaa, kaksi Pohjoismaiden mestaruutta, kaksi kansainvälisen Tammer-turnauksen voittoa, A-juniorien MM-pronssi, EU-hopea sekä kahdet MM- ja EM-kisaedustukset Suomen väreissä nostavat Matti Kootan kiistatta suomalaisen nyrkkeilykevään puhutuimmaksi ammattilaisdebytantiksi. Aivan vieras asia Kootalle ei ammattinyrkkeily ole, sillä miehellä löytyy aiemmin tililtään yksi ottelu myös kansainvälisen amatöörinyrkkeilyliiton AIBA:n ammattilaissarjassa Kiinassa – ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena. Helmikuussa kankaanpääläinen iskee kuitenkin debyyttinsä perinteisessä, kansainvälisesti tunnustetussa, ammattinyrkkeilyssä kotiyleisönsä edessä.

Palloiluhallin kehässä Koota kohtaa Joonas Kymäläisen järjestämässä Ferramen Boxing Nightissa Georgian Nugzar Chavchavadzen (16 voittoa – 8 tappiota, 9 tyrmäysvoittoa). Kootan mittainen georgialainen on ehtinyt tahkoamaan ammattilaiskehässä jo 24 ottelua ja 115 erää iskien kaikkiaan kuudessa eri maassa ja yhden 12-eräiseksi suunnitellun titteliottelunkin; Chavchavadze onkin suomalaisella mittapuulla debyyttivastustajaksi poikkeuksellisen kovatasoinen ja ottelutyyliltään aggressiivisen hyökkäävä.

-Ammattinyrkkeily on aina kiinnostanut ja nyt loukkaantumisista johtuvan 1,5 vuoden ottelutauon jälkeen on oikea aika jättää amatöörikehät ja siirtyä ammattilaispuolelle. Vaikka jalat maassa lähdenkin liikkeelle, niin kuitenkin kun johonkin panostan, niin lähden siihen täysillä mukaan ja tavoitteena on edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittää, kertoo Matti Koota.

-Tarjosin Matille neljä eri nimeä vastustajavaihtoehdoksi ja salaa toivoin hänen valitsevan näistä juuri georgialaisen, sillä hän oli näistä nimistä mielestäni vaarallisin ja yleisöystävällisimmän matsin mahdollistava vastustaja. Olin todella iloinen kuullessani Matin seuraavana päivänä ilmoittaessa käyneensä valmentajansa kanssa vaihtoehdot läpi ja haluavansa kohdata juuri tämän georgialaisen, kertoo tapahtuman ottelupareista vastaava matchmaker Markus Lammi.

 

Kuuden ottelun kattaus paidatonta nyrkkeilyä

Matti Kootan ammattilaisdebyytin lisäksi Ferramen Boxing Nightissa isketään viisi muuta ottelua. Raskaan keskisarjan (79,4kg) EU-rankattu Sami Enbom (13-0, 6 KO) kohtaa Suomessa kahdesti ratkaisemattoman taistelleen Giorgi Kandelakin (18-19-3, 6 KO), edellisessä ottelussaan ratkaisemattoman entisen EU-mestarin kanssa iskenyt Jarkko Putkonen (13-2-1, 7 KO) saa vastaansa Giorgi Gviniashvilin (10-3-1, 7 KO) ja keskisarjan entinen Suomen mestari Timo Laine (16-8, 5 KO) kohtaa Gary Abajyanin (34-29-1, 18 KO). Myös nämä ottelut on Kootan ottelun tavoin suunniteltu 6-eräisiksi. Lisäksi esiotteluissa nähdään Intiasta saapuvat vierailijat Neeraj Goyat (8-2-2, 2 KO) ja Kuldeep Singh (1-1, 0 KO). Intialaiset saavat vastaansa myöhemmin nimettävät latvialaisvastustajat.

-Meillä on varmasti huikea tapahtuma tulossa ja odotan sen olevan loppuunmyyty, jotta Matti saisi iskeä debyyttinsä täyden salin edessä. Matti on yksi parhaimmista ystävistäni ja hänelle sattuneista onnettomuuksista huolimatta hänellä on tähtäin nyrkkeilyssä maailman kirkkaimmalle huipulle ja haluan olla siinä mukana omalla panoksellani tukemassa. Se oli syy, miksi lähdin tämän historiallisen ammattilaisillan promoottoriksi. Lisäksi on hienoa saada tapahtuman punnitustilaisuus ja viralliset jatkot Ravintola Siiliin järjestettäväksi, kertoo promoottori Joonas Kymäläinen.

TIEDOTE