Ajatuksia ja kuvia Boxing Night Olavinlinnasta

Virgulijus Stapulionis W8 Niko Jokinen. Kuvaaja Minna Hatinen

Virgulijus Stapulionis W8 Niko Jokinen. Kuvaaja Minna Hatinen
Virgulijus Stapulionis W8 Niko Jokinen. Kuvaaja Minna Hatinen

Boxing Night Olavinlinnasta jäi allekirjoittaneelle erittäin hyvät muistot. Otteluissa oli tasoa, kovaa taistelua  voitoista ja runsaasti dramatiikkaa. Matchmaker Petri Paimander onnistui kutakuinkin täydellisesti. Yleisöä oli täysi sali, tunnelma oli katossa ja järjestelyt toimivat moitteetta. Olavinlinna oli upea paikka nyrkkeilyillan paikaksi.

Alla ”vapaalla kädelle” kirjoitettuja mietteitä otteluista ja niiden alla kuvia otteluista:

Vuoden ottelu Suomessa?

Niko Jokisen ja Virgilijus Stapulionisin taistelu voitosta oli odotetusti illan hurjin ja tasokkain. Liettualainen aloitti hurjasti yrittäen väkisin lyödä Jokisen päätä irti kahden ensi erän ajan. Jokinen jäikin alussa Stapuliolisin jalkoihin, mutta kolmannessa erässä Jokinen näytti urheutensa, satuttu hieman väsähtänyttä vastustajaansa ja käänsi ottelun hallinnan itselleen. Se oli vaikean alun jälkeen todellinen miehen työ Jokiselta.

Ottelun neljä ensimmäistä erää olivat vuoden dramaattisinta nyrkkeilyä mitä Suomessa on nähty. Hyvän neljännen erän jälkeen Jokinen näytti kuitenkin tyytyvän siihen että hän oli saanut liettualaisen pahimman myrskyn tyynnytettyä. Loppuerät Jokinen pystyi pitämään vain varsin tasaisina, mutta Stapuolisin voitontahto oli suurempi ja hän ansaitsi voittonsa aktiivisuutensa avulla.

Tatli säväytti

”Prince” Edis Tatli on yksinkertaisesti loistava. Innocent Anyanwu oli täysin aseeton Tatlin käsittelyssä. Sinänsä voitto hollantilaisesta ei ole suuri saavutus, mutta tapa millä Tatli voitti oli häikäisevä. Hän dominoi ottelua alusta asti aivan suvereenista ja löi viidennessä erässä upean tyrmäysiskun. Jos jotain negatiivista pitää hakea, niin tyrmäys oli vähän turhankin raju.

Tatlin voitolle arvoa antaa se ettei Innocent Anyanwua ole ikinä dominoitu lähellekään vastaavalla tavalla. Anyanwua on jokaisessa aiemmassa ottelussaan kyennyt erävoittoihin, vaikka hän on kohdannut useita Euroopan huipun tasoisia ottelijoita. Nyt hän ei voittanut edes yhtään puoliminuuttista. Huikeaa Edis!

Jussi otti sen mitä hän tarvitsi

Puolan Lukasz Janik oli täysi vastaantulija Jussi Koivulaa vastaan. Vakuuttava voitto ja ennen kaikkea tyrmäysvoitto ihan pätevästä kaverista oli juuri se mitä Koivula varmasti tarvitsi kärsittyään viime ottelussaan uransa avaustappion.

Turhan usein (minun mielestäni) Koivula on tyytynyt nappaamaan pistevoiton laittamatta itseään kunnolla peliin. Nyt neljännen erän hallinnan jälkeen Koivula lähti painamaan eteenpäin ja todella hakemaan tyrmäystä. Uskon että sen saaminen nosti Koivulan itseluottamusta ihan eri tavalla kuin pistevoittoon tyytyminen olisi tehnyt.

Tyrmäys oli tärkeä myös Koivulan kiinnostavuuden kannalta. Nyt miehen seuraavaan otteluun myydään varmasti enemmän lippuja. Koivula otteli huhtikuussa  Tampereella ja silloin yleisöä oli ”tarpeeksi”. Ei hurjan paljon, mutta sen verran ettei tapahtuma tuottanut taloudellista tappiota. Palattuaan tyrmäävästi kehään Koivulan kiinnostavuus on vähintään samaa luokkaa kuin ennen tappiota Lukasz Maciecille.

