Haapoja vs Branco ja voiton avaimet

JuhoHaapoja2

Juho Haapojan, 33, värikäs ura jatkuu tulevana lauantaina, kun ylihärmäläinen ikitaistelija kohtaa nimekkään italialaisveteraanin Silvio ”Il Barbaro” Brancon, 46 tämän kotikaupungissa Civitavecchiassa. Haapoja lähtee kehään altavastaajan asemasta, mutta suomalaisvoitto on mahdollinen kaksitoistaeräisessä alemman raskaansarjan ottelussa.

 

Haapojan ottelulista on lukemissa 20–3–1 (13). Entisen EU-mestarin EM-titteliottelu viime joulukuussa Puolan Mateusz Masternakia päättyi selvään tappioon, mutta voitto Brancosta voisi avata Haapojalle jälleen tien suurempiin kehiin.

Urallaan vakuuttavan 62–11–3-rekordin koonnut Branco on entinen raskaan keskisarjan WBA-liiton tunnustama kaksinkertainen mestari. Uransa välisarjassa aloittanut ja neljällä vuosikymmenellä ammattilaisena otellut Branco on kohdannut pitkällä taipaleellaan tukun nimimiehiä Sven Ottkea, Jean Pascalia ja Glen Johnsonia myöten. EM-titteliä hän ei yrityksistään huolimatta ole onnistunut voittamaan, mutta on nujertanut nipun nimimiehiä ja pysynyt maailman kärjen tuntumassa vuosikaudet. Viime vuonna hän kävi kaksi hyvin tasaista ottelua maanmiestään Giacobbe Fragomenia vastaan, joka edelleen arvostetaan painoluokassa korkealle.

Haapojan haasteet

Tyrmäysvoiton vaikeus

Branco on käynyt kehässä 76 kertaa ja hävinnyt kesken ottelun vain neljästi. Vuoden 2004 jälkeen hänen tyrmäämisessään on onnistunut vain raskaan keskisarjan maailmanmestariksi edennyt Jean Pascal, eikä Branco ole hävinnyt ottelun alkuvaiheissa koskaan. Kun Haapoja ei ole varsinainen tyrmääjä eurooppalaisella kärkitasolla, taktiikka kannattanee rakentaa täysiaikaottelua varten.

Toisaalta Haapojakin on hävinnyt kesken ottelun vain kerran raskaansarjan puolella, ei ole ottanut lukua viiteen vuoteen ja Brancon paras iskuteho on jäänyt alempiin painoluokkiin, joten ratkaisu ennen viimeistä erää ei ole kovin todennäköinen kumpaankaan suuntaan.

Vieraskehä

Haapoja on tyrmännyt molemmat kohtaamansa italialaisvastustajat, kun taas Branco ei ole koskaan hävinnyt kotimaassaan muille kuin maanmiehilleen. Jommankumman voittoputki tässä suhteessa katkeaa lauantaina.

Italian mainetta kotikehäryöstöjen maana on turhaa korostaa: Haapoja–Branco käydään kuitenkin WBC-liiton alaisuudessa, ja toisaalta omien ottelijoiden suosimista nähdään kaikissa nyrkkeilymaissa. Fakta kuitenkin on, että Haapojan voitonmahdollisuudet parantuisivat selvästi, jos kamppailu käytäisiin Suomessa tai puolueettomalla maaperällä.

Kotikehän tuoma etu näkyy paitsi tasaisten otteluiden pistetuomioissa myös kehätuomarin toiminnassa mahdollisissa foul- tai loukkaantumistilanteissa, minkä esimerkiksi Ville Piispasella ja Juho Tolppola ovat viime vuosina saapasmaassa kokeneet, tosin Piispanen kykeni siellä myös voittoon. Branco on myös kehävelho, joka kykenee toimimaan sääntöjen rajan toisellakin puolella: esimerkiksi ottelussaan Pascalia vastaan hän vaikutti selvästi kalastelevan vastustajalle pistevähennyksiä alaslyöntejä viittomalla. Brancon kinnas eksyy toisinaan myös pitelemään vastustajaa niskasta kiinni, mikä kotikehässä jää helpommin huomaamatta.

