Anthony Joshua vs Tyson Fury: Myrskyävä maailma nyrkkeilykehässä

”Elämä jäljittelee taidetta”, väitti englantilaiskirjailija Oscar Wilde kuuluisassa mietelmässään. Aforismien mestarin ajatelman mukaan yleinen näkemys siitä, että taiteilija pyrkisi kuvaamaan maailmaa, on väärä. Järjestys on päinvastainen: taide luo illuusion, jonka kaltaiseksi näkemästään lumoutunut maailma pyrkii muuttumaan.

Promoottori Eddie Hearn ilmoitti eilen ESPN-urheilumedialle, että tähtinyrkkeilijä Anthony Joshuan ja raskaansarjan maailmanmestari Tyson Furyn kesken on sovittu kahdesta tämän vuoden aikana käytävästä kamppailusta. Nyrkkeilyfanit innostuivat ymmärrettävästi uutisesta, mutta katsantokantaa maustaa muukin kuin kilpaurheilullinen jännitys. On kuin hämmästyttävän monet nykyaikaa polttelevat kiistanalaiset kysymykset lihallistuisivat kahden jättikokoisen kamppailijan muotoon. Mitä näemme, kun katsomme kahden raskaansarjan gladiaattorin yhteentörmäystä?

Liberaali nykyaika kohtaa patavanhoillisen menneen

Anthony Joshua on tyypillinen modernin ajan megatähti. 12 miljoonan Instagram-seuraajan joukko ei aivan vedä vertoja suosituimmille jalkapalloilijoille tai krikettitähdille, mutta on populaarikulttuurin maailmassa mittava lukema. Vuonna 2017 Joshua rankattiin maailman markkinoitavimmaksi urheilijaksi, ja tänä vuonna hänet listattiin sadan vaikutusvaltaisimman tummaihoisen britin joukkoon. Joshua on myös aikakaudelle ominaisesti puhunut häpeilemättä rahasta ja kertonut tavoittelevansa miljardin punnan tienaamista nyrkeillään.

Julkisuuskuvaltaan Joshua on harras muslimi ja maailmankansalainen. Lausunnoissaan hän korostaa nigerialaisten juuriensa tärkeyttä ja on ottanut runsaasti kantaa Black Lives Matter -liikkeen puolesta. Hänen köyhyydestä kuninkaaksi -henkinen elämäntarinansa on koskettava, mutta urheilun maailmassa moneen kertaan kuultu.

Tyson Fury puolestaan on ikään kuin kaiku taakse jääneestä ajasta. Furyn sosiaalisen median seuraajamäärät eivät ole samassa luokassa kuin Joshuan: sen sijaan hänen valtakuntaansa ovat lehdistötilaisuudet ja tv-haastattelut, joissa Manchesterissa syntynyt suupaltti puhuu levottomia. Furyn karisma näyttäytyy kasvokkaisissa kohtaamisissa, ja hänen lausuntonsa tuottavat taatusti suurimmat otsikot.

Siinä missä Joshua edustaa näkemyksillään pinnalla olevia liberaaleja arvoja, on Fury änkyräuskonnollinen, patavanhoillinen konservatiivi. Fury on puhunut julkisesti uskottoman naisen hirttämisestä, rinnastanut homoseksuaalisuuden pedofiliaan ja vihjaillut juutalaisten salaliitosta. Samaan hengenvetoon toki on syytä muistaa myös, että Furyn mielenterveys on ajoittain todistetusti järkkynyt.

Raflaavat mielipiteet eivät kuitenkaan ole Furyn kokokuva. Hän on puhunut myös heikossa asemassa olevista huolehtimisesta, mielenterveystyön tärkeydestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta. Kannattajiensa mielestä Fury on maanläheinen ja aito kiiltokuvamaiseen Joshuaan verrattuna.

Eliitti ottaa mittaa jokamiehestä

Nykypäivän karkeimpiin haukkumasanoihin lukeutuu eliitti, joka etymologiselta pohjaltaan tarkoittaa valikoitua parhaimmistoa. Nykymerkityksessään eliitti lienee jonkinlainen epäoikeudenmukaisesti etuoikeutettujen ihmisten toisiaan tukeva joukko, mutta se, ketä tuohon joukkoon kuuluu, ei ole kovin yksiselitteisesti määriteltävissä.

Eliittiin negatiivisesti viittaaminen on pesiytynyt myös nyrkkeilyn kieleen viimeistään tällä vuosituhannella. Eliitin tai ’establishmentin’ edustajiksi on määritelty nyrkkeilijöistä suurten promootioyhtiöiden suojatit, jotka saavat etua sopivasti valikoitujen vastustajien ja ystävällismielisten piste- ja kehätuomareiden kautta.

