Joshua rusikoi Povetkinin tappioon

Ison-Britannian Anthony Joshua jatkoi voittokulkuaan raskaansarjan huipulla. 28-vuotias supertähti puolusti asemiaan Wembleyn kehässä tyrmäämällä näyttävästi The Ring -lehden listakolmosen, venäläisveteraani Aleksander Povetkinin seitsemännessä erässä. Povetkin aloitti kamppailun lupaavasti, mutta ei lopulta voinut isommalleen ja nuoremmalleen mitään.

Ottelun avauserässä edettiin mestaruusottelulle tyypillisen varovasti, mutta aivan erän lopussa Povetkin pääsi väläyttämään bravuuriaan, kolmen nopean koukun sarjaa, joka heilautti Joshuan tasapainoa selvästi ja iski tämän nenän veriin. Myös kahdessa seuraavassa Povetkin oli hyvin mukana ja tuotti terävillä hyökkäyksillään päänvaivaa hieman raskasjalkaisemmalle vastustajalleen, joka ei aivan saanut ajoitustaan kuntoon. Molemmat erät olivat tasaisia, mutta Povetkinin osumat olivat näyttävämpiä.

Neljännessä erässä Joshua onnistui kuitenkin sopeuttamaan nyrkkeilyään, kuten maailmanmestarilta on lupa odottaakin. Hän sai pitkän ja painavan vasemman suoransa toimimaan häiriten Povetkinin aloitteita ja pysyi keventyneellä liikkeellään haastajansa harventuvien hyökkäysten ulottumattomissa halliten tapahtumia selvästi. Viides erä oli vielä kesy, mutta kuudennessa Joshua alkoi kääntää myös kamppailun suuntaa pakottaen Povetkinin takajalalle ja osuen navakasti.

Ottelun kulku oli jo kääntynyt mestarin eduksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui lopulta yhtäkkisesti. Joshua osui Povetkiniin omalla pääaseellaan, räjähtävällä oikealla, joka horjutti venäläistä pahemman kerran. Myös suuren mestarin tahtotasoa osoittaen Joshua lähti saman tien hakemaan lopetusta, ja moukaroi karmealla koukkusarjalla Povetkinin lattiaan. Kehätuomari Steve Gray antoi Povetkinille runsaasti toipumisaikaa, ja luvun ollessa yhdeksän ja puolen kohdalla Povetkin oli kuin olikin valmis jatkamaan, mutta seuraava iskuryöppy päätti ottelun. Kehätuomari Gray levitti kätensä samalla hetkellä, kun venäläisen tasapaino petti uudemman kerran ja myös haastajan kulmaus lennätti pyyhkeen kehään.

Joshuan esitys keräsi tuoreeltaan kahtalaista palautetta sosiaalisen median tunnekuohuista. Kysymysmerkit, joita hänen suojauksensa kohdalle on asetettu, ovat edelleen olemassa. Toisaalta Joshua otti kamppailun komentoonsa lopulta nopeasti ja myös helposti, eikä kamppailun lopetus jättänyt arvuutteluille sijaa. Suunniteltu kamppailu Deontay Wilder – Tyson Fury -ottelun voittajaa vastaan – olipa tämä kumpi tahansa – ei muuttunut ainakaan aiempaa vähemmän kiinnostavaksi. Tämän illan promoottori Eddie Hearn tosin oli ottelun jälkeisessä haastattelussa edelleen skeptinen tuon ottelun toteutumisesta, vaikka sopimus siitä on kuuleman mukaan jo allekirjoitettu.

Anthony Joshua saavutti voiton numero 22 ja kansansuosion kannalta myös äärimmäisen tärkeän näyttävän tyrmäyksen, joka oli 21:s. Aleksander Povetkin puolestaan hävisi pitkällä urallaan vasta toisen kerran ja ensimmäistä kertaa ennen täyttä aikaa