Kirja-arvostelu: Torpedo ansaitsee ainakin neljä tähteä

OIKEA_KOKO.indd

Pekka Jaatisen juuri kauppoihin ilmestyneessä romaanissa Torpedo seurataan nyrkkeilystä innostuvan Josen uraa ja elämää. Josella on nicaragualainen isä ja suomalainen äiti ja kirja pomppoileekin pääasiassa näiden kahden maan välillä.

Josea kiusataan traumoja jättävästi Suomessa hänen ihonvärinsä vuoksi ja Nicaraguassa hän aloittaa nyrkkeilyn nähtyään Alexis Arguellon MM-ottelun televisiosta. Josella onkin lahjoja nyrkkeilyyn ja poika alkaa menestyä vain amatöörinyrkkeilyä oikeana urheiluna pitävän valmentajansa Don Instructorin ohjauksessa.

Jose haluaa kuitenkin seurata esikuvansa ”El Flaco Explosivon” jalanjälkiä ja ansaita nyrkkeilemällä lusikoiden lisäksi myös elantonsa. Jose saa rahakkaan, mutta erikoisen ammattilaistarjouksen ja siitä alkavatkin uudet seikkailut ammattinyrkkeilyn pimeällä puolella.

Kirjassa kuvataan myös erinomaisesti Josen ihmissuhteita isäänsä, äitiinsä, tyttöystäviinsä, managereihinsa ja valmentajiinsa. Kirjassa perustellaan hyvin Josen tekemien välillä erikoistenkin valintojen taustoja. Jose, niin kuin kaikki muutkin ovat ensisijaisesti ihmisiä ja vasta toiseksi urheilijoita.

Jaatinen kuvaa aivan loistavasti nyrkkeilyn aloittamisen riemua ja intohimoa nyrkkeilyyn ja rakkauteen. Kirja olisikin loistava joululahja vaikkapa ihmisille, jotka eivät voi käsittää miksi joku nyrkkeilee. Kirja on erittäin mukaansa tempaava ja käsittelee laajasti tunteita, joita varmasti jokainen nyrkkeilyn parissa toiminut henkilö on kokenut.

Mielenkiintoista on seurata myös miten Jaatinen esittelee Josen kolmen valmentajan Don Instructorin, Osmo Pähtin ja Pekka Mäen valmennustyylejä.

Torpedo lisäsi entisestään omaa nyrkkeilyinnostustani ja suosittelenkin sitä kaikille nyrkkeilyn ystäville!

Arvosanaksi kirjalle annan neljä tähteä viidestä!

tahdet

Viiden tähden arviokin oli mielessäni, mutta mielestäni kirjan loppu on ehkä hieman hätäinen ja jättää hieman liikaa varaa lukijan omalle mielikuvitukselle.

Kirjan alun voit lukea ilmaiseksi täältä!

Kirjan voi hankkia edulliseen 23 euron hintaan esimerkiksi osoitteesta Adlibris.Com.

PS. Myös Pekka Jaatisen esikoisromaani Tilkkutäkkiplanetaario kuuluu kaikkien nyrkkeilyihmisten kirjahyllyyn.