Ennakko: Mayweather vs Pacquiao

Mayweather-v-Pacquiao
Tämän viikon lauantaina se vihdoin tapahtuu. Ottelu, jota on kaivattu vuosia, jota on spekuloitu palstakilometreittäin ja jonka suhteen on luovuttu toivosta jo moneen kertaan, on täällä. Ja punaiseen kulmaan…:

Floyd Mayweather 47-0 (26)

Harva kovimpien nyrkkeilyfanien ulkopuolelta enää muistaakaan, että nykyisin 38-vuotias Mayweather oli nyrkkeilijänä ylivoimaisimmillaan vuosituhannen vaihteessa ja ylemmässä höyhensarjassa. Hän aloitti uransa olympiamitalistina 1996, ja vain kaksi vuotta myöhemmin leikitteli voittoon Angel Manfredyn ja Genaro Hernandezin tasoisista miehistä. Mayweatherin vuodet uran parhaassa painoluokassa huipentuivat 2001, kun hän kohtasi voittamattoman tyrmääjän Diego Corralesin kamppailussa ylemmän höyhensarjan parhaan asemasta. Mayweather otti uransa ensimmäisessä jättiottelussa ylivoimaisen voiton ja jatkoi taivaltaan ylempiin painoihin.

2002 Mayweather siirtyi kevyeen sarjaan, jossa matka kävi vaikeammaksi. Ensimmäisessä ottelussa sarjan pitkäaikainen huippunimi, Jose Luis Castillo, piti Mayweatheria lujilla ja olisi varsin monen mielestä ansainnut pistevoiton, joka kirjautui kuitenkin Mayweatherille. Uusinnassa tulos oli selvempi, mutta kaksi vuotta myöhemmin Demarcus Corley aiheutti myös hetkellisiä vaikeuksia Mayweatherille, kun tämä vaihtoi jälleen painoluokkaa, nyt kevyeen välisarjaan. Tämän painoluokan muistetuimmaksi kamppailuksi jäi helppo voitto paljon mediahuomiota saaneessa ottelussa Arturo Gattia vastaan: jo loppuvuodesta 2005 Mayweather siirtyi välisarjan puolelle.

Nykyisin Mayweather muistetaan parhaiten vuosistaan välisarjassa. Tässä painoluokassa supertähti on viettänyt eniten aikaa ja iskenyt maineikkaimmat voittonsa. Paraatimarssi käynnistyi 2006 voitoilla ex-mestari Zab Judahista ja hallitsevasta kruunupäästä Carlos Baldomirista, ja seuraavana vuonna nöyrtyivät Oscar De La Hoya sekä Ricky Hatton, joista viime mainittu ennen täysiä eriä. Välisarja kihisi lahjakkuuksista ja mielenkiintoisia otteluita oli näköpiirissä useita, mutta Mayweather ilmoitti yllättäen lopettavansa uransa 2007.

Lopetuspäätös osoittautui kahden vuoden sapatiksi. 2009 Mayweather oli jälleen kehässä tyylitellen voiton Juan Manuel Marquezista. Seuranneina kolmena vuotena Mayweather otteli vain kerran kunakin voittaen ex-mestari Shane Mosleyn ja jälleen uudessa sarjassa, kevyessä keskisarjassa, toisen monivuotisen tähden Miguel Cotton. Samaan aikaan hänen tempauksensa kehän ulkopuolella lisääntyivät ja ajoittain Mayweather oli lausuntojensa perusteella jälleen lopettamassa uransa.

Kamppailut kuitenkin jatkuivat: Mayweather poikkesi uudemman kerran sarjaa ylempänä ja nujersi vaarallisena pidetyn Saul Alvarezin syksyllä 2013. Viime vuonna hän löi kahdesti pistein Marcos Maidanan. Miesten ensimmäinen, tasan vuosi sitten käyty ottelu oli ensimmäinen sitten Castillo-kamppailun, jossa Mayweatherin voitto oli totisesti uhattuna, vaikka De La Hoya -ottelun tuomiostakin kuului pari soraääntä.

Floyd Mayweather on yksi kaikkien aikojen parhaista puolustusnyrkkeilijöistä. Hänen atleettisuutensa, nopeutensa, reaktionsa ja ennen kaikkea tekniikkansa tekevät hänestä liki mahdottoman maalin, vaikka Mayweather seisoisi vastustajiensa edessä. Hänen kuntonsa kehässä vaikuttaa ehtymättömältä, hänen ylävartalonsa on erittäin voimakas ja miehen kyky sopeuttaa taktiikkaa vastustajien mukaan on ilmiömäinen. Mayweatheria ei ole myöskään koskaan tyrmätty eikä varsinaisesti edes lyöty lattiaan, vaikkakin hän on muutaman kerran kamppailuissaan ollut selvissä vaikeuksissa. Parhaan liikkuvuutensa 38-vuotias tähti on jo menettänyt, ja myös hänen iskutehonsa on osin jäänyt alempiin sarjoihin: paluunsa jälkeisistä yhdeksästä kamppailusta hän on voittanut ennen täysiä eriä yhden.