Myös Anthony Joshua on saanut osakseen syytöksiä, joiden mukaan hän nauttii eliitin suosikin aseman eduista. Kun Joshua voitti Lontoon olympialaisissa kotikisoissa superraskaansarjan 2012, moni katsoja piti paria hänen voitoistaan epäoikeudenmukaisina. Hänen taustallaan toimiva jättipromoottori Eddie Hearn kuuluu lajin vaikutusvaltaisimpiin toimijoihin, ja Joshualle avautui varsin nopea ja suoraviivainen tie kavuta titteliotteluihin, aina kotikehässään kilpaillen. Myös pistetuomareiden on katsottu olleen Joshualle lempeitä, vaikkei virheellisistä tuomioista hänen kohdallaan ammattilaisena olekaan puhuttu.

Tyson Fury taas näyttäytyy mielellään jonkinlaisena anarkistina, vastavoimana nyrkkeilyn valtarakenteille ja yleisille käyttäytymisnormeille. Voittoisassa MM-ottelussaan Vladimir Klitshkoa vastaan Fury syytti mestarin joukkoja filunkipelistä hansikkaiden ja kanveesin peukaloinnin osalta. Fury on myös toistuvasti riidellyt sekä Britannian että maailman johtavien nyrkkeilyliittojen kanssa ja kieltäytynyt kohtaamasta näiden vaatimia pakollisia haastajia, sekä vaihtanut promoottoreita ja valmentajia lyhyillä varoitusajoilla. Kovien haasteiden välttelystä Furya sen sijaan ei ole voinut syyttää: hän on uhonnut nujertavansa kenet tahansa, ja tähän saakka on myös lunastanut suuret puheensa.

Muistettava toki on, että myös Fury itse on ollut hyötyjän puolella. Hänen saamaansa pistevoittoa John McDermottista 2009 pidettiin skandaalimaisena, eikä raskaansarjan Ison-Britannian, Euroopan ja maailmanmestaruudet voittanutta sekä kymmenien miljoonien promootiosopimuksen tehnyttä nyrkkeilijää yleisesti voida laskea lajin vähäosaisiin.

Nyrkkeilijä punnitsee urheilijan

2000-luvun sanotaan olevan kehojen aikaa, ja myös tällä mittapuulla Anthony Joshua asettuu maailman vaatimaan sapluunaan. Veistoksellinen vartalo ja käsivarsien ja olkapäiden pyöreät lihakset sopivat kuvakerrontaan, johon nykymaailman suurimmat koripallotähdet ja muut maskuliinisuutta korostavat huippu-urheilijatkin istuvat. Joshua näyttää mieheltä, joka on fyysisesti muita etevämpi missä lajissa tahansa.

Joshua oli lapsena lahjakas niin jalkapalloilijana kuin yleisurheilijanakin. Vuonna 2012 hän voitti Iso-Britanniassa järjestetyn olympiaurheilijoiden välisen Superstars-moniottelun, jonka tiimellyksessä pisteli sata metriä yhteentoista ja puoleen sekuntiin ja jätti muiden muassa Mo Farahin kauas taakseen. Joshuan urheilulliset erityislahjat: räjähtävyys ja kehonhallinta yhdistettynä valtavaan kokoon, ovat myös nyrkkeilyssä arvossaan.

Nyrkkeilyfanien mielestä laji ei kuitenkaan ole pelkkää atleettista suorittamista. Lajitaito, oveluus, taktiikka ja tahdonvoima päihittävät millaiset muskelit tahansa. Joshuan nyrkkeilyä on moitittu mielikuvituksettomaksi, sisäsiistiksi, robottimaiseksi liikesarjojen toistoksi. Riittääkö Joshuan iskunkestävyys, joka on nyrkkeilyn yksi omaleimaisimmista vaateista? Onko hän ollut ennallaan kärsittyään uransa avaustappion Andy Ruiz Juniorille, vai hajosiko hän lopullisesti? Joshua menestyy kehässä, mutta onko hän siellä kotonaan?  

Tyson Fury on nyrkkeilijä. Tai paremmin, Tyson Fury on fighter, kamppailija, tappelija. Keskosena irlantilaiseen kiertolaisperheeseen syntyneen Furyn suvussa on kamppailtu aina. Hänen isänsä nyrkkeili kintaat kädessä ammattilaisena, paljain nyrkein, laillisesti ja pimeästi, ja Fury on imenyt kehäoppia alle kymmenvuotiaasta lähtien. Iso liuta Furyn serkkuja kamppailee myös kansainvälisellä huipulla.

Fury on kehien velho, taikuri ja sekatyömies saman viitan alla. Fury nyrkkeilee tarvittaessa taidolla, tarvittaessa rynnäköiden, tyylikkäästi suoria käyttäen tai puolilikaisesti painien. Uran alkupuolen ottelut olivat kaoottista mellastusta, myöhemmät taas taktisia taidonnäytteitä. Kun Fury isketään kanveesiin, hän pomppaa vieteriukkona jaloilleen, löytää uuden tien voittoon ja kajauttaa ilmoille voitonlaulun.

