Ennakko: Whyte vs Helenius

Isot miehet valtaavat tänään stadionin Cardiffissa. Pääottelu Joshua-Takamin ennakkojutun julkaisimme jo eilen, mutta nyt Boxing.fi-tiimi kantaa kortensa kekoon, ja asettaa asiantuntemuksensa julkiselle alttarille veikatessaan illan suomalaisittain mielenkiintoisimman kamppailun lopputulosta (selvyyden vuoksi, keskeytysvoitosta käytetään tässä yhteydessä ainoastaan KO-merkintää).

Janne Romppainen:
Dillian Whyte on listasijoituksiinsa nähden vielä jonkin verran testaamaton kyky. Hän on osoittanut pätevyytensä kovissa koukkusodissa, mutta epäselvää on, miten hän suoriutuisi hyvin liikkuvasta ja lujaa vastaan lyövästä vastustajasta. Vuoden 2010 Helenius pakottaisi hänet varmuudella vastaamaan näihin kysymyksiin, mutta suomalaisen ottelutuntuma viime vuosilta on niin niukka, että nyt Heleniuksen voitonmahdollisuudet ovat lähinnä kamppailun alkuerien voimaiskuissa. Isojen miesten ryskäessä voi tapahtua mitä tahansa, mutta todennäköisyydet ovat kotikehän miehen puolella. Whyte KO6 Helenius

Miika Forsström:
Helenius on kaksikosta ”paremmin koulutettu” ja kaikilta osin kokeneempi menestyksekkään olympiatyylin nyrkkeilyuransakin ansiosta. Whyte oli ongelmissa Dereck Chisoran kanssa, joka ei ollut näyttänyt hyviltä aikoihin ja se todisti ettei Whyte ole ainakaan vielä todellinen huippunyrkkeiljä maailmantasolla. Myöskään Helenius ei ole esitellyt huippuotteita viime otteluissaan, mutta hän on todistanut omaavansa kyvyt äärihuipulle. Luvassa on villi iskuralli, jossa odotan että Heleniuksen lähtevän hakemaan vieraskehän ja pelon oman kunnnon loppumisen vuoksi nopeaa tyrmäystä. Whyten kyvyt ja kokemus ei riitä muuhun kuin lähtemiseen lyömään vastaan. Iskujenvaihtotilanteissa Heleniuksen lyöntien lyhyemmät liikeradat tuovat hänelle edun ja Whyten kokemattomuus paljastuu karulla tavalla. Helenius KO2 Whyte

Ville Niemonen:
Mieli tekisi monestakin syystä veikata Robbea, mutta ei vaan pysty. Vuosimallin 2010-2011 Robbe lähtisi matsiin kiistatta ennakkosuosikkina, mutta 2017-vuosimallin versiossa on aivan liikaa kysymysmerkkejä. Robbe ei ole otellut tällä tasolla kuuteen vuoteen, eikä viime aikojen kehäesitykset liiemmin myöskään luo uskoa siihen, että Ahvenanmaalla olisi taiottu esiin tuo ”vanha Robbe”.

Whyte ei toki hänkään ole mikään uusi Mike Tyson, vaan on itsekin osoittanut haavoittumisen merkkejä. Lontoolainen on kuitenkin niin paljon Robbea tuoreempi ja nykykunnossaan rutinoituneempi, että 12 erän pitkällä matkalla jo ne riittänevät kääntämään ottelun kotikehän miehen eduksi (Robbe on muuten ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan vieraskehässä).

Ottelun alusta veikkaan tasaista, ja niin pitkään kuin Heleniuksen kunto antaa siihen mahdollisuuden, on hän ottelussa mukana. Mitä pidemmälle ottelu menee, sen selkeämmin siirrytään kuitenkin Whyten komentoon, ja veikkaan että kulma pelastaa suomalaisen ”Body Snatcherin” käsittelystä viimeistään kahdeksan erän jälkeen. Whyte KO8 Helenius

Ottelu on katsottavissa Viaplay-palvelussa.