Jos Maciec saataisiin Tampereelle uusintaotteluun esimerkiksi ensi vuoden alkupuolelle, niin yleisöä saattaisi tulla paljon enemmänkin kuin viime kerralla. Toinen tamperelaisyleisö kiinnostava ottelu voisi olla Koivulan ja kehään paluuta suunnittelevan Juho ”TNT” Tolppolan kohtaaminen. Jotta sen ottelun kiinnostavuus kasvaisi entisestään, niin  ”TNT”:n olisi ensin palattava tyrmäävästi kehään. Koivulan Savonlinnan esityksestä olisi hyvä ottaa mallia.

Laitinen ja Alanko

Matias Laitinen otteli upean kylmäpäisesti tyrmäystä hakenutta, mutta lopulta itse tyrmätyksi tullutta debytanttia Janneh Harunaa vastaan. Alussa Laitinen haki tuntumaa juosten ympäri kehää. Toisessa erässä Laitinen saikin Harunan turhautumaan ja juoksemaan nyrkkiin. Sitten Laitinen haki tyrmäystä ja se tuli hienolla tavalla kolmannessa erässä.

Mikko Alangon ja Valentin Stoychevin nelieräinen sota oli mukavaa katsottavaa. Kahden ensi erän verran miehet iskivät kutakuinkin tasapäisesti. Molemmat saivat perille kovia osumia. Parempikuntoinen ja isompi Alanko pystyi pitämään tasonsa loppuerissä, kun Stoychev puolestaan väsähti. Ei ollenkaan huono voitto Alagolta.

Vaikka Laitisen ja Alangon otteluissa taso ei ollut ihan samaa luokkaa kuin illan muissa otteluissa, niin molemmat taistot olivat dramaattisia ja mielenkiintoisia. Tällaisia yleisöystävällisiä taistoja näkee mielellään jatkossakin nyrkkeilyilloissa.

Alangon ja Laitisen välille on alustavasti mietitty ottelua, mutta saa nähdä ottelevatko miehet jatkossa samoissa painoissa. Laitinen on lähdössä takaisin ylempään kevyeen sarjaan (63,5 kg) ja Alanko taas näytti olevan sen verran tiukassa kunnossa että ylempi välisarja (69,9 kg) lienee hänelle ihan sopiva painoluokka. Välisarjassa (66,6 kg) kohtaaminen lienee ainoa mahdollisuus, mutta se ei ole ajankohtaista vielä tämän vuoden puolella. Molempien miesten kiinnostavuus nousi joka tapauksessa roppakaupalla Boxing Night Olavinlinnan myötä.

Katajisto ja Räsänen

Eemeli Katajisto haki koko ajan vastaiskuja Antonio Manuelia vastaan. Kolmannessa erässä tyrmäys olikin lähellä, kun Katajisto sai belgialaisen juoksemaan nyrkkiinsä. Sitkeä Manuel pystyi kuitenkin jatkamaan ja viimeisessä erän alussa hän osui Katajistoa silmään. Näin Katajisto oli ensi kertaa ammattilaisena tiukassa paikassa. Erävoitto meni Manuelille, mutta voittopisteet olivat silti selvät Katajiston eduksi. Mielestäni ihan kelpo esitys.

Niklas Räsäsen ammattilaisdebyytistä näki heti että paidan riisuminen oli mieheltä oikea ratkaisu. Hän näytti nauttivan tekemisestä ihan eri tavalla kuin amatöörikehissä. ”The Drummer Boy” on nyt löytänyt oman paikkansa. Bulgarian Tzvetozar Iliev oli juuri sopiva vastus tasokkaalle debytantille. Väkivahva Iliev kesti mainiosti iskuja ja oli sopivan vaarallinen.

Avauserässä Räsänen osui pari kertaa upeasti bulgaaria ”vastapalloon” etukoukullaan. Toiseen erään Iliev tuli jo huomattavasti varovaisemmalla taktiikalla ja suojasikin itseään mallikkaasti. Räsänen nyrkkeili loputkin erät todella hyvin ja nappasi selvän pistevoiton.

Kuvia, joiden kuvaaja on Minna Hatinen:

BFAlanko BFJokinen BFJussiKoivula BFKatajisto BFLaitinen BFRasanen BFTatli

Kuvaaja Minna Hatinen