Ennakko: Abraham – Murray

Saksalaista Sauerland-nyrkkeilytallia on usein syytelty siitä, että sen maailmanmestareiksi nimitetyt tähdet kohtaavat jatkuvasti vaarattomia vastustajia, joiden paikka ei olisi lähelläkään samaa kehää huippumiesten kanssa. Tällaisia näkemyksiä on esitetty muun muassa ylemmän keskisarjan ”King” Arthur Abrahamista – vieläpä täysin aiheellisesti.

Yllätys olikin, kun maestro ilmoitti kohtaavansa tulevana lauantaina Hannoverissa käytävässä ottelussa vapaaehtoisesti Ison-Britannian Martin Murrayn. Murrayn tallitoveri, suhteellisen tuntematon Paul Smith pääsi vastikään yrittämään Abrahamin kaatoa pariin kertaan mutta ilman menestystä. Murraykaan ei toki kuulu tämän painoluokan kärkinimiin, mutta keskisarjan näyttöjensä perusteella hän on Abrahamille todellinen uhka, ja vedonlyöntikertoimet viikkoa ennen kamppailua ovat liki tasan.

Martin Murray 32-2-1 (11)

Martin Murray, 33, on lukeutunut viime vuodet keskisarjan kärkijoukkoon. Vuonna 2007 alkanutta uraansa Hatton Promotionsin suojissa rakennellut ja nyttemmin suurpromoottori Eddie Hearnin suojatteihin kuuluva britti on tottunut iskemään altavastaajan asemasta isompiensa kimppuun. Kun tie keskisarjan huipulle kinostui umpeen, Murray hakee paikkaa auringosta nyt pykälää isompien miesten kanssa.

Britannian kansalliselle tasolle tiensä raivannut St. Helensin mies nousi kansainväliseen luokkaan pakottamalla saksalaisen pitkän linjan huippunimen Felix Sturmin ratkaisemattomaan joulukuussa 2011 WBA-liiton titteliottelussa.  Vyö jäi siis saamatta, mutta Murrayn esitys keräsi kehuja.

Seuraavan mahdollisuuden britti sai alkuvuodesta 2013 keskisarjan kiistatonta maailmanmestaria Sergio Martinezia vastaan. Murray istutti kotikehässään nyrkkeilleen argentiinalaisen kanveesille kahdestikin ja kamppaili tasaisesti täyden ajan, mutta joutui lopulta taipumaan niukkaan tappioon. Varsin monen mielestä Murray olisi ansainnut voiton molemmista otteluista – näin asian näki muiden muassa Arthur Abraham äskettäisessä haastattelussaan.

Urheat yritykset nostivat Murrayn keskisarjan kärkiviisikon tuntumaan, jossa hän pysytteli nujertamalla viime vuonna esimerkiksi entisen Euroopan mestari Max Bursakin sekä veteraani Domenico Spadan ilman vaikeuksia. Neljällä peräkkäisellä voitolla hän lunasti tilaisuuden kohdata keskisarjan ykkösnimi, pelätty Gennady Golovkin tämän vuoden helmikuussa.

Monacossa käydyssä taistossa Murray kamppaili jälleen kerran sisukkaasti ja kaikkensa antaen, mutta sillä kerralla hän ei voinut paremmalleen kerrassaan mitään. Yhdenteetoista erään saakka sinnitellyt Murray tosin kesti Golovkinin kyydissä kauemmin kuin kukaan ennen häntä. Nyrkkeilijä veti selkäsaunasta omat johtopäätöksensä ja nousi kesäkuussa ylempään keskisarjaan, jossa hän on ottanut kolme tyrmäysvoittoa helpoista vastustajista.

183-senttinen Martin Murray on tasavahva nyrkkeilijä, jonka arsenaalista on vaikeaa nostaa esiin selkeitä vahvuuksia ehkä henkistä kanttia lukuun ottamatta. Toisaalta kovin ilmeisiä heikkouksiakaan hänellä ei ole. Nähtäväksi jää, miten uusi painoluokka sopii hänelle ensimmäisessä tositestissä.

Arthur Abraham 43-4 (29)

Ihmeellistä on ajan kulu. On jo reilut kuusi vuotta siitä, kun IBF-liiton kovakätinen keskisarjan mestari, uransa loiston päiviä elänyt Artur Abraham osallistui ylemmän keskisarjan Super Six -turnaukseen yhtenä suurimmista voittajasuosikeista. Hakkuut alkoivat komealla tyrmäyksellä keskisarjan ex-mestari Jermain Taylorista, mutta lopulta miehelle jäi tyhjä arpa ja kipeä nenä, kun Andre Dirrel, Carl Froch ja Andre Ward kävivät vuorollaan kyykyttämässä saksalaista. Neljä ja puoli vuotta sitten Abrahamin uran huipulla katsottiin olevan auttamatta ohi.

Abraham ei kuitenkaan antanut periksi. Reilussa vuodessa hän hankkiutui WBO-mestariksi nujertamalla Robert Stieglitzin ja kärkkyi paikkaa uuteen yritykseen nousta kärkikahinoihin, mutta tyly keskeytystappio samalle miehelle alkuvuodesta 2013 tuntui jälleen viimeiseltä niitiltä. Pari seuraavaa kamppailua menivätkin heikonlaisesti.

