Häiriö yleisömagneettikentässä

Nyrkkeilyilta Espoon Barona Areenalla 9.3. tuotti kuusi suomalaisvoittoa sekä kolumnistille tukun hajanaisia ajatuksia suomalaisnyrkkeilijöiden otteista ja tulevaisuudesta.

Edis Tatlin esitys pääottelussa on kerännyt runsaasti aiheellisia kehuja. 25-vuotias Suomi-nyrkkeilyn kirkkain lupaus on edennyt reiluin harppauksin, ja ero siihen Tatliin, joka vielä pari vuotta sitten paini tasaväkisesti journeyman-tason hanskanheiluttajien kanssa, on mittava. Tatlin jalkatyö on enkelimäisen keveää, hän on painoluokkaansa ulottuva ja iskee nykyisellään selvästi nasevammin kuin tyrmäysprosentti 25 antaisi ymmärtää.

Tatli on löytänyt myös nyrkkeilyllisen identiteettinsä ja kykeni ottelemaan sen mukaisesti täydet 12 erää. Hän ei yritä tehdä kehässä kaikkea, vaan perustaa nyrkkeilynsä etäisyyden käyttöön, nopeuteen ja suoriin iskuihin. Erityisen ilahduttavaa oli, että konseptit pysyivät koossa koko pitkän ottelun ajan: Lora pääsi kopauttamaan kuudennessa erässä peräkkäiset osumat kulmaan ajetun Tatlin kupoliin, mutta ilman nähtävää vaikutusta.

Työsarkaa matkalla Euroopan tai maailman kärkeen luonnollisesti vielä riittää. Ottelussa Loraa vastaan nelisen erää jäi makutuomioksi puolustavan tittelinhaltijan voittaessa selvästi pari-kolme ja Tatlin viedessä loput. Vieraskehässä tällaisen liikkumavaran jättäminen pistetuomareille voi olla kohtalokasta, joten aktiivisuutta ja päättäväisyyttä kaivataan hitunen lisää. Nähdyn perusteella Tatli olisi voinut antautua iskujenvaihtotilanteisiin jo ottelun alkupuolella, kun nopeusero oli hänen hyväkseen ilmeinen ja suomalaisen iskut selvästi satuttivat kovaleukaista vierasta. Luonnollisesti on myös huomioitava, että Felix Lorasta on vielä pitkä matka todellisiin kärkikamppailuihin, vaikka tämä pätevä nyrkkeilijä onkin.

Merkittävin uhka Tatlin tulevaisuudelle nyrkkeilijänä on kuitenkin talouskysymys, jota Mikko Marttinen ansiokkaasti kommentoi Ilta-Sanomien kolumnissaan. Tatli on nyt siinä pisteessä, ettei hänen tasoistaan lupausta halua monikaan kohdata. Uran edistämiseksi suomalainen tarvitsee lisää kovia vastustajia, mutta näiden tuominen Suomeen on kallista, eikä Tatlin näkyvyydellä toistaiseksi täytetä katsomoita. Sopimus ulkomaisen ammattilaistallin kanssa on luonnollisesti vaihtoehto, mutta sellaisen, varsinkaan nyrkkeilijän kannalta edullisen, saaminen ei ole helppoa.

Näkyvyyttä voi tietysti pyrkiä hankkimaan myös kehän ulkopuolelta erilaisin julkisuustempauksin, mutta tämä tie on hankala: kovin moni suomalaisurheilija ei vedä katsomoihin selvästi suurempia yleisömassoja kuin muut vastaavalla tasolla menestyvät. Lajiniilojen ulkopuolinen yleisö kaipaa kehään tällä hetkellä Robert Heleniusta, tämän menestystä ja ottelujen sähköisyyttä. Näissä illoissa olisi myös Tatlille otollinen tilaisuus skalppien napsimiseen, siksi suomalainen nyrkkeily kaipaisi Pohjolan Painajaisen vierailuja jatkossakin.

Espoon kehässä nähtiin myös tuttua tutumpi Juho Haapoja: vimmatulla asenteella iskevä, iskun mielellään kahteen vaihtava Härmän Häjy. Vaaralliseksi arvioitu Levan Jomardashvili ilmaantui kehään härskisti ylipainoisena, eikä Haapoja katsellut miestä täyttä viittä erää.

Haapojan ura on sikäli hyvässä tilanteessa, että hän on hyvin ilmeisesti saavuttanut täyden potentiaalinsa – ja niin tehdessään ylittänyt kaikkien odotukset. Matka EM-titteliin on liian pitkä, mutta hyvän eurooppalaisen tason kamppailuihin Haapoja kykenee vielä useamman vuoden ajan. Jokunen tappiokaan ei muuttaisi Haapojan tulevaisuutta merkittävästi, joten Häjyllä on nyt hyvä tilaisuus tarttua haasteisiin myös ulkomailla. Suomen kehissä hän on takuuvarma yleisön lämmittäjä ja tunnelman nostattaja.

