Ennakko: Lomachenko vs Walters

Viime viikonlopun suurottelu Sergei Kovalevin ja Andre Wardin välillä oli juuri niin tasaväkinen ja korkeatasoinen kuin saatettiin toivoa, vaikka ottelun lopputuloksesta onkin riittänyt jälkipyykkiä. Liki saman tason herkkupala nähdään myös tulevana lauantaina Las Vegasissa, kun ylemmässä höyhensarjassa paremmuudestaan mittelevät Ukrainan Vasil Lomachenko ja Jamaikan Nicholas Walters.

Nicholas Walters, JAM, 26-0-1 (21)

nicholas-waltersNicholas ”Axe Man” Waltersin nimi ei välttämättä sano kovin paljoa muille kuin lajin tosifaneille. Syitä tähän on helppo nähdä. Vuonna 2008 alkaneen ammattilaisuran viisi ensimmäistä vuotta kuluivat Väli-Amerikan pienemmissä kehissä ja vuoden 2012 jälkeen hänet on nähty tositoimissa vain viidesti, minkä vuoksi miehen nimeä ei löydy esimerkiksi The Ring -lehden listauksista lainkaan. Kun yhtälöön lisätään pienten sarjojen yleisesti saama vähäisempi huomio sekä uralta puuttuvat kohuotsikot, Walters on tuttu ainoastaan sisäpiiriläisille.

Walters riepotteli filippiiniläistähden rumaan tappioon”

Näiden keskuudessa Waltersin seuraavia esiintymisiä on sen sijaan odotettu sitäkin kovemmin. Hänen todellinen läpimurtonsa oli vuoden 2014 höyhensarjan kamppailu lajilegenda Vic Darchinyania vastaan, jossa Walters lasketti veteraanille täyden luvun viidennessä erässä. Vielä vakuuttavampi oli saman vuoden lokakuun voitto Nonito Donairesta: Walters riepotteli filippiiniläistähden rumaan tappioon kuuden erän aikana.

Donaire-ottelun jälkeen Walters kasvoi lopullisesti liian suureksi höyhensarjaan ja menetti tittelinsä vaa’alla, vaikka nujersikin vielä Miguel Marriagan. Edellisen kerran Walters otteli viime joulukuussa, jolloin hän joutui tyytymään ratkaisemattomaan Jason Sosaa vastaan, vaikkakin lähes kaikki asiantuntijat pitivät Waltersia selvänä voittajana.

170-senttinen Walters on ylemmän höyhensarjan mieheksi iso, ja peräti 185 sentin ulottuvuus antaa hänen iskuilleen pelottavan vipuvarren. Axe Manin tyrmäysprosentti onkin pienen painoluokan mieheksi vaikuttava. Nonito Donaire kehui Waltersia taannoisessa haastattelussa vuolaasti nimeten tämän sekä uransa vahvimmaksi, kovaiskuisimmaksi, taitavimmin puolustaneeksi että kaiken kaikkiaan parhaaksi vastustajaksi ja antoi tunnustuksen myös jamaikalaisen kehä-älylle.

Walters on osoittanut tuhovoimansa lähiotteluissa, jossa hänen vahvuutensa ja vartaloiskunsa pääsevät esille. Taitavia liikkuvia vastustajia hän ei ole vielä kohdannut, ja lauantaina edessä on siltä ja muiltakin osin kenties kovin mahdollinen testi.

 

Vasil Lomachenko 6-1 (4)

Lomachenkon uran erikoiset vaiheet lienevät useimmille nyrkkeilyn seuraajille tutumpia. Kaksinkertainen olympiavoittaja dominoi amatöörikehiä mielin määrin, ja olympiapuolen nyrkkeilyliigassa tovin oteltuaan hän siirtyi ammattilaiseksi 2013 nousten titteliotteluun jo uransa toisessa koitoksessa. Sillä kerralla oli vielä oppirahojen makselun aika, kun kokenut huippumies, ylipainoisena otteluun tullut Orlando Salido voitti aggressiivisuudellaan ja työteliäisyydellään liian varovasti otelleen Lomachenkon.