Kolmaskin ottelu miesten välille kuitenkin järjestyi, ja Abraham kampesi vuorostaan niukan pistevoiton. Viime heinäkuussa hän varmemmaksi vakuudeksi tyrmäsi Stieglitzin kuudennessa erässä sinetöiden miesten välisen paremmuuden. Niinpä nyt, marraskuussa 2015, Arthur Abraham on jälleen The Ring -lehden ykköshaastaja ylemmässä keskisarjassa. Takavuosien kilpakumppaneista Dirrel on hänen takanaan, Froch ja Mikkel Kessler jo eläkkeellä.

Parissa viimeisimmässä ottelussaan Abraham on näyttänyt paremmalta kuin aikoihin: Steglitzin näyttävä tyrmääminen sekä Paul Smithin höykyttäminen miesten uusintaottelussa helmikuussa ovat osoittaneet, että 35-vuotiaassa veteraanissa on yhä virtaa. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että Stieglitzin lisäksi Abraham ei ole kohdannut ketään sarjan kärkikymmenikön läheltäkään sitten Super Six -otteluiden. Miehen todellinen nykyinen taso on siis yhä jossain määrin arvoitus.

Abrahamin vahvuudet ja nyrkkeilytaktiikka ovat edelleen yhtä tunnistettavia kuin uran alkupuolella. Tiukkaa täyssuojausta, passiivista odottamista ja muutaman kerran erän aikana teräviä rytminvaihtoja, joissa lennätetään koukkuja surutta ja kaavitaan erävoitto tai lyödään vastustaja oikoiseksi. Aiempi tyrmääjäkuninkaan mantteli ei ”King Arthurin” harteille enää mahdu: heinäkuun voitto oli miehen ensimmäinen tyrmäys liki kolmeen vuoteen, mutta tarkkana hänen iskujensa kanssa joutuu olemaan kuka tahansa tielle asettuva.

Ottelu

Artur Abrahamin omintakeinen ottelutaktiikka on aiheuttanut sen, että hänen suoritustasonsa vaihtelee vastustajien tyylien mukana. Yleinen ajatus on, että suoria lyövillä ja liukasjalkaisilla nyrkkeilijöillä on parhaat edellytykset kovakätisen veteraanin lyömiseen.

Oikeastaan kuitenkin vain Dirrell on kyennyt kukistamaan saksalaisen tällä reseptillä: myös Ward ja Froch löivät suoria, mutta he kykenivät lisäksi vastaamaan Abrahamin kovuuteen. King Arthurin rytminvaihdot ovat niin teräviä, että harva pystyy niitä täysin välttämään: jos Abrahamin spurtit sen sijaan saa pysähtymään, tie voittoon voi olla auki.

Ensimmäisessä ottelussaan Abrahamia vastaan Ison-Britannian Paul Smith yritti pysytellä etäällä tittelinpuolustajasta, mutta jäi liian usein tämän rynnäköiden alle ja hävisi useimmat erät. Uusintaottelussaan hän pysytteli vuorostaan paikallaan ja pyrki antamaan iskun iskusta, mutta hänen lujuutensa ei riittänyt siihen ja Abraham marssi jälleen selvään voittoon.

Lauantaita ajatellen ratkaiseva kysymys kuuluu siis, onko Martin Murray lähempänä Carl Frochia vai Paul Smithiä. Ennakkoon arvellen hänen kykynsä asettuvat jonnekin näiden välimaastoon – toki tuota välimatkaa onkin runsaasti.

Murrayn oma iskuvoima ei ole erityinen, mutta hänen kestävyytensä vaikuttaa niin hyvältä, että hän kykenee jäämään iskujenvaihtoon Abrahamin kanssa Smithiä enemmän. Näissä tilanteissa hänen on uurastettava töitä ja taottava Abrahamia vartaloon aina tilaisuuden tullen. Abrahamin tehtäväksi jää vuorostaan pitää painetta yllä ja pakottaa Murray varjelemaan itseään niin paljon, että britin oma hyökkäystyöskentely jää puutteelliseksi.

Jokseenkin varmana voidaan pitää sitä, ettei kamppailu lopu aikaisessa vaiheessa, jos yllättäviä silmäkulmavammoja tai loukkaantumisia ei satu. Niin ikään ilmeiseltä vaikuttaa, että ottelu tulee olemaan hyvin tasainen ja mahdollisesti nyrkkeilynäkemykselläkin tulee olemaan osansa ratkaisussa.

Henkilökohtaisesti olen veikkaillut.  että Murray voisi olla mies, joka aiheuttaa Abrahamille uran viidennen tappion. Ylpeä mestarinyrkkeilijä on kuitenkin osoittanut tällaiset arvailut vääriksi usein ennenkin.

Ottelu on nähtävissä Nelonen Sport Pro -kanavalta sekä Ruutu-palvelussa.

JANNE ROMPPAINEN