Viitisen vuotta sitten, kun Haapoja valtasi SM-tittelin, heitin ilmoille ajatuksen, että värikkäänä persoonana Haapoja voisi menestyä hyvin tekemällä näytöskiertueita eri paikkakunnille entisaikain maailmanmestareiden – ja Tony Halmeen – tyyliin. Tämäkin optio on Haapojalle edelleen avoin, joskin miehen mielenkiinto lienee edelleen totisemmissa koitoksissa. Jäähallien täyttämiseen Häjyn puukon pitäisi olla vielä pykälää terävämpi, mutta pienemmät salit hänen karismansa kansoittaa jatkossakin.

Jos Espoon ilta oli positiivinen Tatlille ja Haapojalle, niin samaa ei voi sanoa Niko Jokisesta, vaikka rekordi komeisiin 20-0-lukemiin nousikin. Painot keskisarjan rajan pintaan vetäneen Stadin Kingin kehäilme oli väkinäinen, ajoittain suorastaan kaoottinen. Ansaitun työvoiton Jokinen otti, mutta helpot kopit, ajoituksen almanakka-asteikko ja sattumanvaraiset otteluasennon kääntämiset jättivät paljon pohdittavaa jatkoon. Jokinen sairasteli kamppailua edeltäneellä viikolla, mikä voi osaltaan selittää otteiden heikkouden. Toivottavasti kyse oli siitä.

Huolestuttavaa Jokisen kohdalla on se, että toisin kuin Tatlilla ja Haapojalla, kehäidentiteetti on Kingillä hakusessa. Edeltävissä otteluissa oli positiivisia merkkejä siitä, että alku-uran tuulimyllytyylistä eroon kasvanut Jokinen alkoi löytää ideaa harkitsevampaan nyrkkeilyyn. Espoon ilta tiesi tässä suhteessa takapakkia, toivon mukaan vain tilapäistä. Kurssin 25-vuotias nuori mies ehtii vielä korjata – fanipohjaa hänellä yleisön äänekkyyden perusteella riittää.

Kiitettävin arvosanoin illasta selvisivät myös tulokkaat Fitim Latifi ja Eemeli Katajisto. Latifi myrkytti unkarilaisvastustajansa vartalokoukuilla jo avauserässä; Katajisto puolestaan ehti esitellä teknisiä hienouksiakin toisen erän voitossaan. Molempien vastustajat olivat jotakin toivottoman ja hyödyttömän väliltä, joten suuria johtopäätöksiä näistä voitoista ei kannata vetää.

Varsinkin 27-vuotiaan Katajiston näkisi mielellään kehässä selvästi kovemman vastustajan kanssa jo piankin, fyysiset valmiudet hänellä siihen on. 22-vuotiaalla Latifilla on puolestaan aikaa rakentaa uraansa rauhassa. Hänkin tosin vaikuttaa jo valmiilta haastamaan Timo Laineen keskisarjan SM-vyöstä.

Näiden lisäksi suomalaisvoiton kirjautti uransa toisessa ottelussa Mikko Alanko. Hän aloitti kamppailunsa pirteästi, mutta kaksi viimeistä erää meni pystypainiksi nyrkkeilykyvyttömän ja -haluttoman unkarilaisvieraan kanssa. Kehäteutarointi oli mahdollisimman vaikea tulikaste myös kehätuomarina ensimmäistä kertaa esiintyneelle Jere Kanniselle. Tämän debyytti meni vihkoon, mutta seuraava kerta on varmuudella jo helpompi niin hermopaineen kuin kehätapahtumienkin osalta. Suomalaiseen kehätuomarijoukkoon on odotettavissa täydennystä myös myöhemmin tänä keväänä, kun Mika Lindgren siirtyy pisteyttäjän paikalta kehän sisään. Tällä saralla suomalaisten suunnannäyttäjäksi kelpaa hyvin Anssi Peräjoki, jonka varmaotteinen työskentely kestää vertailun kansainvälisiin huippunimiin.

Kaikkiaan Espoon tapahtuma oli perusvarma nyrkkeilyilta: kamppailujen välit pysyivät tiiviinä, yleisömäärä oli kelvollinen ja suomalaiset selvisivät otteluistaan voitokkaasti. Toivoa sopii, että kattaus miellytti myös nyrkkeilyä vähemmän seuraavia tv-katsojia, jotta kotimaisia tv-iltoja nähdään jatkossakin. Nyrkkeilijät ja järjestäjät tekivät osansa – loppu jää markkinavoimien käsiin.