Top Rank -tallin uusi vetonaula ei jäänyt nuolemaan haavojaan pitkäksi aikaa, vaan pöllytti jo kolme kuukautta myöhemmin Yhdysvaltain Gary Russel Junioria vallaten mestaruusvyön uransa kolmannessa ottelussa. Russel Junior on nykyisin höyhensarjan ykkösnimi perittyään paikan Lomachenkolta. Lomachenko jatkoi marssiaan kolmella suvereenilla esityksellä, kunnes nousi tämän vuoden alussa ylempään höyhensarjaan, jossa iski yhden vuoden näyttävimmistä tyrmäyksistä Roman Martinezia vastaan.

”Hänen amatööriuransa ottelurekordiksi ilmoitetaan vaatimattomasti 396-1”

Kun Lomachenko saapui ensimmäisen kerran suuren yleisön näkyville Pekingin olympialaisissa 2008, hän oli pyörremyrskymäinen hyökkääjä, joka voitti kaikki kamppailunsa vähintään seitsemän pisteen erolla ja olympiafinaalin avauserässä. Lontoossa 2012 nähtiin selvästi harkitsevampi ja maltillisempi Lomachenko, joka ei ollut missään vaiheessa vaarassa hävitä mutta tuntui tekevän voittoja varten vain tarvittavan. Hänen amatööriuransa ottelurekordiksi ilmoitetaan vaatimattomasti 396-1.

Ammattilaispuolella 28-vuotias vasuri on jatkanut siitä mihin paitanyrkkeilyn puolella jäi. Hänen jalkatyönsä on hämmästyttävän vaivatonta ja tarkoituksenmukaista, hänen tasapainonsa on erinomainen joka tilanteessa ja hän iskee nitisevän terävästi niin päähän kuin vartaloonkin viljellen suoria, koukkuja ja sarjoja. Etenkin hyökkäystekniikaltaan hän kuuluu lajin suurten luokkaan jo nyt, vaikka ammattilaispuolen näytöt ovatkin yhä rajalliset. Lomachenkon oma iskunkestävyys ammattilaisena on vielä jossain määrin kysymysmerkki: useimmat vastustajat kun eivät osu häneen puhtaasti.

Arkijärkeä uhmaavalla logiikalla Lomachenko on sijoitettu maailman pound for pound -listan seitsemänneksi, vaikka hänen omassa painoluokassaan ukrainalaisen edellä on kaksi nimeä. Epäilemättä hänen sijoitukseensa yhdellä listalla vaikuttaa kehässä osoitettu potentiaali, jälkimmäisellä vuorostaan näyttöjen suhteellinen vähyys.

 

Ottelu

Kamppailussa molemmat miehet tulevat tarjoamaan toisilleen sekä aiempaa kovemman että muihin vastustajiin verrattuna erilaisen haasteen. Walters on varmasti katsonut tarkasti videot Lomachenkon tappio-ottelusta Salidoa vastaan ja pyrkii murtamaan ukrainalaisen taian samanlaisella painostuksella. Urakassa Waltersia auttaa myös hänen ulottuvuusetunsa sekä iskuvoimansa.

Lomachenko on kuitenkin selvästi kehittynyt uran toisen kamppailun jälkeen, ja hän tulee tarjoamaan Waltersille hyvin vaikeasti osuttavan maalin. Riittääkö jamaikalaisen kovuus, kun Lomachenko lyö tiskiin sarjansa ja väistönsä – eivätkä Lomachenkonkaan vartalokoukut mitään taputtelua ole.

Vedonlyöjät ovat niin vakuuttuneita Lomachenkon kyvyistä, että Waltersin voitolle tarjotaan jopa yli kuuden kertoimia, kenties edellisen ottelun ratkaisemattoman tuomion innoittamina. Waltersin iskukyky harvan ottelutahdin jäljiltä on jonkinasteinen arvoitus eikä hänen lyöntiensä teho välttämättä ole aivan samalla tasolla kuin sarjaa alempana, mutta nyrkkeilymaailmassa on nähty kummempaakin kuin Waltersin voitto.

JANNE ROMPPAINEN