Juho Haapoja palaa kehään Salossa

Juho Haapoja on jälleen kovan paikan edessä

Juho Haapoja_hattu

Entinen ammattinyrkkeilyn Euroopan Unionin mestari Juho Haapoja on otellut kaksi viimeistä otteluaan matkatyöläisenä haastaessaan sarjansa maailman huippuihin kuuluvat Silvio Brancon viime kesäkuussa Italian Civitavecchiassa ja Rakhim Chakhievin viime lauantaina Moskovassa. Molemmilla kerroilla on kyseessä ollut ottelu WBC-maailmanliiton avoimesta Silver-vyöstä, mutta hyvistä taisteluista huolimatta on Juho palannut kotiinsa ilman mestaruustitteliä.

Viimeisestä Suomessa käydystä ottelusta tuleekin kulumaan toista vuotta aikaa, mutta suomalaisen nyrkkeily-yleisön odotus päättyy 17. toukokuuta Salohallissa, Salossa. Lisäksi vain kolme viikkoa tämän ottelun jälkeen on Haapojan tarkoituksena nousta kehään kotimaisemissaan Kauhavan Alahärmässä.

 

Moskovan valloitus jäi tekemättä, mutta ei yrittämättä

Viime lauantaisessa Moskovan illassa Juho Haapoja näytti jälleen kerran sitä taistelijan sydäntä, joka on tehnyt ”Häjystä” yhden Suomen suosituimmista ammattinyrkkeilijöistä. Pekingin olympialaisten raskaan sarjan kultamitalisti Rakhim Chakhiev löi lopulta Haapojan kanveesiin ja voitti härmäläissoturin 9. erän keskeytyksellä, mutta vain kolmen viikon varoitusajalla uransa kovaiskuisimman vastustajan kohdannut Haapoja osoitti joka tapauksessa olevansa edelleen varteenotettava ottelija maailman tasollakin.

–          Paremmalla valmistautumisella olisin uskoakseni pystynyt kamppailemaan voitostakin. Nyt pitkä ottelutauko ja hieman vähäiseksi jäänyt laatusparri (täyskiitos kyllä Räsäsen Niklakselle hyvistä harjoituseristä) söi viimeisen terävyyden otteista, toteaa Haapoja.

Ruokavalio laitetaan uuteen kuosiin ja matka raskaaseen keskisarjaan alkaa – eiköhän se 10 kiloa vielä saada pois tiristettyä kesähelteissä

–          Se kuitenkin nyt tuli päätetyksi että vielä kerran on sarjanvaihto edessä. Niin isoja ja vahvoja karpaaseja olivat kotikehän cruiserit Chakhiev ja euroopan mestari Drozd, että kyllä niille joutuisi aina antamaan voimatasoissa tasoitusta. Eli ruokavalio laitetaan uuteen kuosiin ja matka raskaaseen keskisarjaan alkaa – eiköhän se 10 kiloa vielä saada pois tiristettyä kesähelteissä, jatkaa Juho

 

Haapojan paluuvastustajana supersitkeä puolalainen

Eli yllämainitun mukaisesti voidaankin sanoa Haapoja tulee Saloon sekä tekemään debyytin että suorittamaan jäähyväiset. Debyytti se on varsinais-suomalaisissa ammattikehissä, joissa ei maankiertäjä Haapoja ole toistaiseksi vieraillut. Ja jäähyväiset puolestaan cruiserweightin painoluokalle. Viimeiseksi cruiser-vastustajaksi on valikoitu taistelija, jonka nimen puuttuminen Haapojan ottelulistasta onkin ollut melkoinen ”tilastoharvinaisuus”.

31-vuotias puolalainen Lukasz Rusiewicz on 31 ottelun mittaisella ammattilaisurallaan kohdannut lukuisia maailman- ja euroopan mestareita. Edellä mainitun Chakhievin siihen asti puhtaan tyrmäysputken Rusiewicz katkaisi kesällä 2010 ja otteli uusinnassakin täydet 8 erää käymättä kummassakaan ottelussa kertaakaan kanveesilla.  Vain kahdesti on Rusiewicz kärsinyt tappion ennen täyttä aikaa ja kummallakin kerralla syynä oli haava.

Luvassa onkin siis 6 tiukkaa erää, joissa Haapoja pyrkii hallitsemaan tilannetta taito- ja terävyysedun turvin vahvan puolalaisen hakiessa ratkaisua rajuilla laajakaarisilla koukuillaan. Tyrmäystä Häjyn ei kannata lähteä hakemaan – Rusiewiczin otsaan on tylsyttänyt moni muukin huippumies nyrkkinsä.

 

Mielenkiintoinen kotimainen ottelupari täydentää illan tarjonnan

Noin 40 ottelun amatööriuran ilman suurempia menestyksiä tahkonnut 29-vuotias kemiläisnyrkkeilijä Sami Haapala debytoi viime kesänä voitollisesti kotikaupungissaan pistevoitolla unkarilaisesta Csaba Stiristä. Huhtikuun alussa 23 vuotta täyttävä togolaislähtöinen Nordeen ”Ukunta” Toure puolestaan iski itsensä amatöörinä kulttimaineeseen näyttävillä tyrmäysvoitoilla legendaarisissa Ruskiksen Skaboissa, mutta SM-mitaleille ei HTN:n salilla nyrkkeilyopit saaneen Tourenkaan ura yltänyt.

Salolaisyleisölle onkin illan avauksena luvassa todellinen iskujuhla, kun ”Sisäsataman sinko” Haapala ja togolainen tornado selvittävät välejään. Jomman kumman uralle on tulossa varsin aikaisessa vaiheessa miinus-merkintä, mutta kumpikin vakuuttaa vastustajan tehneen virheen ottelusta sovittaessa.

 

Täysmittainen ammattinyrkkeilyilta

Jo ilmoitetusti illan muissa esiotteluissa nähdään ammattilaisena tappiottomat ammattinyrkkeilijät Mikko ”Unelmien Kehä” Alanko, Arne Ernstsen ja Ken-Tore Halland. Jokainen näistä iskijöistä on joutumassa nuoren uransa toistaiseksi kovimpaan testiin ja vastustajien nimet tiedotetaan lähiviikkoina.

Lippujen hinnat : Ringside 45 euroa, alakatsomo (numeroidut paikat) 27 euroa ja yläkatsomo (numeroimaton) 23 euroa. Illan lipunmyynti tiketti.fi ja salolaiset myyntipisteet Zet Baari ja Bar Volum. Lipunmyynti alkaa tänään 11.3.