Kommentti: Viiden tähden ottelu?

eva boxrecMiten korkealle alavutelainen Teija Saari voidaan rankata suomalaisten urheilijalegendojen joukossa? Vuosituhannen vaihteen tienoilla kilpaillut Saari dominoi suomalaista naisten seiväshyppyä näytöstyyliin, voitti kuusi SM-kultaa ja ylitti ensimmäisenä neljän metrin haamurajan. Noihin aikoihin laji oli nuori ja kilpailu Suomessa vähäistä, mutta Saari voitti kaiken saatavilla olleen.

Hieman samanlainen tilanne on suomalaisen naisnyrkkeilyn tähdellä Eva Wahlströmillä. Kuusi vuotta ammattilaisena tahkonnut Wahlström on raivannut tiensä huipulle naisten ylemmässä höyhensarjassa. Wahlström on edennyt urallaan ilman tappioita ja on saavuttanut liittomestaruuden, toisaalta hänen painoluokassaan on maailmanlaajuisesti vain noin kahdeksankymmentä ottelijaa. Voidaanko hänet laskea maailman suurimpien nyrkkeilytähtien kastiin?

Eilen levisi laajasti levinnyt uutinen siitä, että Wahlström ottelee Boxrec-rankingsivuston viiden tähden arvoiseksi listaaman kamppailun Dahiana Santanaa vastaan. Valmentaja Risto Merosen maininnan viiden tähden kamppailusta ovat levittäneet julkisuuteen esimerkiksi Ylen, MTV3:n sekä Savon Sanomien urheilutoimitukset. Viiden tähden ottelut ovat nyrkkeilyssä suhteellisen harvinaisia, ja kuten Meronenkin mainitsi, yleensä niiden osanottajien palkkioista ei nollia puutu.

Totta on, että Wahlströmin ottelu Santanaa vastaan on todella kovassa seurassa. Muissa kevään viiden tähden otteluissa nähdään esimerkiksi Manny Pacquiao, Saul Alvarez, Keith Thurman sekä Carl Frampton – kivikova joukko maailman absoluuttisia huippuja. On kuitenkin pakko kysyä, kuuluuko Wahlströmin ottelu todella näiden rinnalle, sen enempää kuin niin ikään listalla oleva naisten höyhensarjan ottelu Jelena Mrdjenovichin ja Edith Soledat Matthyssen välillä.

En tiedä, miten hyvin Yle:n tai MTV3:n toimittajat ovat perillä esimerkiksi siitä, mikä ja millainen sivusto Boxrec on. Lähes reaaliaikaisesti päivittyvä palvelin pyrkii listaamaan kaikkialla maailmalla käytyjen nyrkkeilyotteluiden tulokset. Ottelijoiden menestyksen perusteella tietokoneohjelma laskee kullekin nyrkkeilijälle vahvuusluvun, joka muokkautuu uusien tulosten myötä.

Boxrec on sekä nyrkkeilijöiden taustatoimijoille että toimittajille loistava työkalu. Lähes kenen tahansa ottelijan aiempi ura, edelliset vastustajat ja ottelupaikat löytyvät sekunneissa, mikä helpottaa sekä tulevien otteluiden suunnittelemista että niistä kirjoittamista. Sivuston ansiosta säästyvien työtuntien määrä onkin mittaamaton.

Niin ikään Boxrec on loistava apuväline, kun haluaa saada yleiskuvan suhteellisen tuntemattoman nyrkkeilijän kyvyistä. Jos Boxrec rankkaa yhden ottelijan painoluokassa sijalle 31 ja toisen 83:nneksi, ensin mainittua voi pitää kamppailun vahvana ennakkosuosikkina aiheesta muuta tietämättä.

Valtaliittojen laatimat maailman arvolistat ovat kaksi vuosikymmentä vanha vitsi

Boxrecin listausten yksi etu on myös puolueettomuus. Valtaliittojen laatimat maailman arvolistat ovat kaksi vuosikymmentä vanha vitsi, ja usean periaatteessa puolueettoman nyrkkeilymedian arvotuksiin vaikuttavat vääjäämättä yhteistyösuhteet nyrkkeilytoimijoiden kanssa tai lajin seuraaminen vain yhden mantereen näkökulmasta.

Sivuston suuri – ja hyvin ilmeinen – ongelma on kuitenkin se, että nyrkkeilyn ottelumäärät ovat pieniä verrattuna vaikkapa tennikseen tai shakkiin, joissa käytetään samantapaista listausta. Näin yksittäisen ottelun (mahdollisesti virheellinen) lopputulos voi vääristää pisteytystä huomattavasti. Niin ikään meriittien vanhentuminen jää tietokonelaskurilta helposti noteeraamatta.

Hyvä esimerkki sivuston laskutavan puutteista on se, että miesten raskaansarjan maailmanlistan sijalla kymmenen on 47-vuotias yhdysvaltalainen Antonio Tarver (näyttelee Rocky Balboa -elokuvassa Mason Dixonin hahmoa), joka oli loistava 80-kiloisten maailmanmestari reilu vuosikymmen sitten. Noiden päivien jälkeen Tarver on kärynnyt dopingista eikä ole voittanut yhtään nyrkkeilijää minkään painoluokan huipulta, mutta ranking-pisteitä hänellä riittää.