Kokemusero

Vaikka kokemus sellaisenaan harvemmin ratkaisee nyrkkeilyotteluita, on ero tässä suhteessa italialaisen eduksi joka tapauksessa valtava. Branco nykykunnossaankin on Haapojan uran ehdottomasti toiseksi kovin vastustaja Masternakin jälkeen, kun taas Branco hanskasi vastikään Giancobbe Fragomenia vastaan ja on nähnyt kehässä kaikenlaiset ottelutyylit moneen kertaan. Selvää on, että Haapoja on hankittu Italiaan vastustajaksi, jonka ei oleteta voittavan – Haapojan tehtäväksi jää löytää keinot murtaa alkuasetelma.

Voiton avaimet

Rytminvaihdot ja loppuun viedyt hyökkäykset

Valmentaja Teddy Atlas totesi raskaansarjan MM-ottelussa suojatilleen Michael Moorerille 45-vuotiaasta George Foremanista: ”Voiton avaimetForeman on kuin vanha auto: jos sen antaa rullata omaa vauhtiaan, sen vauhti kiihtyy, mutta jos sitä työntää, se hajoaa.” Moorer ei ottanut neuvosta onkeensa ja jäi antiikkirekan alle.

Myös Branco ottelee mielellään omalla, vuosien myötä varsin verkkaiseksi käyneellä tempollaan ja pyrkii kuljettamaan vastustajaa jabinsa talutusnuorassa. Haapojan on iskettävä Italian barbaarin kimppuun nopeilla harppuunahyökkäyksillä ja tehtävä vastaiskujen ajoittamisesta vaikeaa; junnaavan, tasaisen painostuksen kanssa Branco selviää parhaimmin.

Haapojan hyökkäysten terävyys on parantunut valtavasti uran alkuvuosista: Häjyn etukäsi lähtee askeleelta nykyisin todella vihaisesti. Ongelma tähän saakka on ollut se, että jos vastustaja ehtii nähdä iskun ja väistää, Haapojan rynnistys ei jatku yhtä terävänä. Kun Italian kehässä Haapoja pääsee etäisyydelleen, hyökkäykset on vietävä loppuun saakka.

Aktiivinen puolustus

Toisin kuin muistikuvat Haapojan uran alusta antaisivat ymmärtää, suomalaisnyrkin suojaus on varsin hyvä. Edelleen Haapoja saattaa toisinaan ottaa tarpeettomia osumia innostuessaan kunnon hakkuisiin, esimerkiksi teknisesti kehnon Ian Timsin suorat upposivat suhteellisen helposti Haapojan leukaperiin EU-tittelitaistossa. EM-kehässä maailmanluokkaa edustavaa Masternakia vastaan Haapoja kuitenkin väisti ja torjui runsaasti nopeita tärskyjä.

Ongelmaksi Masternakia vastaan jäi se, että kun Haapoja joutui keskittymään itsensä varjeluun, tasapaino jäi takajalalle ja suomalaisen omat vastahyökkäykset lähtivät näin liian kaukaa ehtiäkseen tavoittamaan puolalaisen. Brancon jabin alla on oltava jatkuvassa valmiudessa iskeä vastaan ja pidettävä oma etäisyys vaikka muutamien osumien ottamisen uhalla. Italialaisella ei ole Masternakin terävyyttä eikä Brancon iskuvoima muodosta samanlaista uhkaa, joten Haapojan sarka on tässä suhteessa hieman joulukuista helpompi.

Löysien erien poimiminen

Brancon puhtaisiin suoriin perustuva pistenyrkkeilytyyli tuottaa selvempiä osumia ja näyttää kehän äärelle helposti paremmalta kuin Haapojan tuttu ryskäminen lähiottelussa. Myös aiemmin mainittu kotikehä on Brancolle selvä etu. Tästä johtuen Haapojalla ei ole varaa jättää yhtään erää makutuomion varaan, jotta pistevoitto lähtee Italian rannikolta mukaan Suomeen. Branco on lyötävissä vain kovan työnteon kautta, joten hengähdyserän tai kahden ottaminen kesken ottelun on parempi vaihtoehto kuin jatkuva liian verkkainen ottelutahti.

NelonenPro1-kanava televisioi Haapojan ja Brancon välisen ottelun lauantaina klo 22.00 alkaen