Jääsählymiehen kakkossyöttö

Esko Seppänen ‏@EskoSeppanen: Ylen Teksti-TV:n etusivu uutisoi: ”Robert Helenius muuttaa Suomeen”. Onko joku muu marginaaliurheilijoista muuttanut viime aikoina?

Esko Seppäsen oma leipälaji on jääsähly, tuo Suomen koululaitoksen liikuntatuntien klassinen kuninkuuslaji polttopallon, puolapuuriipunnan ja kehärummun tahtiin marssimisen ohella. Muihin lempilajeihin kuuluu esimerkiksi Pohjois-Amerikassa harrastettu pallopeli, joka on sumopainin lisäksi maailman ainoa poliittisesti korrekti laji, jossa lihaville maksetaan toisiinsa nojaamisesta. En ole varma, pätevöittääkö tämä hänet arvioimaan nyrkkeilyä, mutta jäätanssituomariksikaan kukaan ei ole pyytänyt.

Urheilua syvällisesti ymmärtävä journalisti närkästyi aiheellisesti, kun sarjassaan maailman kahdeksanneksi parhaaksi listattu Robbe oli vienyt sen teksti-tv:n kaikkein pyhimmän rivin, joka on aina ja ikuisesti varattu kiinnostaville raporteille jääsählyn pelaajien kakkossyötöistä Amerikassa. Niin että Suomen lajissaan menestyvin vaihtaa valmentajaa ja ottelee jatkossa Suomessa? Mitä uutisoimista siinä on? Eihän se börje saisi kymmenestä rankista edes maalia Raantaa vastaan.

On ymmärrettävää, ettei nyrkkeilyä voida laskea maailman valtaurheilujen joukkoon, koska lajissa ei nähdä juuri lainkaan pakki-pakki-syöttöjä eikä viivelähtöjä, mistä kehittyneet urheilulajit yleensä tunnetaan. Mutta onko lajin määrittelemiselle marginaalitouhuksi muitakin perusteita?

Seppäsen pitkään edustaman jääsählymiesten puuhalehden sivuilla on usein kaivattu lisää arvonantoa Jarkko Niemiselle, jota Suomen havumetsäisessä urheilukulttuurissa ei osata arvostaa. Hieman Niemisen tavoin Heleniuskin pakertaa yksilölajissa, joskin on omassa puuhastelussaan selvästi lähempänä maailman huippua.

Onko siis ymmärrettävä, että nyrkkeily on marginaalilaji, kun taas tennis ei ole?

Tenniksen ATP-listalla on 2136 rankattua pelaajaa. Viime vuoden aikana otelleita raskaansaran nyrkkeilijöitä on 1106, ja marginaalisaleilla äheltää lisäksi useita satoja, jotka eivät ole käyneet kilpakehässä kahdentoista kalenterikuukauden kuluessa, mutta tienaavat leipänsä sparraajina ja odottavat ottelutilaisuutta. Hieman alemmissa painoluokissa puuhastelijoiden määrä liikkuu lähempänä kahtatuhatta.

Miesten tenniksen ATP-listan kymmenen kärjessä on yhdeksän eurooppalaista ja yksi marginaalimanner Etelä-Amerikasta. Nyrkkeilyn raskaansarjan top-10-listalla (The Ring) on edustajia Euroopasta, Pohjois-Amerikasta, Väli-Amerikasta ja Aasiasta. Pound-for-pound-kärkikymmenikkö koostuu pohjois-, väli- ja eteläamerikkalaisista, eurooppalaisista ja aasialaisesta.

Jonkun mielestä nämä faktat voisivat viitata siihen, ettei tennis olisi paljoa levinneempi ja harrastetumpi laji kuin nyrkkeilykään, mutta tällöin sivistymättömältä lukijalta jää huomaamatta tärkeä seikka. Tenniksessä voi antaa kakkossyöttöjä.

Niin, ja sitä paitsi lajien marginaalisuutta voi vertailla muutenkin kuin kilpailijamäärillä, vaikkapa katsojaluvuilla tai lajissa liikkuvilla palkkioilla.

Nyrkkeilyssä Ison-Britannian jäsentenväliseen ylemmän keskisarjan otteluun Carl Frochin ja George Grovesin välillä myytiin 18 000 lippua yhdessätoista minuutissa, mutta britit onkin hulluja. Japanissa Koki Kamedan ottelua katsoi 26 miljoonaa ihmistä (varmastikin omituiseen kellonaikaan ja kieroista telkkareista). Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa on parin viime vuoden aikana nyrkkeilty loppuunmyydyillä stadioneilla, mutta marginaalilajin tavoin nyrkkeily meni kuokkimaan oikeiden pelien kilpailupaikoille. Montako nyrkkeilyhallia Suomeen on rakennettu, häh?

Forbesin listalla sadan parhaiten tienaavan urheilijan listalla on neljä nyrkkeilijää, joista parhaat pitävät marginaalisijoja #1 ja #2. Nyrkkeilijöistä vain yksi on Yhdysvalloista, kun listausta muuten hallitsevat voittopuolisesti kunnialliset Pohjois-Amerikan junttipallon ja sumopainipallon pelaajat.

Koripallon melkein-menestyksestä on innostuttu Suomessa suuresti kuin Larry Flynt Viagran keksimisestä. Ja aiheesta! Se on kuitenkin maailman toiseksi suurin laji tai jotain sellaista. Sloveniassa pelatussa turnauksessa liikuntahallit ammottivat tyhjyyttään jatkopeleissäkin, vaikka parkettia paukuttivat NBA-tähdet. Mutta siis Pohjois-Amerikassa korista katsotaan. Nyrkkeilystä jaksavat innostua korkeintaan ne marginaaliset kaksi miljoonaa ja muutama, jotka maksoivat erikseen Mayweather-Canelo PPV:stä.

Nyrkkeilijöitä ei myöskään tunneta samalla tavalla kuin todella suurten yksilölajien urheilijoita. Uinnissakin on se Phelps ja, no, se toinen kaveri, se Popov vai Thorpeko se oli? Ja pyöräilyssä on se yksi kun se jenkki kärysi,, vieläkös se Indurain ajaa vai kärysikö sekin? Ja kaikkihan ainakin tietävät, kuka on Stanislas Wawrinka! Onhan se sentään rankattu samalle sijalle kuin Robbe, mutta oikeassa valtavirtaurheilussa, tenniksessä meinaan.

Jossain päin maailmaa myös nyrkkeilijöitä arvostetaan ilman parempaa tietoa. Argentiinassa vuoden 2012 parhaaksi urheilijaksi valittiin Sergio Martinez, mutta tämä on ymmärrettävää, sillä maata tuskin tunnetaan mistään muusta lajista. Tai ehkä yhdestä, mutta siinäkään ei listata kakkossyöttöjä. Nyrkkeilyn aktiiviedustajat ovat päätyneet maidensa parlamenttiin parin viime vuoden aikana esimerkiksi Aasiassa, Itä-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa.

Tunnelin päässä on kuitenkin valoa kuin Juhani Tammisen luissa. Vastikään käydyssä raskaansarjan MM-ottelussa nähtiin kiinnipitämistä ja kiekottoman urheilijan estämistä määrä, jonka luulisi täyttävän tiukemmatkin huippu-urheilun kriteerit. Mutta ennen kuin tätä tasonnousua nähdään laajemmin, yhdyn Seppäsen kakkosesta lähteneeseen vetoomukseen siitä, ettei Teksti-tv:n pyhää riviä halvenneta tällaisella tietämättömyydellä.