Ennakko: Canelo-Smith, tänään myös Turunen & Koivula tosipaikoissa!

Meneillään oleva viikonvaihde on ammattinyrkkeilyn maailmassa harvinaisen vilkas niin suomalaisesta kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta. Maailman parhaiten palkattu kehätyöläinen, Saul ”Canelo” Alvarez, iskee seuraavan ison haasteen kimppuun varhain sunnuntaina Suomen aikaa San Antoniossa, kun hän kohtaa ylemmän keskisarjan The Ring -mestari Callum Smithin. Muutamaa tuntia aikaisemmin vanhan mantereen puolella Sanna Turunen pääsee kokeilemaan leukansa kestävyyttä naisnyrkkeilyn huipun tuntumassa. 

Canelo Alvarez 53-1-2 (36) on tehnyt viime vuodet vakuuttavaa jälkeä keskisarjan ympäristössä. Uran ainoa tappio tuli alemmassa keskisarjassa Floyd Mayweather Juniorille seitsemän vuotta sitten, ja sen jälkeen Alvarez on rohmunnut itselleen mestaruusvöitä peräti neljässä sarjassa. Viimeksi hänet nähtiin kehässä vuosi sitten marraskuussa tyrmäämässä raskaan keskisarjan mestari Sergei Kovalev, ja nyt on vuorossa paluu painoluokkaa alemmas ylempään keskisarjaan, jossa Alvarez vieraili voitokkaasti jo 2018.

Alvarez on päässyt nautiskelemaan urallaan mammuttimaisista palkkioista – hänellä oli varaa vastikään irtisanoutua 350 miljoonan arvoisesta promootiosopimuksesta – sekä toisinaan suotuisista pistetuomareista, mutta haasteiden osalta hän ei ole päästänyt itseään vähällä. Kova on vastus myös lauantaina, kun vastaan asettuu tappioton, The Ring -lehden mestari ja WBSS-turnausvoittaja Callum Smith.

Aiemmin urallaan Ison-Britannian ja Euroopan mestaruudet voittanut Smith, 27–0 (19) on pitkä, ulottuva ja kovaiskuinen liverpoolilaisen veljessarjan vesa. Kolme hänen vanhempaa veljeään ovat kaikki niin ikään nyrkkeilleet MM-tasolla, veljeksistä Liam jopa Alvarezia vastaan vuonna 2016. Paras Smithin voittama vastustaja on ollut WBSS-finaalissa pyörtynyt George Groves, ja viime vuoden Amerikan-debyytissään hän pöllytti myös näyttävästi entistä MM-haastajaa Hassan N’Damia. Ajoittain britin suoritustaso on kuitenkin ailahdellut, ja esimerkiksi viimeisimmässä ottelussaan viime vuoden marraskuussa hän oli monen mielestä onnekas saadessaan pistevoiton tuntemattomasta John Ryderista.

Smithillä on puolellaan viidentoista sentin pituusetu ja ulottuvuutta enemmänkin, ja pitkillä vipuvarsillaan hän voi hyvinkin tehdä Alvarezin olon tukalaksi. Elämäntapojen pehmentämän Sergei Kovalevin pitkä vasen suora tuotti Canelolle selviä hankaluuksia, ja vastaava ongelma on edessä myös Smithiä vastaan. Alvarezin ainoa mainittava heikkous on aavistuksen kömpelö jalkatyö, mikä voi avata Smithille tien aina voittoon asti kaukonyrkkeilyn kautta. 

Vedonlyöjät ja asiantuntijat kuitenkin luottavat vakaasti Alvarezin paremmuuteen. Valtavasta ottelumäärästään huolimatta 30-vuotias meksikolaistähti tuntuu parantavan edelleen kamppailu kamppailulta, ja miehen tulokset viime vuosilta puhuvat puolestaan. Alvarezin nyrkkeily on suhteellisen yksinkertaisen näköistä, mutta hän on erittäin taitava joustamaan vastustajan iskujen alta pois ja löytää osumakohtia jysähtävän koville vartalokoukuilleen taidokkaasti. Callum Smithin Liam-veli uuvahti nimenomaan Alvarezin vartaloiskuun, ja samaan maaliin Alvarezin odotetaan iskevän lauantainakin.

Turunen kohtaa Hammerin

Espanjassa kamppailevan Jussi Koivulan ohella kovaan kehään tänä lauantaina kapuaa myös Sanna Turunen, joka nousee haastamaan itsensä Christina Hammerin, aiemman pitkäaikaisen keskisarjan mestarin. Hammer, 25–1 (11), laskettiin pitkään maailman parhaiden naisnyrkkeilijöiden joukkoon ja yhä edelleen hän on boxrec-rankingissa painoluokan ykkösnimi sekä ESPN-kanavan pound for pound -rankingin seitsemäs. Ainoan tappionsa Hammer kärsi vuosi sitten kaksinkertaiselle olympiavoittajalle ja Yhdysvaltain suurimmalle naisnyrkkeilynimelle Claressa Shieldsille, joka on sekä The Ring -lehden että ESPN-kanavan mukaan maailman paras naisnyrkkeilijä.

Sanna Turunen, 6-3-1 (1) on kärsinyt uransa kaikki tappiot vieraskehissä, mutta puolitoista vuotta sitten hän teki mainion ottelun Slovenian Ema Kozinia vastaan, joka myös kuuluu keskisarjan parhaimmistoon.  Hieno työnäyte Saksanmaalla poiki uuden työtilaisuuden tasolla, joka ei todellakaan ole suomalaisnyrkkeilijöille arkipäivää. Ottelun voiton kannalta yli kymmenen senttiä pitemmän Hammerin saksalaistyylisen tarkka vasen suora lienee ylikäymätön este, mutta jo otteluun pääsy on myöhään nyrkkeilyn aloittaneelle Turuselle hieno meriitti.

JANNE ROMPPAINEN