Edis Tatli kohtaa Mzonke Fanan 7.12 Barona Areenalla

MFana2
“Prince” Edis Tatli saa Barona Areenalla 7. joulukuuta kauan odottamansa näytön paikan. Tatli kohtaa 12-eräisessä titteliottelussa kaksinkertaisen maailmanmestarin Mzonke Fanan Etelä-Afrikasta.

Tatli puolustaa ottelussa kevyen sarjan WBA-liiton Inter-Continental mestaruuttaan Fanaa vastaan, joka on tällä hetkellä arvostettu sarjaa alempana samaisen liiton maailmanlistalla sijalle 13.- Olen jo kauan odottanut tällaista mahdollisuutta. Vihdoinkin pääsen näyttämään kynteni koko nyrkkeilymaailman tuntemaa taistelijaa vastaan, Tatli sanoo.

– Voitto Fanasta nostaisi tunnettavuuteni maailmalla ihan uudelle tasolle. Siksi olen itse asiassa iloinen siitä että vastustajani vaihtui.

Kaksinkertainen IBF-liiton maailmanmestari Mzonke Fana on iskenyt urallaan kovemmat meriitit kuin mihin yksikään suomalaisnyrkkeilijä historian saatossa on kyennyt.

Maailman paras

Ensimmäisen kerran Mzonke Fana otteli maailmanmestaruudesta jo vuonna 2005 Yhdysvalloissa, jolloin uransa huipulla ollut meksikolaislegenda Marco Antonio Barrera tyrmäsi virallisen haastajansa Fanan toisessa erässä.

Maailmanmestaruusvyön Fana iski itselleen vuonna 2007 pistevoitolla maanmiehestään Malcolm Klassenista. Seuraavana vuonna yhden menestyksekkään tittelinpuolustuksen jälkeen Fana menetti tittelinsä samoin etelä-afrikkalaiselle Cassius Baloyille niukalla enemmistötuomiolla.

Vuonna 2010 voitti MM-tittelinsä ottamalla uusintaottelussa revanssin Baloyista ylivoimaisella esityksellä ja voittamalla tuomareiden papereissa 11 erää kahdestatoista. Voiton myötä maailman arvostetuin nyrkkeilylehti The Ring Magazine arvostikin Fanan maailman parhaaksi ylemmän höyhensarjan nyrkkeilijäksi.

MM-titteli vietiin Fanalta vuonna 2011 ilman ottelua, kun hän ei päässyt promoottorin kanssa palkkioyhteisymmärrykseen ottelustaan pakollista haastajaansa vastaan.

Viimeisessä ottelussaan tämän vuoden syyskuussa Fana, 40, osoitti olevansa yhä huipputekijä kukistamalla pisteillä 12-eräisessä ottelussa Takalani Ndlovun, joka piti vielä puoltatoista vuotta aiemmin hallussaan IBF-liiton maailmanmestaruustitteliä.

Kaiken kaikkiaan Fana on otellut ammattilaisurallaan 38 ottelua, joista hän on voittanut 32. Peräti 24 kyseisistä otteluista on ollut 12-eräiseksi suunniteltuja mestaruusotteluita. Tatli on puolestaan voittanut kaikki 21 ammattilaisotteluaan, joista kaksi on koskenut mestaruusarvoa.

Liput tapahtumaan myy Lippupalvelu.Fi.