Eva Wahlströmille vahva EM-haastaja Belgiasta

Djemilla

Ammattinyrkkeilijä Eva Wahlström, 33, puolustaa ylemmän höyhensarjan Euroopan mestaruuttaan 16. elokuuta Savonlinnassa voittamatonta belgialaista Djemilla Gontarukia, 22, vastaan. Olavinlinnassa käytävä  EM-titteliottelu on kymmeneräinen.

Wahlström voitti EM-tittelin maaliskuussa 2012 voitolla Unkarin Agota Ilkon ja puolustaa Savonlinnassa titteliään ensimmäistä kertaa. Ammattilaiskehissä Wahlström on iskenyt kymmenen voittoa ja yhden ratkaisemattoman. Tappiota Wahlströmin tilastoista ei löydy.

Djemilla Gontaruk voitti amatöörikehissä Belgian mestaruuden kadeteissa, junioreissa ja naisissa. Ammattilaiseksi hän siirtyi vuonna 2012 jo 19-vuotiaana ja on voittanut kaikki käymänsä kuusi ottelua.

– Evan haastaja on melkoinen ”äijä”. Vahva jässikkä , joka hyökkää paljon, eikä osaa hävitä. Varmasti vauhdikas ottelu on luvassa, P3 Boxingin Pekka Mäki ennustaa.

Eva

– Myös Koivulan Jussille on tapahtumaan luvassa todella tasokas vastustaja kymmeneräiseen taistoon. Uskon että pääsemme varsin pian tiedottamaan tulevan huippuottelun toisen osapuolen, Mäki jatkaa.

Olavinlinnassa pidettävässä tapahtumassa nyrkkeillään 16. elokuuta kuusi ammattinyrkkeilyottelua. Suomalaisista kehässä nähdään Wahlströmin ja Koivulan lisäksi ainakin Juho ”Härmän Häjy” Haapoja, Niklas Räsänen ja kuopiolainen Matias Laitinen.

Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippipisteissä kautta maan ja osoitteessa Lippu.Fi. Ringsideliput myy Pasi Pekkonen (050 – 546 6940, pasi.pekkonen@ecutiimi.fi). Paikanpäälle mahtuu noin 2400 henkilöä. Tapahtuman järjestäjä on Veljekset Pekkonen Oy.