In Memoriam: Raimo ”Höyry” Häyrinen 1940–2020

Kuva: Seppo JJ Sirkka, EASTPRESS

Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpiin ja suosituimpiin urheiluselostajiin kuulunut Raimo ”Höyry” Häyrinen menehtyi 13.5. 79 vuoden iässä. Toimittajan ja juontajan töidensä ohessa Häyrinen ehti tehdä merkittävän päivätyön myös nyrkkeilyn parissa.

Edellisen sukupolven maineikkaimpiin selostajiin kuulunut Paavo Noponen muisteli oppi-isästään Pekka Tiilikaisesta kertovassa kirjassaan Häyrisen saapumista Yleisradion urheilutoimitukseen 1965. ”Uusi tähti on syttynyt! Yksi kaveri oli selostus- ja äänenkäyttökokeissa aivan ylivoimainen ja tietää se urheilustakin jotain”, oli Tiilikainen intoillut urheiluselostajaksi pyrkineestä Häyrisestä.

Sittemmin Tiilikaisen mielipide Häyrisestä, jonka leipälajeiksi jo varhain valikoituivat jääkiekko ja nyrkkeily, muuttui jyrkästi. Häyrisen omaleimainen selostustyyli oli radikaali uudistus siihen asti suomalaisessa radiotyössä koettuun ja kaukana Tiilikaisen juhlavasta, tunteikkaasta isänmaallisesta maalailusta. Häyrisen oivallus oli tehdä selostuksista ensisijaisesti hyvää radioviihdettä, josta urheilukilpailu ja sen eteneminen muodostivat vain yhden osan. Selostuksia ryydittivät anekdootit urheilijoista, urheilupaikkojen paikallishistoriasta ja jotakuinkin kaikesta mahdollisesta, mitä selostajan mieleen sattui juolahtamaan. Samalla selostusten tempo nousi pelien ja otteluiden intensiteettiä vastaavalle tasolle ja suomalaisuusnäkökulman korostaminen väheni. Häyrinen toi selostuksiin myös kansanomaisempaa kielenkäyttöä: Paavo Noponen nuhteli joskus kollegaansa julkisesti ”perstaklaus”-termin käytöstä valtakunnan verkossa.

Nyrkkeilyllä oli erityinen sija Häyrisen selostustyössä. Varsinaisia nyrkkeilyotteluita ei Suomessa radioitu kovin usein, mutta Häyrisen jääkiekko- ja jalkapalloselostuksissa vierailivat tuon tuosta Archie Mooren ja Joe Louisin tapaiset yhdysvaltalaiset nyrkkeilysankarit. Suomalaisten kehäkoitoksia Häyrinen oli välittämässä paikanpäältä sekä olympia- että MM-tasolta: muun muassa Jyri Kjällin mitalikamppailut Barcelonan olympialaisista 1992 kuultiin radioaalloilla Höyryn vauhdikkaasti tulkitsemina. Nyrkkeilyn suhteen jopa Pekka Tiilikainen joutui pyörtämään puheitaan Häyrisestä Münchenin olympialaisten aikaan 1972 ”kuuntelin sen Häyrisen selostuksia ja ne olivat kyllä pahuksen hyviä!”

Häyrisen vaikutus suomalaiseen nyrkkeilyelämään ei jäänyt kuitenkaan sujuvasanaisen reportterin töihin. Paljolti hänen myötävaikutuksellaan esimerkiksi Elis Askille saatiin monien vaiheiden jälkeen junailtua valtion urheilijaeläke, mikä ammattiurheilijan tapauksessa oli omana aikanaan koko lailla poikkeuksellista. Häyrinen toimi myös sekä kehä- että pistetuomarina lukuisissa amatöörien kilpailuissa SM-turnauksia myöten. Kehätuomarina hänen työskentelyään on aikalaismuistoissa luonnehdittu varmaotteiseksi ja tasapuoliseksi, ja arvostelevana pistekoneiden käyttelijänä avokätiseksi. Häyrinen arvosti ennen kaikkea puhdasta taitonyrkkeilyä ja mainitsi haastatteluissa, että ”pään käyttämistä alasimena” oli tympeää katsella.

Ammattinyrkkeilypuolella Häyrinen oli runsaasti esillä vielä uuden vuosituhannen puolellakin ennen kaikkea kehäkuuluttajana. Häyrisen omaleimainen tyyli amerikkalaistyylisine venytettyine kuulutuksineen, Dolly Parton -aiheisine vitseineen ja jopa Marseljeesin tulkintoineen jättivät epäilemättä pysyvän muistojäljen King’s-tallin iltojen sekä muun muassa Tony Halmeen näytösottelukiertueiden parissa viihtyneisiin nyrkkeilyn ystäviin. Vielä 2000-luvun puolella Häyrinen työsti ammattinyrkkeilystä kertovaa kirjaa veteraanitoimittaja Ilmo Lounasheimon kanssa, mutta hanke päättyi kaksikon riitaantumiseen eikä teos koskaan ehtinyt valmiiksi.

Raimo Häyrinen oli ennen kaikkea suuri persoona, jonka tekemistä sävytti valtava innostus urheiluun ja nyrkkeilyyn. Kaikkien suosittujen selostajien tapaan hän herätti voimakkaita tunteita puoleen ja toiseen, mutta kolmentoista Telvis-patsaan saldo on sellainen näyttö kansansuosiosta, ettei vastaavaa ole esittää kenelläkään muulla. Ilman Häyristä nyrkkeilyn saama julkisuus Suomessa olisi monin verroin vähäisempää, ja tältä osin hän kuuluu ilman muuta lajin suomalaiseen kunniagalleriaan muutama vuosi sitten pois nukkuneen Lounasheimon seuraan.

JANNE ROMPPAINEN