Ennakko: Provodnikov vs Matthysse

Nyrkkeilymaailma odottaa jo kuumeisesti toukokuun toista päivää ja ottelua, jota on alustettu vuosien ajan. Kaksi viikkoa ennen tuota koitosta saatetaan kuitenkin nähdä vuoden paras ja rajuin taistelu, kun kevyen välisarjan hyökkäysvaunut Ruslan Provodnikov ja Lucas Martin Matthysse ajautuvat   törmäyskurssille New Yorkissa kaksitoistaeräisessä ottelussa.

Ruslan Provodnikov 23–3 (17)

Provodnikovin ura alkoi jo vuonna 2006, ja uransa ensimmäiset vuodet hän nyrkkeili vuoroin kotimaassaan ja Yhdysvaltain puolella. Provodnikov opetteli ammattiaan työn kautta, ja ensimmäiset vuodet menivät pienissä kamppailuissa kokemusta hankkien. Entisen tekijämiehen Emanuel Augustusin Provodnikov nujersi   helposti, mutta toinen nousuaan tehnyt lupaus, Mauricio Herrera aiheutti venäläiselle uran avaustappion   2011.

Provodnikovin varsinainen läpimurto yleiseen tietoisuuteen oli Tim Bradleyn kohtaaminen alkuvuodesta 2013. Bradley oli juuri napannut pistevoiton itsestään Manny Pacquiaosta väliarjan mestaruusottelussa ja tunnustettiin – kuten vieläkin – yhdeksi maailman parhaista nyrkkeilijöistä kaikki painoluokat huomioituna. Painoluokkaa alempana nyrkkeillyt Provodnikov nousi kehään selvänä altavastaajana, mutta piti vuoden   parhaaksi valitussa kamppailussa nimekästä vastustajaansa todella ahtaalla, iski tämän lattiaan, mihin   Pacquiaokaan ei pystynyt, ja hävisi lopulta erittäin niukalla pistetuomiolla.

Esitys Bradleyta vastaan nosti Provodnikovin osakkeet kerralla taivaisiin, ja kun seuraavassa ottelussaan hän rusikoi Mike Alvaradon brutaaliin tyyliin, hänestä alettiin yleisesti odottaa sarjan tulevaa mestaria ja Danny Garcian kaatajaa.  Suuret suunnitelmat ottivat kuitenkin takapakkia, kun suhteellisen tuntematon, mutta   hyvin liikkuva ja ulottuvana nyrkkeilijänä tyylillisesti Provodnikoville äärimmäisen hankala Chris Algieri yllätti venäläisen viime kesäkuussa pistevoitolla. Voittojen tielle Provodnikov palasi marraskuussa takomalla ex-mestari Jose Luis Castillon keskeytyskuntoon.

31-vuotias, keskeltä Siperiaa ponnistanut ja nykyisin Manny Pacquiaon tavoin Freddie Roachin salilla harjoitteleva Provodnikov on 168-senttinen minikokoinen Rocky Marciano -tyyppi. Teknisiä hienouksia hän   ei juuri esittele, mutta hyökkää vastustajiensa kimppuun valtavalla vimmalla ja myllyttää iskujaan niin   kauan että nämä tuupertuvat tantereeseen. Hänen iskuvoimansa, -kestävyytensä ja kuntonsa kuuluvat   sarjan parhaimmistoon ja näillä avuilla hän tuhoaa kaiken tielleen osuvan. Ulottuvat, teknisesti osaavat ja   liikkuvat vastustajat puolestaan tuottavat hänelle hankaluuksia.  Vuoden 2010 jälkeen Provodnikov on lyönyt kaikki voittamansa vastustajat yhtä lukuun ottamatta ennen   täysiä eriä, ja myös kolmesta häviämästään ottelusta kahdessa hän on täräyttänyt vastustajansa   luvunottoon. The Ring -lehden rankingeissa Provodnikov on maailmanmestari Danny Garcian kolmas   haastaja.

Lucas Matthysse 36–3 (34)

Vastakkaiseen kulmaukseen asettua Argentiinan Lucas Matthysse on monessa suhteessa lähes kopio Provodnikovista. Hän on vuoden vanhempi, yhden senttimetrin pitempi ja tyylillisesti varsin samankaltainen   kuin venäläishakkuri. Kokemusta ja komeita voittoja Matthyssellä on Provodnikovia enemmän ja hänen   tyrmäysprosenttinsa on kovempi; toisaalta hän on joutunut kamppailuissaan kanveesille, mihin Provodniko   ei ole vielä taipunut.

