Eva Wahlström puolustaa Euroopan mestaruuttaan Savonlinnassa

Eva

Ammattinyrkkeilijä Eva Wahlström puolustaa ylemmän höyhensarjan Euroopan mestaruuttaan 16. elokuuta Savonlinnassa. Olavinlinnassa käytävän kymmeneräisen mestaruusottelun haastajasta käydään vielä neuvotteluja.

Tappioton Wahlström voitti EM-tittelin maaliskuussa 2012 voitolla Unkarin Agota Ilkon. Loukkaantumisten ja sairastelun vuoksi Wahlström oli pitkällä ottelutauolla. Joulukuussa 2013 hän palasi voitokkaasti kehään ja viime ottelussaan toukokuussa Wahlström iski upean pistevoiton Puolan Karina Kopinskasta.

– Evalle on tulossa väkevä haastaja. Toivottavasti saamme jo pian allekirjoitetuksi sopimuksen suunnitellun vastustajan kanssa ja sitä myöten nimen julkaistuksi, P3 Boxingin Pekka Mäki kertoo.

”Härmän Häjy” myös kehässä

Olavinlinnassa pidettävässä tapahtumassa nyrkkeillään 16. elokuuta vähintään kuusi ammattinyrkkeilyottelua. Suomalaisista kehässä nähdään Wahlströmin lisäksi ainakin Juho ”Härmän Häjy” Haapoja, Niklas Räsänen ja kuopiolainen Matias Laitinen.

Haapoja on entinen Euroopan Unionin mestari ja EM-haastaja. Räsänen avasi ammattilaisuransa vuosi sitten Olavinlinnassa ja voittanut kaikki voittanut kaikki kolme otteluaan. Matias Laitinen puolestaan tyrmäsi viime vuonna sensaatiomaisesti nigerialaisen Jannah Harunan.

– Vuosi sitten Olavinlinnassa pitämämme tapahtuma on ikimuistoinen ja uskon että tällä kertaa saamme aikaan vielä astetta uljaamman nyrkkeilyillan, tapahtuman tuottaja Pasi Pekkonen sanoo.

– Eva Wahlströmin EM-ottelu luonnollisesti kruunaa illan ja on hienoa että olemme saaneet mukaan myös muun muassa karismaattisen Härmän Häjyn ja Kuopion kultanyrkin Matias Laitisen. Näkemistä ja kokemista varmasti riittää.

Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippipisteissä kautta maan ja osoitteessa Lippu.Fi. Ringsideliput myy Pasi Pekkonen (050 – 546 6940, pasi.pekkonen@ecutiimi.fi). Paikanpäälle mahtuu noin 2400 henkilöä. Tapahtuman järjestäjä on Veljekset Pekkonen Oy.