Tyson Furysta ei ole alusvaatemalliksi, paremminkin hän ulkoisesti asettuisi Dieetit vaihtoon -ohjelmaan. Paljonko Furyn mielellään kertoilemissa kaljankulutusmäärissä on maailmanmestarin lisää, on tietysti kysymys sinänsä, mutta nopeakaan lihominen ei tunnu vaikuttavan hänen kehätyöhönsä mitenkään. On kuin Fury julistaisi olemuksellaan: taito ja kokemus nujertavat suorituskyvyn ja kurinalaisuuden, vaikka muuta yritettäisiin väittää.

Tappioton vastaan hävinnyt

Kaikkien aikojen suurin nyrkkeilyottelu Anthony Joshua vastaan Tyson Fury ei ole, vaikka Ison-Britannian ennätykset todennäköisesti menevätkin uusiksi – jos kamppailu lopulta saarivaltakunnassa käydään. Nykyajassa mikään nyrkkeilyottelu ei yllä media-arvoltaan Joe FrazierMuhammad Ali I -kamppailun luokkaan, eikä näiden ottelijoiden julkinen nokittelu tule luultavasti saamaan samanlaista palstatilaa kuin suurimpien yhdysvaltalaistähtien, Mike Tysonin tai Floyd Mayweather Juniorin spektaakkelit. Mutta suunnaton tapahtuma on luvassa, se on selvää.

Ottelu voisi olla vieläkin isompi, mutta yksi valuvika siinä on. Anthony Joshua on hävinnyt kerran raskaasti tyrmäyksellä. Vaikka hän hyvitti tuon tappion, vaikka hän saattaa olla sen jäljiltä parempi kuin ennen, vaikka hän on niputtanut tukun muita huippuvastustajia, nykyajassa tappion kärsiminen merkitsee sitä, että jotain Joshuan magiasta on iäksi mennyttä. Nykyaika on armoton heikkoutta näyttäneille, ja kahden tappiottoman kohtaamisessa olisi vielä enemmän sähköä kuin kahden lajinsa parhaan yhteenotossa.

Lajin lumo ja nykyaika

Kohtaavatko kehässä siis liberaali nykyhetki ja konservatiivinen menneisyys, tai näyttävä pintasuosio ja kokemuksen karaisema ammattitaito? Onko nyrkkeilyn viehätys siinä, että se näyttää ihmisten ympärillä myllertävän aatteiden ja arvojen kamppailun ymmärrettävässä muodossa?

Tokkopa vain. Nyrkkeilyottelu ei kykene ratkaisemaan mitään ulkourheilullista asiaa, korkeintaan se voi tuottaa mielenkiintoisen kokemuksen ja ehkä jättää aikakaudesta muistijäljen. Kaikki muukin edellä kerrottu on – tietysti – ylitulkintaa. Anthony Joshuan ja Tyson Furyn välinen kohtaaminen on nyrkkeilyottelu, ei sen enempää. Vaikka tapahtumassa voi perustellusti nähdä yhteyksiä muihinkin aikakautta määrittäviin debatteihin, sen kaikki symboliikka on lopulta katsojan omassa mielessä.

Nyrkkeilyllä on puolellaan yksi tärkeä etu maailmaan verrattuna. Nyrkkeilyä voi seurata juuri siitä näkökulmasta kuin haluaa. Lajin teknisistä hienouksista ei tarvitse tietää mitään ottelusta nauttiakseen, sen lopputuloksenkin voi unohtaa heti viimeisen kongin kaiun hiivuttua. Katsoja voi myös ihailla Furyn mestarillista kehätekemistä ja samalla olla täysin piittaamatta siitä, millaisia horinoita mies päästää suustaan kehien ulkopuolella. Tai katsoja voi salaa ihailla Furyn anarkismia ja toivoa eliitin edustajan saavan kehässä kunnon näpäyksen. Ehkä vaikeita vaiheita elämässään kokenut katsoja voi löytää samaistumispintaa Furyn ällistyttävästä toipumisesta.

Yhtä lailla katsoja voi valita Joshuan puolen, kaikilla samoilla perusteilla. Taiteen kauneus on siinä, että näkökulmansa saa valita, kokonaiskuvasta ei tarvitse olla kiinnostunut. Nyrkkeily, yhtenä taiteen muotona, tarjoaa luvatun maaperän kaikenlaisten tunteiden kokemiseen. Se voi olla urheilua, tai se voi olla enemmän.

Jos analyysi nyrkkeilyn luonteesta on oikea ja jos alussa mainittu Oscar Wilden ajatelma pitää paikkansa, näkemästään lumoutunut elämä haluaa tulla nyrkkeilyn kaltaiseksi. Ennen pitkää elämäkin tähtää siihen, että yksilö voi fanittaa yhtä ajatusta, riippumatta siitä, mitä jatkoseuraamuksia sillä on tai mitä muuta tuon ajatuksen esittäjä kannattaa. Ei taida kuulostaa kovin kaukaiselta tulevaisuudelta?

Nyrkkeilyn tapauksessa kehitys ei ole vaaraksi, elämän kannalta kysymys on ristiriitaisempi. Nyrkkeily on elämää suurempaa.