Ennakko: Smith – Lara

Ishe Smith 26-6 (12 tyrmäystä)


”Sugar Shay” Ishe Smith, 36, oli jo amatöörinä hän oli varsin hyvä yltäen loppuotteluun maansa mestaruuskisoissasekä olympiakarsinnoissa 1996 välierävaiheeseen saakka. Näillä näytöillä hänen vuonna 2000 alkaneeseen ammattilaisuraansa liittyi lupauksia, ja uran 14 ensimmäistä ottelua päättyivät Smithin voittoihin.

Näillä taustoillaan Smith pääsi osallistujaksi The Contender –realitysarjaan, josta hänet nykyisinkin parhaiten muistetaan. Hän voitti sarjassa kaksi ottelua, ja kärsi yhden tappion tuotantokauden lopulta voittaneelle Sergio Moralle.

Contenderia seuranneet vuodet Smith kilvoitteli lähellä sarjan terävintä kärkeä, mutta silloin tällöin tulleet tappiot pitivät hänet poissa mestaruuskehistä. Smith piti välillä puolentoista vuoden ottelutauonkin, kunnes palasi jälleen aktiivinyrkkeilijäksi keväällä 2012.

Viime vuoden helmikuussa Smith otti uransa siihen saakka parhaan voiton nujertamalla maailmanlistalla yhdeksäntenä majailleen ja edelleen samaa sijaa pitävän Cornelius Bundragen niukalla enemmistötuomiolla. Samalla Smith valtasi ensimmäisen suuremman mestaruusvyönsä kohoamalla IBF-liiton tunnustamaksi tittelinhaltijaksi. Mestaruuden hän menetti heti seuraavassa ottelussaan Meksikon Carlos Molinalle, jolta vyö puolestaan siirtyi takaisin Bundragelle. Bundragen ohella Smithin voittamista vastustajista nimekkäimpiin kuuluvat Puolan Pawel Wolak sekä jo uran varhaisvaiheissa nujertunut Randall Bailey.

Uskontoaan vahvasti esiin tuova Smith tunnetaan taitavana ja monipuolisena nyrkkeilijänä, joka on kuitenkin otteissaan hieman tasapaksu. Nevadan kasvatilla ei ole mitään varsinaisia erityisominaisuuksia muihin maailman huippuihin verrattuna, muttei myöskään kovin ilmeisiä heikkouksia. Useat Smithin tappioista ovat olleet niukkoja ja olisivat voineet pienellä petraamisella kääntyä voitoiksi, mutta toisaalta kovin montaa hyvää päänahkaa ei amerikkalaisveteraanin rekordista löydykään.


Ishe Smith on The Ring -lehden rankingeissa maailmanmestari Floyd Mayweather Jr:in seitsemäs haastaja


Erislandy Lara 19-2-2 (12 tyrmäystä)

Maailmanlistan kakkoshaastaja, Erislandy Lara, 31, on Kuuban kolminkertainen amatöörimestari ja myös maailmanmestari paitanyrkkeilyn puolelta. Lara oli painoluokkansa ennakkosuosikki Pekingin 2008 olympialaisten edellä, mutta monen muun lahjakkaan kuubalaisen tavoin hän pakeni maasta ennen kisoja ja siirtyi ammattilaisuralle. Paidattomalla puolella nykyisin Houstonissa majaansa pitävä Lara aloitti myöhemmin samana vuonna nujertaen sittemmin Niko Jokisenkin kanssa otelleen Ivan Maslov’n.

Muiden Kuuban amatööritähtien tapaan Lara nousi huippua kohti varsin nopeasti, ja jo kuudennessatoista ottelussaan 2011 hän kohtasi samaisen Carlos Molinan, joka nujersi Smithin viime vuonna. Lara oli etukäteisarveluissa ylivoimainen suosikki, mutta joutui makselemaan viimeisiä oppirahojaan ammattilaisena, kun hänen yksittäisiin iskuihin nojannut ottelutyylinsä ei toiminutkaan ja lopulta hän ylsi vain vaivoin ratkaisemattomaan. Seuraavassa ottelussa pitkäaikaista huippumiestä Paul Williamsia vastaan tuli uran avaustappio, joskin ottelun pistetuomiota pitävät vääränä suurin piirtein kaikki kamppailun nähneet.

Viimeistään Williams-ottelun jälkeen Lara on kuulunut painoluokan ehdottomalle huipulle. Hänen ottelulistansa ainoat muut tahrat ovat tekninen ratkaisematon maailmanlistan vitoshaastajaa Vanes Martirosyania vastaan marraskuussa 2012 sekä hajaäänituomiolla tullut pistetappio viimeisimmässä ottelussa heinäkuussa sarjan ykköshaastaja Canelo Alvarezille.

Erislandy Laran parhaita ominaisuuksia nyrkkeilijänä ovat ilmiömäisen hyvä tekniikka yhdistettynä 191 sentin ulottuvuuteen, joka on poikkeuksellinen 175-senttiselle nyrkkeilijälle. Lara on puolustusvoittoinen nyrkkeilijä, joka iskee terävää jabia vasenkätisestä otteluasennostaan. Vaikka Lara on luonut maineensa lähinnä pistenyrkkeilijänä, hänen vasemmassa suorassaan on myös ruutia. Heikkoutena Laralla on toisinaan laiska otteluvauhti: hänen taidokkaat väistönsä eivät aina tee vaikutusta pistetuomareihin, kun kuubalaisen omat iskut jäävät harvoiksi. Käytännössä Laralla on ollut voiton avaimet uransa jokaisessa ottelussa, mutta viimeisillä hetkillä voittoon riittävää puristusta ei ole löytynyt. Ottelu isketään perjantain ja launtain välisenä yönä.

Ottelussa kohtaavat kaksi taitavaa nyrkkeilijää, joista molemmilla on toisinaan vaikeuksia saada kaikkia kykyjään käyttöön kehässä. Tästä johtuen on hyvin mahdollista, ettei kamppailusta muodostu mitään varsinaista iskujuhlaa. Täysiaikainen ottelu vaikuttaa selvästi todennäköisimmältä vaihtoehdolta: kumpikaan ottelijoista ei ole varsinainen tyrmääjä, eikä kumpikaan ole koskaan hävinnyt kesken ottelun.

Lara on miehistä parempi ja tuorevoimaisempi, ja jos hän nyrkkeilee parhaimmillaan, hänen pitäisi kyetä suhteellisen selvään pistevoittoon suojauksensa ja pitkien, tarkkojen suoriensa turvin. Hän hallitsi kamppailua Alvarezia vastaan pitkät tovit, ja meksikolaistähti on luokkaa kovempi mies kuin Ishe Smith.

Kuubalaistaiturin motivaatio on kuitenkin ollut kehässä toisinaan kysymysmerkki, ja viimeisimmän ottelun niukka tappio saattaa edelleen painaa mieltä. Smith vuorostaan tietää, että tässä iässä tilaisuuksia ei tarjoudu enää kovin montaa, ja hän varmasti janoaa uutta mestaruusvyötä vastikään menettämänsä tilalle. Tämä tasoittaa asetelmaa melkoisesti, mutta tuskin riittää kallistamaan vaakakuppia vastustajansa nykyisille kotikulmille matkaavan Smithin eduksi.