 

Manny Pacquiao 57-5-2 (38)

Jos Mayweather pääsi aloittamaan ammattilaisuransa olympiamitalistina ja hyvistä asemista, joutui Pacquiao taistelemaan tiensä valoihin raskaimman kautta. Hän debytoi paidattomissa kehissä jo vuotta aiemmin kuin Mayweather, aliravittuna 16-vuotiaana 1995. Ensimmäisen ottelunsa hän kävi alemmassa kärpässarjassa, mutta kamppaili vuonna 1999 jo neljää painoluokkaa korkeammalla ylemmässä kääpiösarjassa. Tässä painoluokassa hän teki myös USA-debyyttinsä 2001 voittaen ensimmäisen mestaruusvyönsä. Matkalla Pacquiao ehti kokea pari tyrmäystappiota lajiin vihkiytyessään.

Tittelinhaltijana Pacquiao säväytti muun muassa esiintyessään Mike Tyson vs Lennox Lewis -megatapahtuman esiottelussa kesällä 2002, mutta hänen todellinen läpimurtonsa tähteyteen oli seuraavan vuoden kamppailu höyhensarjan herruudesta Marco Antonio Barreraa vastaan. Barrera tunnustettiin yleisesti kuuluvaksi maailman kolmen parhaan nyrkkeilijän joukkoon kaikki painoluokat huomioiden, Alemmasta sarjasta ponkaissut Pacquiao järjesteli kuitenkin yhden modernin nyrkkeilyhistorian suvereeneimmista esityksistä tuhoten meksikolaisen perusteellisesti yhdentoista erän aikana.

Pacquiaon loisto näytti jatkuvan, kun hän kohtasi painoluokan toisen tulevan legendan Juan Manuel Marquezin 2004 ja iski tämän kolmesti kanveesille kamppailun avauserässä. Marquez kuitenkin toipui ja puristi kamppailun ratkaisemattomaan, ja vajaata vuotta myöhemmin Pacquiao kärsi pistetappion Erik Moralesille yhtä sarjaa korkeammalla. Filippiiniläisen lahjat tunnistettiin, mutta hänen hurja, hyökkäävä ottelutyylinsä paljastui vielä tuossa vaiheessa haavoittuvaksi aivan parhaita vastaan.

Pacquiao hioi aseitaan ja palasi 2006 tyrmäämään Moralesin uusinnassa nousten samalla ylemmän höyhensarjan mestariksi, ja varmisti asemansa tyrmäämällä meksikolaisen uudemmankin kerran. Myös Barrera ja Marquez kukistuivat uusintaotteluissa, mutta moni oli näkevinään Pacquiaon parhaan nälän ja tehon olevan hiipumassa, kun molemmat kamppailut kestivät täydet erät.

Pacquiao säväytti uudelleen noustessaan kevyeen sarjaan 2008, mutta kun hän kohosi samana vuonna kaksi painoluokkaa ylemmäs välisarjaan kohtaamaan kehälegenda Oscar De La Hoyan, hänen otaksuttiin olevan kevyt suupala paljon kookkaammalle vastustajalle. Pacquiao järjesteli kuitenkin spektaakkelin nuijiessaan mediatähden pahanpäiväisesti. Uransa toistaiseksi suurimmat esitykset filippiiniläinen tarjoili seuraavana vuonna silpoessaan Ricky Hattonin ja Miguel Cotton edelleen välisarjalaisena. Samoihin aikoihin puheet Pacquiao-Mayweather-ottelusta olivat kuumimmillaan, mutta ottelu jäi toteuttamatta.

Pacquiaon voitot jatkuivat, mutta esitykset kävivät jälleen hieman kesymmiksi, ja loppuvuodesta 2011 hän oli jälleen tiukoilla Marquezin kanssa ottaen vaivalloisen pistevoiton. Seuraavassa kamppailussa 2012 Tim Bradleyta vastaan tuli pistetappio, ensimmäinen kahdeksaan vuoteen. Koko nyrkkeilymaailma tunnusti tuomion vääräksi, mutta Pacquiaon tuhovoiman hiipuminen oli jo ilmeisempää. Saman vuoden päätteeksi Marquez vieläpä tyrmäsi Pacquiaon miesten neljännessä ottelussa jättäen Pacquiaon rekordiin voitottoman vuoden.

Marquez-tappiosta Pacquiao on palautunut kolmella ylivoimaisella pistevoitolla, mutta hänen edellisestä voitostaan ennen täysiä eriä on aikaa reilut viisi vuotta (Cotto-ottelu). Tämä on yllättävää, sillä maineensa Pacquiao on luonut pyörremyrskymäisen tuhovoimaisena nyrkkeilijänä, joka iskee hämmästyttävän nopeasti ja tarkasti sekä valtavia määriä. Aiemmin pakettiin kuului myös iskuteho, joka on kuitenkin haihtunut tyrmäävästä napakaksi ikävuosien ja painoluokkien vaihdosten myötä.