Viiden tähden ottelu tarkoittaa sitä, että ottelun molemmat osapuolet ovat ansainneet urallaan riittävästi pisteitä koneen laskutavan puitteissa. Sivustolta löytyvien sääntöjen mukaan naisten sarjoissa tämä edellyttäisi yleensä, että molemmat ottelijat kuuluvat maailman 30 parhaan joukkoon kaikki sarjat huomioiden.

Wahlström tosin on tällä hetkellä kaikki painoluokat huomioon ottavan pound-for-pound-listan sijalla 45, Santana 60:s.

Sivuston säännöissä on näennäisesti huomioitu ero naisten ja miesten nyrkkeilyn laajuudessa. Näin miesten sarjoissa viiden tähden otteluun yltääkseen on kuuluttava osapuilleen maailman sadan parhaan nyrkkeilijän joukkoon. Tämä ei kuitenkaan riitä likikään tasaamaan eroa: miesten p4p-listan sadannen paikkeilta löytyvät esimerkiksi Vasil Lomachenko, Julio Cesar Chavez Jr ja Jean Pascal, trio, jota ei kenellekään nyrkkeilyn aktiiviseuraajalle tarvitse suuresti esitellä. Aktiivisia naisnyrkkeilijöitä sivusto tunnistaa hieman yli tuhat, miehiä reilut 20 000.

…aivan parhaidenkin vastustajina nähdään jatkuvasti ottelijoita, joiden kyvyt riittävät korkeintaan kuntonyrkkeilyyn…

Päinvastoin kuin miesten puolella, suurin osa naisnyrkkeilyn parhaista kilvoittelee olympiatyylin nyrkkeilyssä: kilpailu- ja myös ansaintamahdollisuudet ovat siellä ammattilaispuolta paremmat. Ammattilaisissa on muutamia vetovoimaisia ja komeita palkkioita kerääviä huippuyksilöitä, mutta aivan parhaidenkin vastustajina nähdään jatkuvasti ottelijoita, joiden kyvyt riittävät korkeintaan kuntonyrkkeilyyn. Näiden ottelut huippuunsa trimmattuja tähtiurheilijoita vastaan eivät ole edes koomisia, vaan yksinomaan edesvastuuttomia.

Toisaalta on tietysti muistettava myös se, ettei lajin kokonaistaso määrittele yksilön kyvykkyyttä. Jos Petter Northug käy voittamassa piirikunnalliset hiihtokilpailut kymmenen minuutin erolla, kisan tasoa voidaan luonnehtia huonoksi, mutta Northug olisi edelleen maailman hiihtokuningas. Ilman näyttöjä muualla ei voitaisi kuitenkaan olla varmoja hänen todellisista kyvyistään. Samoin naisnyrkkeilyn maailman paras voi olla vaikkapa maailman paras urheilija, mutta sen todistaminen on mahdotonta.

vaikka hän niputtaisi koko sarjansa kärkikymmenikön, häntä olisi rehellisyyden nimissä vaikeaa nostaa maailman parhaiden miesnyrkkeilijöiden joukkoon

Eva Wahlström on loistava nyrkkeilijä, loistava urheilija ja valloittava mediapersoona, jonka ura on edennyt hienosti ja josta en ole konsanaan kuullut pahaa sanaa. Lajin vähäisestä kilpailijamäärästä johtuen hän ei ole kuitenkaan päässyt näyttämään, miten hyvä hän todella on. Fakta on, että vaikka hän niputtaisi koko sarjansa kärkikymmenikön, häntä olisi rehellisyyden nimissä vaikeaa nostaa maailman parhaiden miesnyrkkeilijöiden joukkoon. Lajin taso ei siihen yksinkertaisesti riitä, vaikka Wahlströmin riittäisikin.

Unohtaa ei kuitenkaan pidä missään nimessä sitä, että ottelu Wahlström-Santana on erittäin mielenkiintoinen, kovatasoinen ja jännittävä. Uransa parhaita vuosia elävä suomalainen kohtaa kovakätisen, kokeneen ja voitontahtoisen Dominikaanisen tasavallan nyrkkeilijän, joka ilman muuta kuuluu sarjan kärkipäähän. Nyrkkeilyn ystäville, – ilman nais-etuliitettäkin – voi ehdottomasti suositella tämän koitoksen katsomista, itse aion olla yksi heistä.

Vertailu miehiin on toki kaiken kaikkiaan turhaa. Naisten nyrkkeilyä käydään erilaisissa puitteissa, erilaisin säännöin ja erilaisen logiikan pohjalta. Wahlström tavoittelee sellaista huippua, joka hänen lajissaan on mahdollista saavuttaa. Samalla hän tekee, muiden uusien lajien sankareiden tapaan, valtavan arvokasta pioneerityötä sekä naisnyrkkeilyn että myös liikuntaurheilun magneettisena suurlähettiläänä. Näillä mittareilla hän on vähintään viiden tähden arvoinen.

JANNE ROMPPAINEN