Matthysse aloitti ammattilaisuransa vuonna 2004. Hänen ottelutahtinsa oli alusta asti kova, ja ensimmäiset   vuodet kotikulmillaan nyrkkeillyt ’La Maquina’ erikoistui nopeisiin kaatoihin, joista hänet tunnetaan edelleen: tyrmäysvoitoistaan Matthysse on ottanut ensimmäisten kolmen erän aikana peräti 24.

Ensimmäinen huomattavampi nimi Matthyssen voittosarakkeessa oli ex-mestari Vivian Harris, jonka yli argentiinalainen marssi 2010. Ensimmäisen tappion hänelle aiheutti toinen veteraani Zab Judah, vaikka ex-  mestarin nimiin kirjatusta pistetuomiosta oltiinkin montaa mieltä. Myös taitonyrkkeilijä Devon Alexander   oli Matthysselle liian liukas, mutta sen sijaan viime viikonloppuna Danny Garciaa ahtaalla pitäneen Lamont   Petersonin Matthysse teurasti kolmessa erässä 2013.

Peterson-voiton nostattamassa innostuksessa argentiinalaisen promoottoritaho Golden Boy Promotions julisti Matthyssen olevan jo uusi Manny Pacquiao. Syyskuussa 2013 Matthysse kohtasi Danny Garcian ottelussa painoluokan kiistattomasta herruudesta, mutta joutui rajussa kamppailussa luvunnottoon ja   lopulta taipumaan pistetappioon. Myös seuraavassa ottelussaan John Molinaa vastaan Matthysse kävi   lattiassa pariinkin kertaan ennen kuin sai käännetyksi ottelun edukseen.

Matthyssen otteet kehässä ovat olleet ajoittain ailahtelevia: Peterson-triumfissaan hän näytti täysin pitelemättömältä, sen sijaan toisinaan argentiinalainen on osoittanut yllättävää haavoittuvaisuutta. Hyvin liikkuvat vastustajat ovat myös hieman kankeajalkaiselle Matthysselle vaikeita oteltavia, mutta iskuvoimaa hänellä on vielä lauantaista vastustajaansakin enemmän. The Ring -lehti pitää argentiinalaista sarjan   parhaana nyrkkeilijänä heti Garcian jälkeen.

Ottelu

Lauantain räjähdys vaikuttaa käsikirjoitukseltaan äärimmäisen selvältä: molemmilla nyrkkeilijöillä on hyvin samankaltaiset vahvuudet ja heikkoudet. Kummankaan repertuaariin ei kuulu pistenyrkkeily, vaan miehet   tulevat kaiken järjen mukaan törmäämään rajusti toisiaan vasten keskellä kehää, ja se, joka tomun laskeuduttua on jaloillaan, on voittaja. Matthysse on miehistä kovaiskuisempi, teknisempi ja kokeneempi ja näiden avujensa kautta niukka suosikki. Provodnikovia ei ole koskaan tyrmätty, mutta hän ei ole myöskään   joutunut ottamaan vastaan sellaisia pommeja, joita Matthysse häntä kohti lennättää. Provodnikovin   hiillostustyyli alkaa tehota paremmin sitä mukaa kun ottelu edistyy, mutta kestääkö hän argentiinalaisen   pommien edessä siihen asti?

Toisaalta Provodnikovin pysäyttämistä ovat tuloksetta yrittäneet monetkin kovat miehet. Tim Bradley selvisi venäläisestä vaivoin, kun kykeni varioimaan taktiikkaansa pistenyrkkeilyksi: iskusodassa hänelle jäi lyhyempi korsi. Riittääkö Matthyssen sisu ja kunto, jos Provodnikov on jaloillaan vielä neljän erän jälkeen ja hänen koukkunsa jatkavat kaivautumistaan argentiinalaisen kylkiin?

Kun kehässä kohtaavat kaksi tyrmääjää, jotka eivät ole koskaan hävinneet ennen täyttä aikaa eivätkä juuri koskaan jätä omaa voittoaan pistetuomareiden varaan, jokseenkin mikä tahansa lopputulos on mahdollinen. Näistä syistä vedonlyöntivinkkien antaminen on vieläkin hankalampaa kuin yleensä. Myös on   huomattava, että kovassa lähiottelussa ratkaisu voi tulla monella tavalla. Kahden eteenpäin pyrkivän   miehen koitoksessa saatetaan nähdä päiden kolahtelua ja myös iskuista aiheutuvia kasvovammoja, jotka   saattavat lopettaa kamppailun ennenaikaisesti.