Liikkuvat ja hyvin vastaiskuja lyövät ottelijat, jotka ovat kyenneet vastaamaan Pacquiaon nopeuteen, ovat aina tuottaneet filippiiniläiselle eniten ongelmia. Myöskään hänen tekniikkarepertuaarinsa ei ole yhtä kattava kuin Mayweatherin, vaikka samalla on huomattava, että Pacquiao on saanut tekemiseensä monipuolisuutta ja harkintaa vuosikymmenen takaiseen tyrmäystaifuuni-mentaliteettiin verrattuna.

Ottelu

Ottelun lähtökohdasta on tehnyt poikkeuksellisen mielenkiintoisen paitsi se, että kaksi lajihistorian suurten joukkoon laskettavaa legendaa kohtaavat toisensa, myös kahden erilaisen tyylin ja filosofian kohtaaminen. Kumpi vie voiton: äärimmilleen hiottu taitoniekka ja länsimainen mediatähti, vai filippiiniläinen, nyrkkeilijäksi syntynyt luonnonlapsi?  Mitä tapahtuu, kun virheetön puolustus kohtaa pysäyttämättömän hyökkäyksen?

Kysymyksistä viimeiseen olisi saatu vastaus, jos kamppailu olisi käyty puoli vuosikymmentä sitten, mutta ottelijat tyyleineen ovat muuttuneet sen jälkeen. Toisaalta molemmat nyrkkeilijät ovat osoittaneet myös uutta haavoittuvaisuutta, joka tuo otatukseen uuden, terävän sivumausteen.

Floyd Mayweather on ollut kamppailun suosikki alusta pitäen. Hän on miehistä fyysisesti kookkaampi ja vahvempi eikä ole hävinnyt koskaan ollen ylivoimainen esimerkiksi Pacquiaolle erittäin vaikeaksi vastukseksi osoittautunutta Juan Marquezia vastaan. Mayweather on vielä nykykunnossaankin erittäin nopea, ja hänen loistavasti ajoitettujen vastaiskujensa uskoisi olevan myrkkyä filippiiniläiselle. Yhdysvaltalainen ei myöskään piittaa siitä, jos yleisön joukosta kuuluu vihellyksiä kamppailun aikana: hän taistelee vain voitosta ja ottaa kamppailun juuri niin varman päälle kuin täytyy voiton saadakseen.

Jos Pacquiao saakin Mayweatherin vaikeuksiin, tämä on osoittautunut toipuvansa nopeasti ja kykenee voimillaan myös sitomaan Pacquiaon tarpeen niin vaatiessa. Mayweatherin sarkaa helpottaa myös kehätuomarivalinta: ottelussa oikeutta jakava Kenny Bayless on tiukan linjan tuomari, joka puuttuu lähiottelutilanteisiin varsin nopeasti erottaen ottelijat. Mayweatherin ominaisuuksiin lukeutuu myös se, että hän on aina uransa kovimmissa paikoissa kyennyt nousemaan parhaalle tasolleen.

Mahdollisuutensa on Pacquiaollakin. Mayweather on väistämisen mestari, mutta hänkään ei ole joutunut selviämään niin nopeassa ja tarkassa iskuryöpyssä kuin mitä Pacquiao häntä kohti tulee lähettämään. Viime vuoden ottelussaan Marcos Maidanaa vastaan Mayweather otti kinnasta vastaan enemmän kuin koskaan ennen: vahvoja ja hitaampia vastustajia hän dominoi yhä, mutta alkavatko nopeimmat nyrkit jo tavoittaa ikääntyvän mestarin? Oman kysymyksensä kamppailuun heittää sekin, miksi ennen kaikkea Mayweather on ollut haluttomampi osapuoli saamaan tämän kamppailun aikaan kaikki nämä vuodet? Pacquiaonkin taustavoimilla, promoottori Bob Arumilla, on ollut osansa sopimisen vaikeudessa, mutta kovin suureen ääneen Mayweather ei ole koskaan ottelua vaatinut. Ottelun parhaat kertoimet löydät kertoimet.comin Mayweather-Pacquiao ennakosta.

Kuten todettua, Mayweather starttaa otteluun suosikkina, hänen pistevoittonsa tai mahdollisesti loppuerien keskeytysvoittoaan on pidettävä todennäköisimpinä vaihtoehtoina. Suurimmat nyrkkeilijät ovat kuitenkin aina uhmanneet todennäköisyyksiä, murskanneet niitä ja saaneet katsojat haukkomaan henkeään ruutujen äärellä. Ensi lauantaina näitä suurimpia on kehässä kaksin kappalein.